• Etusivu
  • Sisustus

Turvalliset ja käyttötarkoituksen mukaiset portaat

Rakentajan toimitus
Päivitetty 22.07.2021
20217_40958.jpg

Kun portaat on mitoitettu oikein, on niissä helppo kulkea.

Useampi kerroksissa taloissa portaat ovat yleensä kovassa käytössä, sillä eri kerrosten välillä kuljetaan monia kertoja päivässä. Portaiden on oltava turvalliset, helppokäyttöiset ja kestävät. Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi portaat ovat myös sisustuselementti, jonka ulkoasua suunnittelu- ja tekovaiheessa muuntelemalla on mahdollista saada juuri oman kodin tyyliin sopivat portaat.

Portaiden valinta

Portaiden valinta riippuu ensisijaisesti tilasta, johon portaat sijoitetaan sekä portaiden käyttötarkoituksesta.

Portaita varten on varattava jo alusta asti riittävästi tilaa, jotta voidaan suunnitella sekä hyvin toimivat että myös ulkonäöltään kauniit portaat.

Portaiden valintaan vaikuttavat myös rakennusmääräykset, joten ne eivät voi olla aivan millaiset tahansa. Määräysten mukaiset portaat ovat oikein mitoitetut, jolloin ne ovat turvalliset ja niissä on helppo kulkea.

20217_71690.jpg

Portaiden mitoitus

Oikein mitoitetuissa portaissa etenemä ja askelkorkeus ovat oikein mitoitetut, jolloin kompastumisen riski on huomattavasti alhaisempi ja portaissa on miellyttävä kulkea. Lähes aina portaat vaativat suojakaiteen. Suojakaiteita koskevat määräykset on määrätty rakennusmääräyskokoelmassa. Sitä on käytettävä kaikissa yli 700 mm:n tasoeroissa kohteissa, joihin lapsilla on pääsy.

Kaiteista annetut määräykset ovat seuraavat:

  • Kaiteen suojaavan osan on ulotuttava vähintään 700 mm:n korkeudelle tasanteen tai askelman pinnasta.
  • Kaiteessa ei saa kiipeillä, joten vaakasuoria rakenteita tai kuvioita ei kaiteissa saa olla.
  • Avokaide riittää silloin, kun kohteessa ei ole lapsilla pääsyä tai ei ole putoamisvaaraa.
  • Muualle kuin portaisiin, esim. tasanteelle, on rakennettava kaide putoamiskorkeuden ylittäessä 500 mm ja putoamisen tai harhaan astumisen vaara on olemassa.
  • Kaiteen on oltava turvallinen ja tarkoitukseensa soveltuva.
  • Kaide voi olla joko suoja- tai avokaide. Suojakaide on oltava yli 700 mm:n tasoeroissa ja tiloissa, joihin lapset pääsevät.
  • Lasten turvallisuuden vuoksi kaiteiden pinnaväleille ja askelmien vapaille väleille on säädetty enimmäisraja 100 mm.

Jos portaiden kaiteet ovat lasia, on huomioitava lasirakenteita koskevat määräykset. Rakennuksen lasirakenteet (lasiseinät ja -ovet, ikkunat, valokatteet tai lasikaiteet) on suunniteltava ja toteutettava niin, että materiaalin ominaisuuksista johtuvat riskit huomioidaan. Lasirakenne on mitoitettava ja lasin tyyppi valittava niin, ettei rakenteen rikkoutuminen johda putoamisvaaraan eikä sirpaleiden putoaminen alle jäävän haavoittumisvaaraan. Tämä vaatimus koskee myös muuta valoa läpäisevää rakennetta.

Porrasmallit

Kuten jo aikaisemmin todettiin, porrasmallin valintaan vaikuttaa eniten käytettävissä oleva tila. Omakoti- ja rivitalorakentamisessa käytettyjä porrasmalleja ovat: suorasivuinen yksisyöksyinen suora porras, kaarevasivuinen kaksisyöksyinen suora porras, I-, L- ja U-porras, suorasivuinen kaksisyöksyinen suora porras, kaarevasivuinen kaksisyöksyinen kiertävä porras, suorasivuinen yksisyöksyinen kiertävä porras (kierreporras) ja suorasivuinen kaksisyöksyinen kiertävä porras.

Mallien valinnassa on hyvä kääntyä jo aikaisessa vaiheessa asiantuntijan puoleen, sillä eri porrasmallien tilankäyttö sekä mitoitukset vaativat ammattilaisen osaamista. Portaita kotiin valittaessa tulisi turvallisuuden takia ensisijassa valita lepotasollinen porras, jolloin mahdollisessa kaatumistilanteessa putoamismatka on mahdollisimman lyhyt.

Porrasmalleja
Porrasmalleja
Info

Info

Tärkeitä porrasmittoja

Askelkorkeus /Nousu: Kahden portaan välillä oleva pystysuora mitta. Rakennusmääräykset asettavat asunnon sisäisessä portaassa askelkorkeuden ylärajaksi 190 mm.

Etenemä: Etenemällä tarkoitetaan kahden askelman etureunojen välistä mittaa. Rakennusmääräysten mukaan etenemän tulee olla asunnon sisäisessä portaassa vähintään 250 mm.

Vapaa kulkukorkeus: Vapaa kulkukorkeus on mitta välipohjan alareunasta pystysuoraan alapuolella sijaitsevaan porrassyöksyn etureunan tangenttiin. Mitta on tärkeä, jotta portaissa voi kulkea vapaasti lyömättä päätään kattoon. Rakennusmääräysten mukaan vapaan kulkukorkeuden tulee olla vähintään 1950 mm.

Sisustus
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

202111_73507.jpg
Viikon sisustusidea: Näin tuot trendikästä rottinkia sisustukseen
Menneet vuosikymmenet ja niiden hittituotteet kiertävät sisustustrendeissä yhä uudelleen. Näin on käynyt myös 80-luvulla suursuosiota nauttineelle rottingille, joka on löytänyt jälleen tiensä suomalaiskoteihin. Katso vinkit, joiden avulla voit tuoda rottinkia onnistuneesti oman kotisi sisustukseen.
20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
20188_54298.jpg
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
20211_68211.jpg
Rakentaja uudistuu - vastaa kyselyyn ja voita leffalippupaketti!
Rakentaja.fi-sivustoa rakennetaan parhaillaan uuteen uskoon. Uudistuksessa tärkeintä on käytettävyys, houkuttelevuus ja asiantuntevan sisällön helppo löydettävyys. Luultavasti sinä tiedät parhaiten, mikä nykyisin rakentajassa on pielessä ja mitä ei ainakaan saisi muuttaa.Kerro kyselyssä toiveesi! Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme elokuvalippupaketteja.
20084_10380.jpg
Kestävät ja huolettomat lattiat
Mikä voisi olla mukavampaa kuin kaunis lattia joka säilyttää ulkonäkönsä vuodesta toiseen? Tavalliset lattiat kuluvat, naarmuuntuvat ja haalistuvat ajan mittaan. Mutta PERGO®-lattioissa aika näyttää pysähtyneen. Niissä et näe jälkeäkään villeistä juhlista, koirien tassuista, lastenkutsuista, kaatuneista jäätelöannoksista tai pöydänjaloista. Lattia on kuin uusi päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Siksi PERGO® on kaikkein huolettomin lattia. Ja siksi PERGO®-lattioille myönnetään elinikäinen kolmoistakuu. Kolmoistakuun piiriin kuuluvat kulutus, tahrattomuus ja värin kesto.
Pikkuvihreä wc-kuva
Vedetön vessa sisätiloihin tuo säästöä, ekologisuutta ja helppoutta asumiseen
Mökkipihan perältä löytyvä huussi on useimmille tuttu – tuoksahduksineen ja kaikkineen. Juokseva vesi ei ole itsestään selvyys mökkiolosuhteissa, mutta entäpä jos haluaakin olla ekologinen ja säästää vettä vaikka sitä olisikin mahdollista käyttää. Sen myötä herääkin kysymys, voiko kotiinsa harkita perinteisen vesivessan sijaan vedetöntä vaihtoehtoa ilman, että se todella tarkoittaa pihan perällä nököttävää ratkaisua? Miten vedetön ratkaisu toimii normaalissa arjessa tämän päivän kodissa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton