• Etusivu
  • Piha

Tee se itse - Kukkakärryt

Rakentajan toimitus
Päivitetty 12.10.2018
200611_641.jpg

Varsin yksinkertainen ja edullisesti toteutettava kukkakärry sopii hyvin pihan koristeeksi. Kärryt voi valmistaa vaikkapa rakennustarvikkeiden tähteistä, mutta määrät ovat sen verran pieniä, että ostaminenkaan ei ole suuri kynnys. Paitsi omalle pihalle, kukkakärryt sopivat myös lahjaksi tai mökkituliaisiksi.

Raaka-aineet


Kärryt on toteutettu akselia ja kiinnitysruuveja lukuun ottamatta kokonaan puusta. Kuormaosan päädyt ovat 22 x 200 mm sahapintaisesta laudasta ja reunat 22 x 100 mm laudasta. Viistous on valittavissa oman maun mukaan. Laitojen sisäpuolelle tehdään pystytolpat, joihin laidat kiinnitetään. Sopiva koko on esim. 28 x 28 mm. Pohjan voi tehdä levystä tai irtonaisista laudoista, jotka asetetaan laitojen alareunoihin kiinnitettyjen rimojen varaan. Aisat voidaan tehdä esimerkiksi 25 x 50 mm puutavarasta, joita voi vaikka halkaista 25 x 100 mm:n laudasta.

Kukkalaatikon pidempi sivu yläreunasta on n. 70 cm ja alareunasta n. 60 cm. Pääty on yläreunastaan n. 50 cm ja alareunastaan n. 40 cm. Mitat ovat ulkomittoja. Päätylevy on annettuja mittoja materiaalivahvuuden verran pienempi eli n. 46 cm ja 36 cm. Mitat ovat suuntaa antavia, mutta paljon suurempaa latikkoa ei kannata tehdä, sillä tällöin siitä voi multakuormineen tulla turhan raskas. Laatikkoa ei tarvitse kiinnittää aisoihin, sillä tarkoituksena ei ole käyttää kärryjä.

Pyörä on muotoiltu 50 mm paksusta lankusta. Pyörän ei tarvitse olla täysin pyöreä, mutta jos sellainen halutaan, pyörän teettämistä voi kysellä vaikkapa paikalliselta puusepältä. Puusepältä kannattaa

200611_642.jpg
200611_644.jpg

Pyörä on muotoiltu 50 mm paksusta lankusta. Pyörän ei tarvitse olla täysin pyöreä, mutta jos sellainen halutaan, pyörän teettämistä voi kysellä vaikkapa paikalliselta puusepältä. Puusepältä kannattaa

Pyörän keskelle ja aisoihin porataan reiät akselia varten. Akselina käytetään esim. kierretankoa. Pyörän molemmille puolille laitetaan pari mutteria tai holkit, jotta aisat voidaan levittää. Aisojen ulkopuolelle asetetaan lukitusmutterit. Muttereita ei kannata kiristää tiukkaan, jotta aisojen levittäminen onnistuu. Aisoihin kiinnitetään tukijalat ja niiden päälle sopiva tukipuu, joka pitää aisat sopivasti erillään.

Pintakäsittely


Pintakäsittelyyn on käytetty Tikkurilan Valtti Coloria, joka suojaa puuta, mutta jättää puun oman tekstuurin näkyviin.

200611_645.jpg

Istutus

200611_646.jpg

Ennen mullan laittamista kärryihin, pohja ja reunat kannattaa vuorata muovilla tai suodatin kankaalla. On hyvä muistaa, että ylimääräisen veden on päästävä valumaan pois.

Ja ei kun kärryt näytille!
Ja ei kun kärryt näytille!
Piha
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Energiatehokkaan rakentamisen kosteusriskit vältetään laadukkaalla suunnittelulla ja rakentamisella
Riskit on huomioitava rakentamisen kaikissa vaiheissa suunnittelusta käyttöön astiEU edellyttää, että uudisrakentamisessa siirrytään vuoden 2021 alusta lähes nollaenergiatalojen rakentamiseen. Käytännössä päätös mullistaa rakentamisen. Matalaenergia-, passiivi- tai nollaenergiatalon energiatavoitteet saavutetaan ja rakennusten kosteusvaurioriskit vältetään vain, jos suunnittelun ja rakentamisen laatu ovat kunnossa.Kosteusvauriot ovat merkittävin terveysriskejä aiheuttava tekijä rakentamisessa. Jos laatukriteereistä pidetään huolta, energiatehokkaaseen rakentamiseen liittyvät kosteusriskit on mahdollista hallita ja estää. Kosteudenhallinta on otettava huomioon koko rakentamisprosessin ajan, suunnittelusta käyttöön asti. Vastuu on sekä tilaajalla, joka kiinnittää hankkeeseen osaavat suunnittelijat ja urakoitsijat, että rakentamis-, huolto- ja ylläpitopalveluiden tarjoajilla.
20086_11468.jpg
Kerrostaloyksiön remontti valmis
Porin keskustassa sijaitsevan kerrostaloyksiön remontti on valmis. Asunto oli remontin alkaessa erittäin huonossa kunnossa, sillä asunnossa ei oltu tehty mitään kunnostustöitä vuosikymmeniin. Lähtökohta remontille olikin, että asunto rakennetaan sisältä kokonaan uusiksi.
201912_61711.jpg
Oras Care -vipuhanat - Ergonomiset ja helpot käyttää
Ikääntyvien ihmisten talouksissa kylpyhuone on usein avainasemassa itsenäiseen ja mukavaan asumiseen omassa kodissa. Tuoteratkaisuiden tulee olla joustavia ja ergonomisia ja vastata monenlaisiin tarpeisiin, myös koti- ja hoivapalveluita ajatellen. Sama pätee myös lastentarhoihin ja päiväkoteihin. Ei kuitenkaan tule unohtaa tuotteiden ulkonäköä. Oras Care -vipuhanoissa turvallinen käyttö on yhdistetty modernin esteettiseen muotoiluun - ilman laitosmaista ulkonäköä.
201611_47645.jpg
Vähiten huoltoa vaativa julkisivuvaihtoehto?
Arkkitehtuuristaan palkittu Tampereen Ratinanranta edustaa modernia, kestävää kaupunkirakentamista. Rakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa on ajateltu asumisviihtyvyyttä, pitkää elinkaarta sekä koko elinkaaren aikaisia käyttökustannuksia.
kiinnitys
Oikeaoppinen ja turvallinen kiinnittäminen
Valitse kiinnike oikein perusteinMihin rakennusmateriaaliin kiinnität ja minkä laatuista rakennusmateriaali on?Minkälaisia olosuhteita asennuksen tulee kestää?Minkälainen kuormitus asennukseen kohdistuu?
20179_50215.jpg
Tiilijulkisivun monet mahdollisuudet
Tiili on materiaalina moni-ilmeinen. Tiilen värivalikoima on laaja ja lisäksi pintastruktuureita on useita erilaisia. Myös laastisauman värillä ja paksuudella on suuri vaikutus julkisivun ulkoasuun. Saumaton, keraaminen julkisivu rakentuu yhä useammin kattotiilistä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton