• Etusivu
  • Rakentaminen

Tee Se Itse - Jääkiekkomaali

Rakentajan toimitus
Päivitetty 12.10.2018
200611_711.jpg

Rakentamisen ja remontoinnin yhteydessä jää usein kaikenlaista käyttökelpoista tavaraa ja tarviketta ylimääräiseksi. Ei taida löytyä rakennustyömaata, jossa ei jäisi muutamaa laudanpätkää tähteeksi. Näistä ns. hukkapätkistä voi helposti ja nopeasti valmistaa lätkämaalit pihamaalle tai vaikkapa luistinradalle vietäviksi.


Maalin rakentamiseen tarvitaan laudanpätkiä, joista pisin on n. metrin mittainen, rullamitta, nauloja ja vasara, käsisaha sekä säkkikangasta tai vaikkapa vanha matto. Suorakulma kannattaa varata käsille, jolla kulmien suoruus on helppo tarkistaa. Suoruuden voi tarkistaa tietysti myös mittaamalla.

Jääkiekkomaalin valmistaminen


Maalin rakentaminen on ehkä helpointa aloittaa kasaamalla laudoista naulaamalla kaksi symmetristä sivua. Sivut eli maalin päädyt muodostuvat kolmesta laudankappaleesta. Aluksi onkin syytä sahata sopivanmittaiset laudat valmiiksi molempia sivuja varten. Kun sivut on kasattu, ne yhdistetään ylärimalla ja "takaraudalla". Jääkiekkomaali on nyt muodossaan, mutta se on edelleen hieman hutera. Siksi sahataan vielä kaksi sopivan mittaista lautaa ja kiinnitetään ne maalin takapuolelle vinotueksi. Ennen vinotukien kiinnittämistä tarkistetaan maalitolppien suoruus, esimerkiksi ristimitalla. Lopuksi asennetaan paikoilleen maaliverkko eli tässä tapauksessa säkkikangas tai vanha matto.

200611_712.jpg

Viimeistelyt ja variaatiot


Maalin kokoa voi muuttaa käyttötarkoituksen ja pelaajien koon mukaan. jääkiekkomaalit voivat olla hyvinkin pienet, jos ideana on pelata ilman "veskaria". Toisaalta n. metrin mittaisille pelimiehille riittää vähän pienemmätkin maalit esim. korkeus 60 cm. Vähän varttuneempien pelimiesten käyttöön kannattaa valmistaa vähän suuremmat maalit.

Maaliin riittää hyvin, kun eteen ripustetaan säkkikangas tai vanha matto maaliverkoksi, mutta jos kangasta ja innostusta riittää, niin koko maalin voi verhoilla kankaalla.

Lopuksi on hyvä muistuttaa, että esitetty maalin rakennusratkaisu ei kestä aikuisten kiekolla vedetty, 200 km tunnissa etenevää, "viuhuavaa lämäriä". Maalit soveltuvat ns. tossupalloon, jossa pelivälineenä käytetään esim. tennispalloa. ja kunnolla tehtyinä ne kestänevät myös pienempien kiekkoilijoiden vedot, vaikka pelivälineenä olisikin kiekko.

200611_713.jpg
200611_714.jpg
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20084_9903.jpg
Cello-kokonaisuudet kotiin, jossa mieli lepää
Maailmat ideoittesi mukaanCello on K-raudan ja Rautian oma sisustusmerkki. Cellon idea on luoda inspiroivia sisustuskokonaisuuksia, jotka auttavat asiakasta toteuttamaan parempaa asumista. Cello on enemmän kuin upeita tuotteita - Cello on upeita kokonaisuuksia.Asiakkaan valintoja helpotamme kokoamalla yhteensopivia tuotteita neljän tyylisuunnan alle. Asiakkaan on vaivatonta tehdä oman maun mukaisia valintoja ja koota niistä haluttu kokonaisuus. Tee koti, jossa mieli lepää.Tyylivalintoja voit tehdä seinäpinnoissa: tapetit ja maalit sekä lattioissa: laminaatit ja parketit, kuin myös valaisimissa.
20234_81475.jpg
Miten sisustan muodikkaan tummilla väreillä?
Maanläheiset värit ovat tämän vuoden sisustuksen kulmakiviä: oliivin ja sammaleen vihreää, terrakottaa, tummaa laivastonsinistä, ruskean sävyjä ja tummaa puuta. Pyöreät ja kaarevat muodot pehmentävät vintagen, erityisesti jugend-aikakauden, inspiroimia värisävyjä. Jugend-teema tuo myös ylellisyyden tuntua sisustukseen.Näiden sisustusvärien ja -trendien seuraksi ja tueksi sopivat erinomaisesti antrasiitti tai musta. Mutta miten käytät ja yhdistät näitä tummia värejä parhaalla mahdollisella tavalla? Lue sisustusneuvojan vinkit.
20218_71950.jpg
Linjalattiakaivo tuo lisää vapautta unelmien kylpyhuoneen toteuttamiseen
Vieser Line on ainoa kotimainen linjalattiakaivo. Sen innovatiivisuus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia ainutlaatuisten kylpyhuoneratkaisujen toteuttamiseen. Upean designkannen alla on aina helposti asennettava ja puhdistettava sekä käytössä luotettava lattiakaivojärjestelmä.
20144_38651.jpg
Näin vedeneristät märkätilan lattiat
Vetonit vedeneristys lämpimien tilojen lattiaanKun Vetonit vedeneristystä lähdetään tekemään, alustan, ilman ja käytettävien materiaalien lämpötila on oltava yli 15°C. Alusrakenteen suhteellinen kosteus saa olla max. 90 % RH oikealta mittaussyvyydeltä määritettynä ja ilmankosteuden riittävän alhainen, jotta eristeen oikeanlainen kuivuminen on mahdollista. Työn aikana huolehditaan hyvästä ilmanvaihdosta.
20115_25991.jpg
Viikon kysymys: Tapettipinnan uusiminen?
Kysymys:Asunnon seinäpinnat pitäisi uusia. Vanhat tapetit ovat pääosin 60-luvun kiiltokuvio-väritapettia. Vanhojen poisrevintä kunnolla tuntuu työläältä ja mahdottomalta. Onko helppoa keinoa saada vanhat tapetit irti? Vai voisiko vanhan päälle asentaa jonkun levyn, jonka voisi sitten tapetoida tai maalata?
20081_7891.jpg
Sisustussuunnittelu
Koti ja viihtyminenKoti on elämän sydän. Koti on turvapaikka, persoonallinen tila, missä perheenjäsenillä on omat yksityiset ja yhteiset alueensa erilaisille toiminnoille. Mistä asioista muotoutuu kodin sielu, mitkä tekijät vaikuttavat viihtymiseen? Mikä tyyli ja muoto miellyttää? Mikä väri kutsuu luo, mikä tekee olon rauhattomaksi? Kotona on myös paljon tavaroita, jotka vaativat tilansa. Hyvät säilytysratkaisut auttavat viihtyisyyden luomisessa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton