• Etusivu
  • Talo

Makuuhuone tilana

Rakentajan toimitus
Julkaistu 31.01.2008
20081_7873.jpg

Makuuhuoneen toiminnot

Tähän alkuun tuttu toteamus makuuhuoneesta ja sängystä: vietämme niissä kolmasosan elämästämme. Kuitenkaan emme käytä makuuhuoneen suunnitteluun aikaa ja vaivaa. Usein huoneet ovat jääneet talopiirustuksissa pieniksi kopeiksi, joihin ei juuri muuta mahdu kuin parisänky ja ehkä yöpöydät, lastenhuoneeseen sänky ja koulupöytä tuoleineen. Vaatekomerot vievät lattiapinta-alaa tai ne on sijoitettu huoneiden väliin "seinän sisään". Tilanpuutteessa makuuhuonetta voidaan käyttää myös työhuoneena. Onneksi makuuhuonesuunnittelun suuntaus näyttäisi olevan viihtyisämpään monikäyttötilaan. Moottoroidusta vuoteesta katsellaan televisiota, makuuhuoneesta on pääsy omaan kylpyhuoneeseen ja pukeutumistilaan huoneenomaisine vaatesäilytyksineen.

Millainen on hyvä huone nukkumiseen?

Miten sitten taataan hyvän unen edellytykset ja herääminen virkeänä uuteen aamuun? Jos huoneen sijaintiin voidaan vaikuttaa, pohjoisen tai idän puoleinen huone on viileämpi ja hämärämpi. Paitsi viileässä, alle tai 20˚ C asteessa, myös hyvin tuuletetussa, raikkaassa huoneessa nukuttaa paremmin. Hämäryys helpottaa nukahtamista. Jos aamuaurinko pääsee herättämään meidät, olomme on virkeämpi ja energisempi. Koemme luonnollisen, auringon rytmin mukaisen heräämisen. Tähän perustuu pikku hiljaa valoaan voimistavan luonnonvalo-herätyskellon teho. Feng shuissa on omat sääntönsä muotoilla huonetila ihmisen unelle parhaaksi; miten mm. sänky kannattaa sijoittaa oveen ja ilmansuuntiin nähden sängynpääty seinää vasten.

20082_8530.jpg

Mikä tyyli, mikä väri?

Useimmiten kodissa tyyli jatkuu huoneesta toiseen mukaillen samanlaisena, näkymät ovat yhteen sulautuvia ja jatkuvia. Makuuhuoneessa voi olla olohuoneen tavoin pelkistetyn minimalistista tai rokokoon kiemuroita.

Kuitenkin makuuhuone on intiimimpi alue sisustaa kuin olohuone. Olohuonetta esitellään vieraille, mutta makuuhuone on yleensä muiden katseiden ulottumattomissa. Varsinaiset henkilökohtaiset sisustusmakumieltymykset voivatkin näkyä paremmin makuuhuoneessa. Sängynpääty, päiväpeitto ja verhot lienevät määräävimmät tyylinluojat. Valaisimilla, tauluilla tai koriste-esineillä voi olla korostettu rooli.

Makuuhuoneen värimaailma on vapautunut. Viileän rauhoittavien sinisten ja vihreiden sävyjen lisäksi voidaan tapetoida hyvinkin itämainen aistikkaan punainen tunnelma. Joku voi haluta herätä auringonkeltaiseen maailmaan. Huone voi olla myös täysin valkoinen olematta kalsea; erilaiset materiaalit, muodot ja struktuurit, pehmeydet ja karheudet tuovat lempeyttä. Voimakkaita tehosteseiniä ja peilejä käytettäessä kannattaa tarkoin ajatella, mikä näkymä kohdataan sängystä silmäluomien avautuessa.

20082_8540.jpg
20082_8541.jpg
20081_7871.jpg
20082_8539.jpg

Valaistus

Pehmeä himmennettävä yleisvalaistus kattovalaisimella, sänkyjen luona säädettävät lukuvalot (varresta säätämällä heijastus ei häiritse vieressä nukkujaa), mahdollinen tunnelmavaloa antava lattia- tai pöytävalaisin sivupöydällä tai ikkunalla, ja pukeutumisessa, vaatteita kaapista etsittäessä tarvittava kohdevalo – siinäpä valaistusta makuuhuoneeseen. Liikkeeseen reagoiva, himmeätä valoa luova valaisin voi olla mukava vauvaperheessä yösyöttöjen aikaan. Huoneessa oleva työpiste tarvitsee oman valaisimensa.

20082_8526.jpg
20082_8527.jpg

Materiaalit ja pinnat

Kukkivat seinätapetit pitsilakanoiden kanssa ovat romanttiset, trendikästä mummola-lookia tai ikuista aurinkoisen kesäpäivän fiilistä. Puolipaneeli vielä täydentää vanhahtavaa tyyliä. Maalatuissa seinäpinnoissa suositaan himmeää, kiiltoaste ilmentää tilan tehokkuutta. Tummemmalla tehosteseinällä, vaaka- tai pystyraidoilla, raitojen leveyksillä, himmeän ja kiiltävän vaihtelulla, erikoisen "tuntopinnan" jättävillä pinnoitteilla ja maaleilla saadaan huoneeseen erilaisia vaikutelmia, illuusioitakin. Sisustekiviseinät makuuhuoneessa vaativat erityisesti siivoamisinnokkuutta. Sisustuslevyistä voi rakentaa sängylle päädyn.

Lattiassa parketti ja laminaatti ovat paikallaan. Remonttikohteissa voi pinnoitteiden alta löytyä ihastuttava hiottava ja käsiteltävä lautalattia. Lattialämmitystapauksissa pitää huomioida materiaalin sopivuus. Katon suhteen makuuhuone on aika kaikkiruokainen; paneelia, levyjä, ruiskumaalattua.

20082_8536.jpg
20082_8537.jpg
20082_8538.jpg
20081_7870.jpg

Huonekalut ja tekstiilit

Sänkyhän se on makuuhuoneen hallitsevin ja tärkein kaluste. Selän terveyden, hyvin nukkumisen ja yleensäkin sen kolmasosan elämänlaadun takia sängyn tai oikeammin patjan laatuun kannattaa satsata. Se, painottaako luonnonmateriaalien hengittävyyttä ja kosteuden imemiskykyä vai uusia jopa avaruusteknologisia kehon mukaan muotoutuvia ominaisuuksia, jää jokaisen omaksi ratkaisuksi. Kun ostat patjaa, makaa ja kokeile sitä normaalissa nukkumisasennossasi pidempään kuin hetki. Kädellä patjan pinnan taputtelu tai nyrkillä reilumpi painaminen eivät kerro oikeata tietoa kehosi koon ja painon vaatimasta patjan kovuudesta tai pehmeydestä. Mitä muuta toivot sängyltä? Haluatko sen taipuvan istuma-asentoon jalkojakin sopivasti kohottaen, haluatko sen tärisevän hierovasti? Haluatko parisängyn olevan molemmille puoliskoille omanlaisensa vai kiinteä yhtenäinen komeus, haluatko vuoteen olevan visuaalisesti kaunis? Tarvitaanko yöpöytiä, omilla jaloillaan seisovat vai kiinteästi sängyssä olevat ulokkeet tai kenties hylly sängynpäädyssä?

Irtotuoleja, kirjoituspöytä, kaappeja ja hyllyjä kalusteiksi valitaan huoneen toimintojen mukaan, peilejä, tauluja, koristetikkaita ja koriste-esineitä viihtyvyyden ja huoneen ilmeen luomiseksi. Liukupeiliovelliset vaatekaapistot ovat käytännöllisiä ja avartavat huonetta.

20081_7875.jpg

Tekstiileissä on hyvä huomioida niiden terveellisyys; pölynkeräävyys, sähköisyys ja pintakäsittelyjen kemikaalit, irtoaako huoneilmaan epämiellyttävää hajua. Allergisille valitaan niukasti kangaspintoja. Nykyisin ei päiväpeitto ole mikään välttämättömyys. Pedattavat vuodetekstiilit valitaan kuosiltaan ja väriltään huoneen sisustusta täydentäviksi. Pehmoinen matto voi olla miellyttävä heräileville varpaille astua, mutta nukka kerää pölyä. Sama koskee seinävaatteita, muodikkaita ryijytauluja. Verhot sekä ilmentävät huoneen tyyliä, että niillä pitää voida pimentää tila. Pimennyksen voi hoitaa sälekaihtimilla, rullaverhoilla tai paksuilla pitkillä sivuverhoillakin. Herkissä pitsiverhoissa on aivan eri tunnelma kuin voimakkaasti väritetyissä graafisissa kankaissa. Verhottomuus, vain sälekaihtimet, tuo hyvin pelkistetyn ja valkoisilla kaihtimilla kylmänkin vaikutelman. Puhveihin ja poimuihin kertyy pölyä, vuoritetut suorat pitkät silkkiverhot luovat ylellisyyttä.

20082_8532.jpg
20082_8542.jpg
Teksti: Sisustustoimittaja Anu Tuovinen
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20121_29119.jpg
Mitä määräykset kertovat salaojista?
Kuivat perustukset pitävät rakennuksen kuivana. Perustuksista lähtee koko rakennuksen rakentaminen ja se onkin tehtävä huolella. Kantavuuden lisäksi on kiinnitettävä huomiota veden ja kosteuden kulkeutumiseen rakenteessa. Mm. maasta nouseva kosteus sekä sade yms. vedet rasittavat perustuksia.Jo rakennusta suunniteltaessa on otettava huomioon rakennuksen korkeusasema sekä pinta- ja pohjavedet. Kunnollinen rakennuspohjan kuivatusjärjestelmä pitää perustukset terveinä.
202210_79661.jpg
Sopiiko maalämpö vanhaan taloon? Katso vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin
Mitä maalämmön hankinta maksaa? Sopiiko maalämpö vanhaan taloon? Entä tarvitaanko viilennykseen erillinen ilmalämpöpumppu? Lue vastaukset kysymyksiin tästä jutusta.
201411_41837.jpg
Parannuskonsti sisäilmalle: korvausilmaventtiilit
Uutta raitista ja suodatettua ulkoilmaa tulee johtaa kaikkiin makuuhuoneisiin ja olohuoneeseen – niihin huoneisiin, joista ei johdeta "käytettyä" ilmaa ulos poistoilmaventtiilien kautta (mm. keittiö ja WC).Uutta ilmaa johdetaan sisätiloihin koneellisesti tai korvausilmaventtiilien kautta.Lisätietoa ilmanvaihdosta - kannattaa lukea!Korvausilmaventtiiliä valittaessa kannattaa huomioida muutamia asioita: toimivuus ja suodattimen laatu.
20163_45730.jpg
Kiinteistön kevättarkastus
Kovat pakkaset, veden jäätyminen sekä suuret lumimassat ja niiden sulaminen ovat voineet tehdä tuhojaan kiinteistölle, joko pihaan tai itse rakennukseen. On siis aika suorittaa kevättarkastus! Mikäli viime tarkastuksesta on vierähtänyt vuosi tai useampikin, eikä tehdyistä huoltotoimista ole tarkkaa muistikuvaa, katso artikkelin lopusta vinkki kiinteistön ylläpidon järkeistämiseen.Nyt kesän kynnyksellä kannattaakin kotia tai huvilaa tarkastella kriittisellä silmällä. Silmämääräinen tarkastus antaa hyvin osviittaa mahdollisesti pinnan alla muhivista ongelmista. Tarkastuksen tulokseen kannattaakin suhtautua sen vaatimalla vakavuudella ja ryhtyä jatkotutkimuksiin tai -toimiin välittömästi.
20087_11807.jpg
Rakennuslehti - rakentaminen, kiinteistöt, talotekniikka
Rakennuslehti kertoo kaiken mitä kiinteistö- ja rakennusalan kanssa tekemisissä olevan tulee tietää. Rakentaminen, kiinteistöt, talotekniikka ja infra. Taustat, tilanteet, tulevaisuus ja haasteet koko alalle. Tilaajana saat käyttöösi myös sähköisen näköislehden ja yli 10 000 artikkelin lehtiarkiston. Ilmestyy 41 numeroa vuodessa.
20153_42879.jpg
Rakentaja.Fi-blogit: Kotisi ilmanvaihto ei taida toimia
Meillä täällä kalliissa kotimaassamme on paljon pientaloja, joissa ilma vaihtuu painovoimaisesti tai pelkästään poistoilmakoneen avulla. Kummassakin tapauksessa harakkaparvet kiittävät avokätistä lämmittäjää, joka otattaa korvausilman hallitusti tai hallitsemattomasti sieltä, mistä sen sattuu saamaan. Useimmiten korvausilman tuloventtiileistä ei raitista ilmaa saada tarpeeksi ja lisäilma tulee kaikista mahdollisista raoista esim. lattian ja seinän välisestä raosta hajuineen päivineen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton