• Etusivu
  • Rakentaminen

Jyväskylän yliopisto tutki asunto-messujen kävijöiden näkemyksiä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Kastelli-Talot Oy
Julkaistu 19.03.2009
20093_15669.jpg

Jyväskylän yliopistossa tutkittiin 15 000 viime kesän asuntomessuilla Kastellin Aika-talossa vierailleen näkemykset lapsiperheen hyvästä asumisesta.

Naisten kokemus mukaan perheasuntojen suunnitteluun

Lapsen kehitykseen ja perheen vuorovaikutukseen ei ole suomalaisessa asuntosuunnittelussa kiinnitetty riittävästi huomiota. Jotta nämä lapsiperheen hyvinvoinnin kannalta keskeiset tekijät muistettaisiin, tulisi varttuneiden naisten elämänkokemus ottaa käyttöön perheasuntojen suunnittelussa, toteaa psykologian professori Lea Pulkkisen johtama tutkimus Talo lapsiperheelle.

Jyväskylän yliopiston Agora Centerissä tehty tutkimus toteutettiin neljän tutkijan – Lea Pulkkisen, Minna Pärtön, Anna-Liisa Lyyran ja Mikko Kamppilan - voimin TEKESin rahoittamana. Tilaajana oli Suomen johtava pientalonrakentaja Kastelli-talot Oy.

Talo lapsiperheelle -tutkimusta varten pyydettiin Vaasan Asuntomessuilla Kastellin Aika -talossa vierailleita arvioimaan näkemäänsä. Vastauksia käytiin läpi 15 000 hengeltä. Lisäksi 150 kävijältä kysyttiin syventävää tietoa. Aineistoa saatiin myös yhdeksän sellaisen perheen haastattelusta, jotka olivat jo valinneet asunnokseen Kastellin Aika-malliston talon.

Kastellin Aika-mallisto julkistettiin vuonna 2006. Sen valmistelussa yhdistettiin arkkitehtien kokemus käsityksiin lasten turvallisuudesta ja virikkeellisestä kasvuympäristöstä. Aiheen asiantuntijana ryhmässä toimi Lea Pulkkinen.

Lapsiperheen asumista ei juuri tutkittu

- Lapsiperheen asumista on tutkittu melko vähän. Pääasiassa on pohdittu taloudellisia näkökulmia ja asuinympäristöä, ei tilankäyttöä asunnon sisällä, Lea Pulkkinen toteaa.

Hänen mukaansa yleistä on, että uudet asunnot ovat keskimäärin paremmin toimivia aikuisten näkökulmasta kuin lasten. Lisääntyneet neliöt eivät ole leikkejä varten.

Tutkimuksessa selvitettiin Kastellin Aika-malliston talon psykologisia tekijöitä, jotka liittyvät lapsen kehitykseen ja perheen vuorovaikutukseen, kodin muunneltavuuteen sekä käytännöllisyyteen.

- Esimerkkeinä tästä mainittakoon kodin tietotekniikkakeskuksen sijoittaminen yleisten oleskelutilojen yhteyteen, sivueteisen tekeminen vaunuille, urheilukasseille ja kuraisille koirantassuille sekä vauvan makuuhuoneen suunnittelu vanhempien nukkumatilan läheisyyteen, kertoo Kastellin markkinointijohtaja Jukka Vaaramo.

Tutkimuksessa selvisi, että naisten arvioinnit olivat paitsi myönteisempiä kuin miesten niin myös pysyvämpiä. Uusintakyselyissä naiset toistivat aiemmat vastauksensa johdonmukaisemmin eli he olivat kiinnittäneet asunnon toiminnallisiin yksityiskohtiin enemmän huomiota.

- Sukupuoli oli arvioinneissa merkitsevämpi tekijä kuin vastaajan ikä, lasten olemassaolo ja rakentamisen ajankohtaisuus, Lea Pulkkinen kertoo.

Lisätietoa Kastelli-taloista...

Kastelli-Talot Oy
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20071_3134.jpg
Suositut Kastelli-talot
Suomen ostetuimman talomerkin Kastellin suosio perustuu vahvasti sen järkevään rakentamistapaan. Paikallarakentamiseen perustuva Kastelli-järjestelmä varmistaa parhaiten turvalliset ja oikeaoppiset rakenteet ja se on joustava yksilöllisille muutoksille. Kastelli-rakentaja voi myös joustavasti hyödyntää omaa työpanostaaan haluamassaan laajuudessa.
20072_3675.jpg
Markkinajohtaja Kastellilta muuttovalmiit kodit
Suomen ostetuin talomerkki Kastelli on julkistanut oman valmiskotimallistonsa. Rakentajien toivomuksesta syntyneeseen ValmisKastelli-mallistoon on valittu kymmenen erikokoista ja erityylistä valmiskotia. Arkkitehtien suunnittelemat talot ovat 1- ja 2-kerroksisia malleja, joiden suunnittelussa suomalaisten perheiden toiveet ovat olleet etusijalla. Taitavalla arkkitehtisuunnittelulla neliöt on hyödynnetty tehokkaasti, jolloin myös rakentamiskustannuksia on voitu alentaa. ValmisKastelli-talojen tyyli vaihtelee perinteisestä moderniin.
20073_4031.jpg
Vk 6-10 Tapetointiongelmia
Helmikuu on todella lyhyt kuukausi. Tuntuu, että se tuli ja meni saman tien. Kaikkien mahdollisten epidemioiden jälkeen saimme vihdoin aikaa tapetointiin. Jossain aivolohkon takanurkassa oli matkan varrella syntynyt pakkomielle, jonka mukaan makuuhuoneen päätyseinään oli saatava yksivärinen, eläväpintainen tummansininen tapetti. Oli muuten tosi epätoivoinen idea. Kukaan muu ei ilmeisesti ole saanut vastaavaa kuningasajatusta tai ainakaan tämä suuri trendi ei ollut ehtinyt valmistajien tietoon. Ei ollut helppo nakki etsiä sopivaa versiota, mutta tunnetusti härkäpäisinä emme voineet antaa periksikään. Ja lopussa kiitos seisoi, kuten sananlasku lupaa. Sandudd Oy:n maahantuoma Livingwalls –tapetti pelasti meidät julmetulta bensalaskulta ja menetetyiltä hermoilta.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
VTT:n toimialue rakennustuotteiden tyyppihyväksyjänä laajeni
Ympäristöministeriö on laajentanut VTT:n toimialuetta rakennustuotteiden valtuutettuna tyyppihyväksyntälaitoksena. Vesi- ja viemärilaitteiden tyyppihyväksyntään siirtyi VTT:lle neljä uutta tuoteryhmää. Ympäristöministeriön tavoitteena on, että tyyppihyväksyntä on kokonaisuudessaan siirretty VTT:lle vuoden 2008 loppuun mennessä.VTT:n laajennettuun toimialueeseen kuuluvat vesilaitteiden osalta kupariputkien puserrusliittimet ja PEX-putket sekä viemärilaitteissa valurautaiset viemäriputket ja -putkiyhteet ja vesilukot. VTT:n tyyppihyväksyntäpalvelut käsittävät jo ennestään rakennusteollisuuden tuotteet, kuten lattianpäällysteet ja lattian pintarakenteet, vesikalusteet, sulkuventtiilit, kupariputket, lattiakaivot, polypropeenista valmistetut viemäriputket ja -putkiyhteet, betoni-teräsliittolaatat, betoni-teräsliittopalkit, puu-betoniliittolaatat ja tuulijäykisteenä käytettävät rakennuslevyt.VTT voi myöntää tyyppihyväksynnän rakennustuotteille, joille on julkaistu ympäristöministeriön asetuksina annetut hyväksyntäohjeet. Tyyppihyväksyntää ei voida myöntää tuotteelle, jonka ominaisuudet voidaan osoittaa eurooppalaiseen harmonisoituun tuotestandardiin tai eurooppalaiseen teknisen hyväksyntään perustuvalla CE-merkinnällä.Tyyppihyväksyntä on kansallinen rakennustuotteiden hyväksyntämenettely, jonka hakeminen on vapaaehtoista.
20177_49736.jpg
Raikkaan ilman kodit
Mikkelin asuntomessut olivat avoinna 14.7.–13.8.2017. Sinäkin vuonna useat asuntomessurakentajat olivat valinneet etäohjattavat MyVallox-ilmanvaihtokoneet.Näissä kohteissa on Vallox ilmanvaihtokone:Kohde 2 – Design-Talo PalaKohde 8 – Villa SaimaanhelmiKohde 16 – Asunto Oy Saimaan Ateljee IKohde 17 – Ainoa Villa HelKa Kohde 19 – Muuramen HelmiKohde 21 – Rauhan ja Onnin JukkataloKohde 22 – Ainoa Villa ElisaKohde 24 – MinunVALOKohde 25 – AnkkurirantaKohde 26 – KotikonttiKohde 27 – Villa KuusikkoKohde 29 – FortumKoti (rak. Ahopelto Group)Kohde 31 – Samitalo Villa 143
20161_45117.jpg
Talvitulet 2016 avaavat rakentamisvuoden
Tervetuloa Kastellin Talvitulille!AVAUSVIIKONLOPPUa vietetään la-su 9.-10.1.2016.Kastelli sytyttää Talvitulet ja avaa rakentamisvuoden 2016! Tule talonäytöksiin jo avausviikonloppuna ja suuntaa ajatuksesi rakentamiskesään.Talvitulilla pääset tutustumaan valmiisiin Kastelli-taloihin talonäytöksissä. Hae näytöksistä tai netistä käyttöösi uusi Talokirja 2016 sekä tutustu uuteen pienten omakotitalojen Cubic-mallistoon ja Skaala-malliston 2-kerroksiseen uutuusmalliin.Talvitulilla 2016 mahtava etu: 22 000 €:n alennus saattaa osua juuri sinun talo- tai huvilakauppaasi!Jätä yhteydenottopyyntö Kastelli-talosta

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton