Verkkolehti elokuussa
Heinä-elokuun vaihteessa Suomi palailee lomilta. Elokuun aikana verkkolehti keskittyy talon ulkoasuun ja eristämiseen. Teemoina ovat julkisivut ja siihen olennaisesti liittyvät ovet ja ikkunat. Mukana on myös asiaa talon viidenneksi julkisivuksikin kutsutusta vesikatosta. Teemoihin liittyen esittelemme poimintoja asuntomessuilta. Erittäin tärkeä asia on myös julkisivun taakse jäävät eristeet. Yhtenä kuukauden teemana onkin eristäminen. Kohdistamme katseet myös pihalle, sillä alkusyksy on hyvä ja suosittu ajankohta pihan pinnoitteiden kunnostamiseen. Kesällä ei pihaa välttämättä malteta myllätä, mutta syksyllä ennen lumisateita piha on hyvä laittaa kuntoon. Samalla voi myös asentaa pihan sulanapitojärjestelmän esimerkiksi pihakäytäville. Näistäkin asioista siis tarkemmin kuukauden kuluessa.
Rivi- ja ketjutalojen rakentaminen vähenee edelleen
Tilastokeskuksen tietojen mukaan asuntorakentaminen on enemmän kerrostaloasuntoihin painottunut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Erillisten pientalojen osalta ei muutosta ole. Rivi- ja ketjutalojen osalta muutos on -11 %. Asuinkerrostalojen rakentaminen sen sijaan on kasvanut 15 %. Luvut perustuvat myönnettyihin rakennuslupiin ja muutosprosentit on laskettu edellisen vuoden vastaaviin lukuihin verrattuna.
Rakennustarvikkeiden hankinnasta
Vielä kerran muistutuksena rakennustarvikkeiden toimitusajoista. Kesälomat ovat saattaneet pidentää toimitusaikoja joidenkin rakennustarvikkeiden osalta. Rakennustarvikkeiden toimitusaikoihin liittyen voivat ulko-oven tarvitsijat tutustua myös
oheiseen artikkeliinnopean toimituksen ovista.
Jäsentukussa uudistuksia
Tarjonnaltaan jatkuvasti laajeneva Jäsentukku muuttuu hieman myös ulkoisesti ja toiminnallisesti elokuun aikana. Myös siellä kannattaa poiketa tutustumassa tarjontaan.
Kuukauden muuttoluvut
Heinäkuussa uuteen kotiinsa on ilmoittanut muuttavansa 522 Koti-Optimi -kustannusarvion tehnyttä rakentajaa ja rakentamisen aloittavia on 566. Rakentaja.fi toivottaa onnea uuteen kotiin ja menestystä alkaville hankkeille.