• Etusivu
  • Energia

Tulisijatutkimuksen tulokset

Rakentajan toimitus
Julkaistu 25.02.2009
20092_15220.jpg

Rapattu / tasoitettu tulisijan pinta on noussut suosioon. Kuvassa Tiilerin Funkkis-takka.

Rakentaja.fi-sivustolla toteutettuun tulisijatutkimukseen osallistui 1661 vastaajaa, mikä kertoo tulisijan kiinnostavan suomalaisia. Vastaajista 45 % oli jo toteuttanut tulisijan hankinnan ja 55 %:lla hankinta tapahtuu kuluvan vuoden aikana tai myöhemmin.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että yleisimmin koteihin valitaan varaava takka ja toiseksi yleisin tulisijatyyppi on takkaleivinuuni.

Suosituin tulisijan rakennustapa on tiilestä paikalla muuraaminen. Rakentajista 56 % on toteuttanut tai toteuttaa paikalla muuratun tulisijan, joka on joko yksilöllinen tai tehtaan valmis malli. Remontoijista
53 % on toteuttanut tai toteuttaa tulisijan edellä mainitulla tavalla.

Tulisijojen lopullisen pintamateriaalin eli näkyvän pinnan osalta rapattu/tasoitettu pinta ja vuolukivi olivat yleisimmät vaihtoehdot ja yhteensä muodostavat yli puolet vastaajien valinnoista. Merkittävin muutos jo toteutettujen tulisijojen ja tulevien valintojen kohdalla on puhtaaksimuurattujen, tiilipintaisten tulisijojen osuuden väheneminen ja pinnaltaan rapattujen/tasoitettujen tulisijojen määrän lisääntyminen. Perinteinen tiilitulisija saa siis yhä useammin pintaansa rappauksen tai tasoituksen, vaikka tiilipintaisilla tulisijoilla onkin oma vankka kannattajakuntansa.

Tulisijan pääasiallinen käyttötarkoitus on selvästikin tuottaa lämpöä, joko aktiivisesti tai vuoden kylmimpien päivien lämmitystarpeen tasoittamiseen. Lähes kolmannes rakentajista pitää tulisijaa myös tunnelman luojana.

Paikalla muuratuissa tulisijoissa Tiileri on yleisin tiilien valmistaja. Vielä keskeneräisissä tai tulevissa kohteissa kuitenkin valtaosa ei vielä ole valintaansa tehnyt. Tehdasvalmisteisten tulisijojen kohdalla Tulikivi nousee hieman muita suositummaksi tulisijamerkiksi.

Tiilipiippu on tyypillisin ratkaisu tulisijan yhteydessä, mutta etenkin rakentajien kohdalla erilaiset elementtipiiput ovat kasvattaneet suosiotaan.

Tulisija on myös tunnelman luoja. Kuvassa Tulikiven Kermansavi-kaakeliuuni.
Tulisija on myös tunnelman luoja. Kuvassa Tulikiven Kermansavi-kaakeliuuni.

Tutustu tuloksiin tarkemmin...

Tutkimukseen osallituneiden kesken suoritettiin arvonta.
Katso voittajat tästä

Energia
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20229_79465.jpg
Pintaliukuovet jäämässä historiaan - moderni rakentaja tietää trendit
Liukuovet ovat lisänneet suosiotaan huimasti, koska ne tuovat asuntoihin lisää tilaa. Onko Liukuovi edelleen sellainen raskas, huonosti liukuva pahvilevy, joka ei eristä ääntä ja on hankala arjessa? Ei ole, vaan nykypäivän liukuovi Liune liukuu sulavasti seinän sisään ja jättää kaikki pinnat vapaaksi, jolloin sisustettavuus on parhaalla mahdollisella tasolla.
20194_57641.jpg
Löytyisikö sinunkin unelmakotisi Kuori-mallistosta
Kastellilla on 30-juhlavuosi käynnissä ja Kuori on Kastellin juhlavuosimallisto. Kodit ovat kauniita ja käytännöllisiä, moderneja ja ajattomia – aivan kuten suomalaiset toivovat ja Kuori-malliston yksikerroksinen 135-malli tuli kolmanneksi Rakentaja.fi-sivun "Unelmien koti"-äänestyksessä.
20084_10648.jpg
Viimeistele Askon sisustustuotteilla
Tekstiilit, matot, taulut ja pientavarat luovat sisustuksen tyylin. Jos kotiin on valittu ajattomat suuret kalusteet, sisustustuotteilla voidaan luoda moderni, klassinen, etninen, romanttinen tai retrotyyli. Useimmat ihmiset sekoittavat kotinsa sisustuksessa elementtejä kaikista tyyleistä.
20188_54446.jpg
Suunnitteletko tulisijaa kotiisi? - Huomioi nämä
Kesä alkaa hiljalleen taittua syksyksi ja samalla ilmat alkavat pimetä ja viiletä ja silloin tulisija on oiva keino luoda kotiin tai mökkiin lämmintä tunnelmaa sekä viihtyisyyttä. Hyvä tulisija onkin pitkäaikainen investointi ja sen laadukkuuden varmistaminen on erityisen tärkeää.Tulisijan suunnittelu tulisi aina tehdä yhdessä ammattilaisen kanssa, jolla on kokemusta nimenomaan tulisijoista. Ammattilainen osaa parhaiten kertoa, mihinkä kohtaan kotiasi tulisija kannattaa sijoittaa.
20073_4255.jpg
1950-luvun rintamamiestalon peruskorjaus
Viidenkymmenen vuoden asuminen oli jättänyt jälkensä rakennukseen ja nelihenkinen perhe halusi taloonsa nykyaikaisia ratkaisuja. Ikkunat, ulko-ovet, keittiö- ja saunaosasto uusittiin. Koska peruskorjauksen jälenn rakennuksen tiiviys parani oleellisesti, painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä vaihdettiin koneelliseen tulo-/poistojärjestelmään. Ilmanvaihtokoneeksi valittu VALLOX DIGIT SE sijoitettiin kellariin saunatilojen läheisyyteen. Poikittaiset kanavoinnit tehtiin lähes kokonaan kellaritilassa ja asuintiloihin tarvittiin pystynousujen lisäksi vain muutama lyhyt vaakakanava, jotka oli helppo koteloida näkymättömiin.
201811_55354.jpg
Miksi ilmanvaihto on tärkeää?
Vallox-ilmanvaihto parantaa asumismukavuutta, lisää elämänlaatua ja turvaa niin perheen kuin kodin terveyden. Oletpa sitten rakentamassa uutta tai korjaamassa vanhaa, älykäs ja energiatehokas ilmanvaihto huolehtii, että voit nauttia puhtaasta ja raikkaasta sisäilmasta. Energiatehokkaista Vallox-ilmanvaihtokoneista löytyy sopiva vaihtoehto kaiken kokoisiin ja -näköisiin koteihin.Tilaa esite Vallox-ilmanvaihdosta

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton