• Etusivu
  • Rakentaminen

Kiinteistöstrategia

Rakentajan toimitus
Julkaistu 29.01.2009
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Kiinteistöstrategia on asumisen, omistamisen ja ylläpidon suunnitelma, jossa ensin määritellään tavoitteet ja sen jälkeen keinot, joilla tavoitteisiin päästään. Myös kiinteistöstrategia on hyvä laatia sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille, ja lähtökohtana pidetään yleensä taloyhtiön nykytilaa.
Strategia voi olla muistion muotoon kirjoitettu selvitys, jossa on ensin taloyhtiön nykytilan kartoitus, sen jälkeen mahdollisesti heti suoritettavat toimenpiteet ja lopuksi visio noin 5-10 vuoden päähän, millainen taloyhtiö silloin on. Toimenpiteiden ja toteutettavien suunnitelmien yhteyteen on hyvä laittaa myös keinot millä haluttuun lopputulokseen päästään.

Lopuksi kiinteistöstrategia käsitellään ja hyväksytetään yhtiökokouksessa, jonka jälkeen se on ohjeena hallituksen ja isännöitsijän työskentelylle. Vaikka kiinteistöstrategia on hyväksytetty yhtiökokouksessa, on siihen liittyvät päätökset tehtävä silti asiallisesti yhtiön normaalien päätöksenteko periaatteiden mukaan.

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Suomen Asuntomessujen
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on myöntänyt vuoden 2011 Casa Humana -apurahan Aalto-yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun muotoilun laitokselle sekä Kynnys ry:lle. Kummatkin apurahat ovat 22 500 euroa. Apuraha on yhteensä 45 000 euroa Osuuskunta Suomen Asuntomessujen 45-vuotisjuhlan kunniaksi.Taideteollisen korkeakoulun muotoilun laitos suunnittelee apurahan avulla liikuteltavan pienasunnon Asuntomessuille Tampereelle 2012. Kynnys ry toteuttaa esteettömään pientalorakentamiseen ohjeistavan verkkosivuston.
20088_12496.jpg
Astu sisään tummaan Cello-saunaan
Cello on K-raudan ja Rautian oma sisustusmerkki. Cellon idea on luoda inspiroivia sisustuskokonaisuuksia, jotka auttavat asiakasta toteuttamaan parempaa asumista. Cello on enemmän kuin upeita tuotteita - Cello on upeita kokonaisuuksia.Sisustusstudiossa voit nyt sisustaa myös saunan. Tutustu tummaan Cello Funky -saunaan 360° esittelyssä.
äiti hoputtaa lapsia ulos ovesta
Kun kännykkäsi poistuu talosta, sammuvat myös valot
Kuluttavatko yöksi tai kotoa poistuessasi päälle jääneet valot usein turhaa sähköä kotonasi? Mietitkö usein kodin tai vapaa-ajan asunnon sähkölaitteiden tilaa tai kutsumattomia vieraita silloin kun et itse ole paikalla? Olisiko helpompaa, jos ilmalämpöpumppu toimisi automaatiolla? Haluaisitko talosi näyttävän asutulta myös poissa ollessasi, vai haaveiletko kenties automaattisesti illan hämärtyessä syttyvistä ulkovaloista?
20149_40867.jpg
Rossipohjan lisäeristys vanhoissa taloissa
Ryömintätilan eristys korjataan lisäeristämälläRyömintätilallisen, tuulettuvan alapohjan tai rossipohjan, mitä nimistä nyt käytetäänkään, lisäeristäminen kannattaa mahdollisuuksien mukaan. Tärkeimpänä syynä voi olla vetoisuuden tunne, joka saattaa johtua huonosta ilmatiiviydestä kyseisessä alapohjarakenteessa. Ilmatiiviyden (höyrynsulkukalvo, ISOVER Vario® Xtra) parantaminen onkin erittäin tärkeää rossipohjaa lisäeristettäessä, jotta alapohjarakenne saadaan toimimaan lämpö- ja kosteusteknisesti paremmin ja lisäeristämisestä on energiatehokkuudenkin kannalta hyötyä.Useimmiten tuulettuvissa alapohjarakenteissa (nk. rossipohja) on käytetty mineraalivillaa tai puukuitueristettä eristeenä ja tuulettuvaa ryömintätilaa vasten on tuulensuojalevy tai vastaava, jotta ilmavirran pääsy eristeeseen saadaan estettyä. Energiatehokkuuden kannalta alapohjan lisäeristämisellä ei välttämättä saada yhtä suuria hyötyjä kuin yläpohjan taikka seinien lisäeristämisellä, vaikkakin asumisviihtyvyyteen alapohjan lisäeristyksellä saattaa olla suurikin vaikutus.
20123_30012.jpg
Ethän vähättele sisäilman laatua
Asuintiloja saneeratessa usein unohdetaan ilmastoinnin merkitys. Kun saneeraus on suoritettu, ihmetellään sisäilman tunkkaisuutta. Huomataan, että tiloista on tullut tiiviimpiä kuin ne olivat ennen. Siksi olisikin jo saneerausta suunniteltaessa otettava yhdeksi tarkastelukohteeksi toimiva ilmanvaihto.Venttiilit Jäsentukusta
201411_41837.jpg
Puhdas hengitysilma kotona - terve perhe
Yleisimmät ilmanvaihdon ongelmatKorvausilma venttiilit puuttuvat kokonaan tai venttiili on tukittu tai muuten poistettu käytöstäKorvausilma tulee huoneistoon postiluukun kautta tai rakennevuotona esim. alapohjan kautta. Tästä voi aiheutua hajuhaittoja ja vedon tunnetta lattiatasossa. Korvausilmaa voi virrata jopa lattiakaivon kautta.Ilmanvaihtoon liittyvät laitteet on kytketty pois päältäHuippuimuri tulee olla päällä 24 h/vrk.RadonpitoisuudetKorkeita radonpitoisuuksia löytyy erityisesti asunnoista, joissa ilmanvaihto ei toimi kunnolla. Toimiva ilmanvaihto voi pienentää radonarvoja jopa 90 % lähtöarvosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton