• Etusivu
  • Talo

Isännöintiala hakee toimialalle uusia osaajia

Rakentajan toimitus
Julkaistu 19.09.2008
38_P_21734.jpg

Isännöintiala on käynnistänyt Isännöitsijäksi!-kampanjan, jonka tavoitteena on varmistaa kasvussa olevalle toimialalle myös tulevaisuudessa riittävä määrä monipuolisia osaajia. - Vaikka työtavat koko ajan tehostuvat, ei isännöitsijöiden tarve tule missään tapauksessa vähenemään, korostaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä. Kampanjan takana on ryhmä isännöintialan johtavia yrityksiä ja Isännöintiliitto.

Isännöintialan työvoimatilanne on hyvin haastava. Määrällisten kasvupaineiden lisäksi toimialan osaamistarpeet ovat yhä monipuolisemmat muun muassa tekniikan kehittymisen ja kiinteistökannan korjaustarpeiden voimakkaan kasvun vuoksi. Palveluita myös kehitetään jatkuvasti asiakaslähtöisemmiksi. Isännöitsijöiltä ja muilta isännöintialalla työskenteleviltä edellytetään uudentyyppisiä valmiuksia muun muassa asukasviestinnän alueella.

Suomessa toimii tällä hetkellä 2500 isännöitsijää, joiden keski-ikä on 50 vuotta. Heistä jää vuosittain eläkkeelle 100–200 isännöitsijää. Alalle johtavat koulutusohjelmat eivät tällä hetkellä tuota riittävää määrää uusia isännöitsijöitä korvaamaan eläkkeelle jäämisten aiheuttamaa vajetta.

Suhteessa nopeimmin on nousussa teknisten asiantuntijoiden tarve. Tällä hetkellä isännöintiyrityksissä on keskimäärin yksi tekninen asiantuntija kuutta isännöitsijää kohden. Kuitenkin vasta joka viidennessä yrityksessä on teknisiä asiantuntijoita. – Nopeasti lisääntyvien peruskorjausten vuoksi isännöintiyrityksiin tarvitaan tulevaisuudessa johtamisammattilaisten lisäksi moninkertainen määrä teknisiä asiantuntijoita, Heikkilä kommentoi.

Isännöitsijäksi!-kampanjalla herätellään opiskelijoita

Isännöitsijäksi!-kampanjalla toimiala haluaa lisätä alan tunnettuutta ja kiinnostavuutta. Alalle johtavia koulutuspolkuja on Suomessa vain muutamassa ammattikorkeakoulussa ja kampanjalla halutaan kertoa alan tarjoamista opiskelu- ja työmahdollisuuksista näiden oppilaitosten opiskelijoille.

Kampanjan verkkosivut on avattu osoitteessa: www.isannoitsijaksi.fi. Verkkosivujen lisäksi kampanjassa tehdään muun muassa lehti ja osallistutaan oppilaitosten tapahtumiin.

Ala tarjoaa työllistymismahdollisuuksia myös uudelleenkouluttautuville aikuisopiskelijoille. Monipuolinen työkenttä, kilpailukykyinen palkkataso ja varmat työpaikat houkuttelevat isännöintiin alanvaihtajia.

Kampanjan pääyhteisyhteistyökumppanit ovat Avara Isännöinti Oy, SKV Isännöinti Oy ja VVO-yhtymä Oyj.
Kampanjassa ovat mukana myös Isännöintiverkko Oy, Isännöitsijäkonttori Oy ISA, Isännöitsijätoimisto Aimo Astala Oy, Isännöitsijätoimisto Kiirava Oy, Länsimäen Kiinteistöpalvelu Oy, Matinkylän Huolto Oy, Realco Oy, Reim Ryhmä.

Kampanjan taustaorganisaatiot ovat Suomen Isännöintiliitto ry, Isännöitsijöiden auktorisointiyhdistys ISA ry. Yhteistyössä on mukana myös Kiinteistöalan Koulutussäätiö.

Kampanjan toteutuksesta vastaa markkinointiviestintätoimisto Viisikko-Communica VCA.

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20164_46151.jpg
Tällä työkalulla selviydyt jokaisesta haasteesta!
Rakennus- ja remontointipuuhissa tarvitaan useita eri työkaluja. Monelle on tuttu tilanne, jossa työkalupakki on täynnä tavaraa ja silti kyseinen työkalu puuttuu. Mitäpä jos tarvitsisit vain yhden sähkötyökalun, jolla hommat hoituisivat nopeasti ja kätevästi vain tarvikepäätä vaihtamalla?
29_P_14933.jpg
Vaarallinen tuote markkinoilla
Turvatekniikan keskus (TUKES) varoittaa kuluttajia erittäin vaarallisesta sähkölaitteesta, jota on kesän aikana myyty ympäri Suomea. Laite on akkukäyttöinen ladattava kärpäslätkä (kärpäsmaila), jonka sähköä johtavaan ritiläosaan tulee ladattaessa lähes suoraan verkkojännite pistorasiasta. Ritilän koskettaminen latauksen aikana on hengenvaarallista, vaikka laite olisi sammutettu varressa olevasta kytkimestä. TUKES kehottaa kaikkia laitteen hankkineita poistamaan sen heti käytöstä ja palauttamaan ostopaikkaan. Laitteen ritiläosaan ei missään tapauksessa saa koskea silloin, kun laite on kytketty pistorasiaan.Markkinoilla on ollut jo pidempään paristoilla toimivia kärpäslätkiä. Niiden toiminta perustuu siihen, että ritiläosaan kehitettävä heikkotehoinen suurjännite polttaa ritilään osuvan hyönteisen hengiltä, kun sähkövirta kulkee hyönteisen läpi. Nyt vaaralliseksi havaittu laite on periaatteessa samanlainen, uutta on vain latausominaisuus. Lataustoiminnon suunnittelussa ei ole kuitenkaan otettu riittävästi huomioon turvallisuutta ja lopputuloksena on laite, joka on hengenvaarallinen muillekin kuin hyönteisille.Laitetta on myyty läpinäkyvässä muovipussissa, jossa itse kärpäslätkän lisäksi on laitteen kojeliitosjohto laitteen kytkemiseksi pistorasiaan sekä tuote-esite, jossa lukee:Ladattava Kärpäsmaila Sisältää LED-valon - eroon hyttysistä myös hämärässäTuote-esitteen alareunassa lukee tuotemerkki So-Lite ja kääntöpuolella esitteessä on laitteen suomen- ja ruotsinkieliset käyttöohjeet.Laitteen maahantuoja on SoliferPolar Oy ja yritys on saanut määräyksen kerätä kaikki tuotteet pois markkinoilta ja loppukäyttäjiltä.Kuva laitteesta ja tuotepakkauksesta TUKESin Internet-sivulla www.tukes.fiLisätietoja: Kari Lehto, ylitarkastaja puh. 010 6052 561 tai 040-841 0768 sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fiOlli Tiainen, turvallisuusinsinööri puh. 010 6052 517 tai 050-469 0140 sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fiYhteyshenkilö SoliferPolar Oy:ssä: Aino Salminen, puh. 040 562 3058
201010_23430.jpg
Kastelli Collection
Nouda Kastelli Collection -uutuusesite tapahtumista!Markkinajohtaja Kastelli on uudistanut Muuttovalmiiden talojen ja huviloiden sisustuskokonaisuudet. Sisustussuunnittelija (SI) Virpi Illman on luonut uudet sisustusmaailmat, joista asiakkaan on helppo valita itselleen mieluisimmat kokonaisuudet. Upeita pesuhuoneita, tyylikkäitä Puustelli-keittiöitä, lämpimästi sisustettuja saunoja... Ammattilaisen suunnittelemat kokonaisuudet upeina kuvina ja materiaaleina uudessa Collection -esitteessä – näin helppoa ja mukavaa ei oman kodin hankkiminen ole ollut koskaan aikaisemmin!Collection-esitteen lisäksi kaikki sisustuskokonaisuudet ja materiaalit ovat nähtävillä Kastelli-toimistoilla kautta Suomen.Tutustu Muuttovalmiiden Kastellien sisustuskokonaisuuksiin...Uuden Kastelli Collection -esitteen saat mukaasi tapahtumista tai voit tilata sen myös Esitepalvelusta...
20212_68587.jpg
Viikon sisustusidea: Mitä laittaa vinyylilankun alle?
KYSYMYS:Ollaan remontoimassa 70-luvun omakotitalon lattiaa. Vanha muovimatto poistettu. Maapohjainen betonilattia hiottu. Betonissa ei kosteutta. Tarkoitus asentaa vinyylilankkulattia. Lattian on suora eikä vaadi aluskatetta, jolla korjataan lattian epätasaisuutta. Millainen aluskate vinyylilankun alle? Pitääkö hiottu betonipinta käsitellä jollakin aineella. Laitetaanko lattian ja seinän yhtymiskohtaan tiivistemassaan?
20235_81873.jpg
Osaatko valita ilma-vesilämpöpumpun oikein?
NIBE-ilmavesilämpöpumputovat erinomaisia energian säästäjiä. Valikoimasta löytyy sopiva malli lähes jokaiseen kotiin. Jotta sopivin ratkaisu löytyy, tulee aina tehdä omaan kotiin yksilöity mitoitus. Mitoituksen saat lähimmältäNIBE jälleenmyyjältätaiNIBE Neuvontapalvelusta. Ennen ilma-vesilämmityksen hankintaa kannattaa pohtia myös alla mainittuja asioita.
202212_80396.jpg
Klassikot palaavat kylpyhuonetrendeihin 2023 - ne kestävät myös aikaa
Kylpyhuoneen laatoitustrendejä tulee ja menee. Koska kylpyhuone laatoituksineen kestää vähintään vuosikymmeniä, kannattaa hyviin ja ajattoman kauniisiin laattoihin panostaa. Uusista trendeistä löytyy aina niin värejä, tekstuureja kuin eri materiaalejakin. Poimimme tulevista kylpyhuoneen sisustustrendeistä ne, jotka kestävät aikaa myös vuoden 2023 jälkeenkin. Näillä vinkeillä päivität kylpyhuoneesi ikuiseksi klassikoksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton