• Etusivu
  • Talo

Asuntomessukodeissa geometrisiä muotoja ja rohkeita värejä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 26.06.2015
20156_43748.jpg

Asuntomessuilla voit yhdellä silmäyksellä nähdä monenlaista julkisivua.

Vuoden 2015 Asuntomessut järjestetään Vantaan Kivistössä. Alueelle onkin noussut lyhyessä ajassa yli 40 näkemisen arvoista kohdetta, joihin pääsee tutustumaan tarkemmin 10.7. lähtien messuporttien auetessa yleisölle.

Alueelle rakentuneissa messukodeissa on käytetty rohkeasti voimakkaita maanläheisiä sävyjä kuin myös kirkkaita värejä. Lisäksi kohteissa on leikitelty niin kaarevilla geometrisillä muodoilla kuin myös graafisilla yksityiskohdilla. Nämä Asuntomessut ovat erilaisten julkisivumateriaalien juhlaa, joten alue on mielenkiintoinen kokonaisuus. Tutustu, miten materiaaleja ja värejä on yhdistetty.

Materiaalien juhlaa

Huolimatta siitä, että alueelta löytyy niin puu-, tiili- kuin kivi- ja hirsirunkoistakin kotia, muodostavat tulevat kodit toimivan kokonaisuuden, jossa yksi materiaali ei jyrää toista alleen. Katse pääsee vapaasti kulkemaan kehän muotoon rakennetulla alueella.

Rapattujen julkisivujen joukosta löytyy mm. lomalaudoituksena toteutettu julkisivu, jossa eri levyiset laudat vuorottelevat luoden elävän näköisen julkisivun. Kohteen 18, Honka Savukvartsi sekä kohteen 19, Vivola julkisivusta voi hakea inspiraatiota omaan julkisivuvuoraukseen. Kohteen 18 julkisivu on rautavihtrillillä käsiteltyä höylättyä kuusilautaa.

Käyttämällä kahta eri materiaalia julkisivussa, on mahdollista korostaa rakennuksen julkisivun erilaisia yksityiskohtia. Yhdistä esimerkiksi rapattu pinta puuhun ja elävöitä julkisivua entisestään.

Käsintehdyn näköinen ja väriltään kirjava tiili on omalta osaltaan nostalgianystävän valinta. Pinnan hienoinen epätasaisuus tuo mielenkiintoista vaihtelua eri valaistusolosuhteissa. Tiilen käyttöä julkisivussa esittelee kohde 37, Terga Tiger, kohde 41, Tiilerikoti sekä kerrostalokohde Opaali, kohteet 5-7. Tiililaattaa vastaavasti kerrostalokohde Spinellissä, kohteet 8-10.

Honka Savukvartsi, kohde 18.
Honka Savukvartsi, kohde 18.
Kohteessa 36, Jämerä Leija, on yhdistetty puuta rapattuun pintaan.
Kohteessa 36, Jämerä Leija, on yhdistetty puuta rapattuun pintaan.
Kohteen 37, Terga Tiger materiaalina on tiili.
Kohteen 37, Terga Tiger materiaalina on tiili.

Väriä julkisivuissa

Klassisen mustan ja valkoisen yhdistelmän lisäksi Asuntomessukotien ulkoasussa on tänä vuonna nähtävillä rohkeasti väriä.

Hyvänä esimerkkinä tästä nousee Lammi-Kivitalo Casa del Limon, kohde 31. Oranssinkeltaisesta kivitalosta voit käydä hakemassa ideoita meksikolaisen arkkitehtuurin värien ja materiaalien runsaudesta.

Erilaiset väripilkut löytyvät aivan Tiikerinsilmän laidalta. Kohteet 34 ja 35 eli Urban Villa 2 ja Urban Villa 1 edustavat minimalistista sekä kubistista arkkitehtuuria, joissa julkisivusta on karsittu turha koristeellisuus ja keskitytty tuomaan esille se olennaisin.

Näissä kohteissa rakennuksen kuutiomainen muotokieli on pelkistetty, erikorkuisia osa-alueita on korostettu julkisivussa eri värisävyjä käyttämällä.

Suoria ja kaarevia linjoja sekä rapattua vaaleaa julkisivupintaa yhdistettynä puuhun. Hevi kivitalo Panthera Tigris, kohde 33, esittelee kivirakentamisen mahdollisuuksia.

Lammi-kivitalo Casa del Limon, kohde 31, hehkuu oranssina.
Lammi-kivitalo Casa del Limon, kohde 31, hehkuu oranssina.
Kohde 34, Urban Villa 2 ja kohde 35 Urban Villa 1 edustavat minimalistista ja kubistista tyyliä.
Kohde 34, Urban Villa 2 ja kohde 35 Urban Villa 1 edustavat minimalistista ja kubistista tyyliä.
Raikasta valkoista yhdistettynä kaareviin muotoihin. Kohde 33, Hevi kivitalo Panthera Tigris.
Raikasta valkoista yhdistettynä kaareviin muotoihin. Kohde 33, Hevi kivitalo Panthera Tigris.

Älä unohda kerrostalokohteita

Asuntomessuilla on esittelyssä myös kolme keskenään erilaista kerrostaloa.

Suomen merkittävin ja samalla Euroopan suurin asuinkäyttöön tarkoitettu PuuMera, jossa esittelyssä messujen aikana ovat kohteet 2-4.

Kierrätysmateriaaleja hyödyntävä ja ympäristöä säästävä Opaali, jossa esittelyssä kohteet 5-7 sekä kahden kerrostalon kokonaisuus Spinelli, jossa huomio kiinnittyy jo julkisivun vaihteleviin muotoihin ja värimaailmaan. Spinellissä esittelyssä kohteet 8-10.

Lue lisää Asuntomessuista www.asuntomessut.fi

Nyt voit myös ostaa liput Asuntomessuille jo ennakkoon edullisesti Rakentaja.fi Verkkokaupasta.

Kerrostalokohde Opaali hyödyntää kierrätysmateriaaleja.
Kerrostalokohde Opaali hyödyntää kierrätysmateriaaleja.
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

12_P_83679.jpg
Liune-liukuovi kasvattaa tilaa ja asumisen laatua
Kun haluat lisää laatua asumiseen, käytä uusia innovatiivisia ratkaisuja. Seinän sisään liukuva Liune-liukuovi on tehokas tilansäästäjä ja helppo asentaa, kertoo rakennusurakoitsija Asmo Korhonen.Yksi hyvä esimerkki tilankäytön tehostamisesta ja asumisen laadun parantamisesta ovat erilaiset liukuoviratkaisut. Huoneiden välisten ovien korvaajina ne lisäävät esteettömyyttä ja säästävät aina 1–3 neliötä lattiapintaa, kun oven avautumiselle ei tarvitse varata tilaa. Esteettömyyttä korostavat sekä lapsiperheet että iäkkäät asukkaat, mutta kyllä se kovasti helpottaa kenen tahansa elämistä. Mitä enemmän ovea käytetään, sitä enemmän helppous palkitsee, Asmo Korhonen tiivistää.
20147_40367.jpg
Asuntomessuilla hyväntekeväisyyshuutokauppa
Asuntomessuilla Jyväskylässä alkoi tiistaina 29.7. hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa Remu Aaltosen sisustaman kohteen yläkerran kalusteet sekä kohteessa olevat valokuvanäyttelyn teokset huutokaupataan.Huutokaupan tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Uusi Lastensairaala 2017 –hankkeelle.- Hoitolaitokset ja sairaalat ovat erityisasumisen muotoja. On luontevaa, että Asuntomessut yleishyödyllisenä osuuskuntana osallistuu myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden parantamiseen. Huutokaupan avulla Asuntomessujen kävijät voivat osallistua tämän asumiseen osa-alueen tukemiseen, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen kertoo.Kiinnostuitko? Voit tutustua huutokauppakohteisiin tästä.
20181_51357.jpg
Tutustu laajentuneeseen hirsitalomallistoon
Honka Ink on nuorekas näkemys ekologisesta ja terveellisestä hirsikodista. Ensimmäinen Honka Ink -malliston talo esiteltiin Mikkelin asuntomessuilla kesällä 2017. Nyt mallisto on laajentunut.Moderni sekä ekologinen Honka Ink esittelee muodinmukaista ja pelkistetympää ulkoasua. Mikkelin asuntomessuille noussut talo on pohjaratkaisultaan sekä ulkonäöltään asukkaiden sekä Hongan suunnittelijoiden yhdessä luoma kokonaisuus.Luonnonläheinen koti käsittää neljä huonetta, avokeittiön sekä saunan. Alakertaan on varattu avointa tilaa: keittiö, ruokailutila sekä olohuone muodostavat keskenään modernin oleskelutilan. Inkissä on olohuoneeseen sijoitettu suuret ikkunat, jotka tuovat luonnon sisään. Luonnon pehmeiden muotojen vastakohdaksi on ikkunoiden väliin sijoitettu mikrobetonipintainen takka. Myös saunatilat sekä kylpyhuone on sijoitettu ensimmäiseen kerrokseen.Toinen kerros on tarkoitettu rentoutumiseen. Aula yhdistää pääsyn kolmeen makuuhuoneeseen sekä toiseen kylpyhuoneeseen. Hotellimaista tunnelmaa järvimaisemalla varustettuna. Rakennuttajapariskunta haaveili omasta kodista kauniin suomalaisen luonnon keskellä. Tuo haave toteutui, sillä tämä koti nousi metsäiselle tontille ja kodin yläkerran makuuhuoneen ikkuna tarjoaa suoran näköalan Saimaalle.
20122_29724.jpg
Pihakivien ladontamalleja
Kivien kaunis muotoilu tulee yleensä parhaiten esiin vasta paikoilleen ladottuna ja runsas värivalikoima auttaa löytämään ympäristöön sopivat värikokonaisuudet. Ladontakuvioiden ja värien hallitulla käytöllä saa pihasta tyylikkään ja arvokkaan näköisen. Esimerkiksi yhdistelemällä Ruduksen Kartano-sarjan kiviä saadaan lukematon määrä eri ladontakuvioita. Samaan sarjaan ja ladontoihin edellisten kanssa sopivat Ruohokivi,138x 130x80 mm ja Nurmikivi 278x138x 80.
20081_8288.jpg
Luonnosta ilmeensä ammentavia kuoseja olohuoneeseen
Finlaysonin kevään ja kesän 2008 tekstiilimallisto jakautuu vuodenaikoja mukaillen kolmeen erihenkiseen teemaan, joiden yhteisinä nimittäjinä ovat luonto, vesi ja saaristo. Olohuoneeseen mallistosta voi poimia muun muassa teemojen mukaiset koristetyynyt ja verhokankaat.
20227_79105.jpg
Kolme ratkaisua tilaongelmiin
Mitä enemmän asukkaalle on suunniteltu tilaa, sen arvokkaampi asunto on. Seinän sisään liukuvia Liune-ovia käytetään kasvavissa määrin vakioratkaisuna uudis- ja korjausrakentamisessa. Kun ovi liukuu piiloon seinän sisään, jää koko seinäpinta vapaaksi sisustukselle, eikä kääntyviä ovia tarvitse väistellä.Esittelemme nyt kolme tälle ajalle tyypillistä tapausta, jossa korjausrakennusprojektin yhteydessä asennettava Liune-ovi vapauttaa tilaa viihtyisälle asumiselle ja toimivalle arjelle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton