• Etusivu
  • Rakentaminen

Asuinhuoneiston luovutus/ hallinta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 30.06.2015
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Vuokranantajan on luovutettava huoneisto vuokralaiselle sovittuna ajankohtana. Mikäli luovutus viivästyy, on vuokralaisella mahdollisuus purkaa sopimus, mikäli viivästyksestä on hänelle olennaista haittaa.

Vuokralaisella on oikeus käyttää huoneistoa omana ja puolisonsa ja perheensä kanssa yhteisenä asuntona. Jollei siitä ole vuokranantajalle huomattavaa haittaa ja häiriötä, vuokralainen saa käyttää huoneistoa yhteisenä asuntona myös lähisukulaisensa tai puolison lähisukulaisen kanssa. Huoneiston alivuokraus on myös sallittua.

Vuokralainen voi kuitenkin luovuttaa huoneiston enintään kahdeksi vuodeksi toisen käytettäväksi, jos vuokralainen joutuu työn, sairauden tai esim. opiskelun vuoksi muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Vuokralaisen on ilmoitettava viimeistään kuukautta ennen luovutusta asiasta kirjallisesti vuokranantajalle ja vuokranantajan vastustaessa luovutusta on 14 päivän kuluessa saatettava asia tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Muussa tapauksessa vuokralaisella ei ole ilman vuokranantajan lupaa oikeutta luovuttaa vuokraoikeutta toisen käytettäväksi.

Kun vuokralainen luovuttaa huoneistonsa toisen käyttöön, hän vastaa vuokranantajalle edelleen vuokrasopimuksen mukaisesti vuokrasuhteen velvoitteiden täyttämisestä, ellei vuokranantajan kanssa ole toisin sovittu.

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20206_65368.jpg
Jätevesijärjestelmän rakentaminen uudis- ja saneerauskohteeseen on luvanvaraista
Vuoden 2004 sekä sen jälkeen myönnetyissä rakennusluvissa on edellytetty jätevesijärjestelmien kuntoon saattaminen. Vanhemmissa, haja-asutusalueilla sijaitsevissa rakennuksissa, jätevesijärjestelmän saneeraus tulee huolehtia etenkin silloin, kun kiinteistössä tehdään suurempi remontti. Monet valitsevatkin uudiskohteisiinsa laadukkaan jätevesijärjestelmän, kuten teki myös Kimmo Naakka rakentaessaan uudiskohteen Raaseporiin merenrantatontille.
201411_41701.jpg
Älä väheksy älykästä lämmityksenohjausta
Oli lämmitysmuoto mikä tahansa, mukava ja energiatehokas lämpö kotiin saadaan aikaan lämmityksen järkevällä ohjauksella. KNX-taloautomaation avulla lämmitys saadaan aina mukautettua eri tilanteisiin sopivaksi, jolloin säästetään sekä energiaa että rahaa. Kodin lämmittämiseen kuluu noin 50 % kodin käyttämästä energiasta (Motiva), joten pienetkin lämmitysenergian säästöt näkyvät helposti kukkarossa konkreettisina säästöinä.Yleisenä nyrkkisääntönä pidetään, että kun huonelämpötilaa lasketaan yhdellä asteella, säästyy noin 5 % lämmitykseen kuluvaa energiaa (Motiva). KNX-taloautomaation termostaateilla voidaan ohjata jokaisen tilan huonelämpötilaa yksilöllisesti tai esimerkiksi laskea koko kodin lämpötilaa poissaolon ajaksi. Makuuhuoneiden ja kulkutilojen lämpötilaa kannattaa aina pitää hieman viileämpänä kuin muiden oleskelutilojen.
20143_38304.jpg
Omakotitalo sai uuden betonitiilikaton
Länsi-Vantaalla sijaitseva omakotitalo sai kesällä 2013 uuden Ormax Protector+ -betonitiilikaton. Monimuotoisessa katossa on toistakymmentä lapetta sekä kattolyhtyjä. Haasteellisen katon toteuttaminen hoitui ammattiasentajilta varmalla rutiinilla.
Soraa lavalla
Pienrakentajan kiviainekset
Vielä 50 vuotta sitten pientalon rakennuspaikka valittiin paljolti maaperän mukaan Hiekkamaa oli ylivoimaisesti suosituin, ainakin jos taloon haluttiin rakentaa kellari. Nykyään tärkeimmät tontin valintakriteerit ovat sijainti ja hinta. Suurimmat rakentamisen kustannussäästöt saavutat jo suunnitteluvaiheessa. Suunnittelijoiden avulla tapahtuva kodin suunnittelu maksaa itsensä takaisin. Arkkitehti osaa niveltää toisiinsa perheen tarpeet sekä rakennuspaikan ja ympäristön antamat mahdollisuudet. Rinteeseen rakennettavaan omakotitaloon saadaan kellarikerrokseen paljon lisäneliöitä.
200811_14059.jpg
Nyt herkutellaan juureksilla
Vaihtelua tuttuun porkkanan, punajuuren ja lantun kaartiin tuovat juuriselleri, palsternakka ja nauris. Tutustu juuresmakuihin kypsentämällä vaikka vain yhtä juureslaatua kerrallaan. Kokeile myös mausteenomaista piparjuurta, hienostunutta mustajuurta ja maa-artisokkaa tai raikasta retiisiä ja retikkaa.Kuoripäällisissä juureksissa ja mukuloissa on oma lumonsa. Niiden kuoriminen ja paloittelu sujuvat hyvillä työvälineillä miellyttävästi, kun keskityt puuhaan kuin mihin tahansa kiinnostavaan tekemiseen. Toisaalta eri tavoin esikäsiteltyjen juuresten valikoimat ovat joulun alla parhaimmillaan, joten käytä niitä tilanteen ja tarpeen mukaan hyväksesi.Valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja juureksia on saatavana jonkin verran. Esimerkiksi lanttua pakataan kuorittuina paloina, ja paketista löytyy sopiva lanttulaatikon ohjekin. Juuressoseiden valikoimat ovat jo lähes kokovuotisia, mutta joulunaluskiireisiin niitä tarjotaan kaikkein runsaimmin. Esimerkiksi punajuuri-perunasose ja juuressose, joka sisältää porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, selleriä ja sipulia, ovat loistavia innovaatioita! Soseet on tarkoitettu oikopoluiksi laatikoihin, sosekeittoihin, pateisiin ja leivontaan.Valmiit juuresruoat, kuten rosolli, juuresraasteet ja joulun laatikkoruoat, pelastavat joulunaluskiireissä. Tölkitettyjä punajuuria saat tuttujen viipaleiden ja kokonaisten etikkapunajuurten lisäksi myös lohkoina ja suikaleina. Punajuurikuutiot nopeuttavat rosollin valmistamista. Kuoripäällisten, keitettyjen punajuurten tuloa kauppoihin Suomessa vielä odotellaan, vaikka niitä monissa muissa Euroopan maissa saa aivan yleisesti.
20186_53376.jpg
Lasiterassi jokinäkymällä
Dekotalo Villa Vaski (kohde 33) sijaitsee rannassa ja lasiterassilta aukeavatkin upeat näkymät joelle. Lasitetun osuuden lisäksi avointa terassipinta-alaa on runsaasti. Lasiterassi on noin 22 neliötä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton