Asuntomessut - vuoden 2011 suurtapahtuma Kokkolassa!

Suomen suurin yleisötapahtuma, asuntomessut, pidetään Keski-Pohjanmaan pääkaupungissa Kokkolassa 15.7. – 14.8.2011. Edellisen kerran messut on järjestetty Kokkolassa vuonna 1975.

Messualue ja kohteet

Kokkolan asuntomessualue sijaitsee Vanhansatamanlahdella noin 2 km kaupungin ydinkeskustasta. Alueen sijainti meren rannalla antaa ainutlaatuiset puitteet monipuoliseen rakentamiseen ja koko asemakaava-alue liittyy Kokkolan kaupungin keskustan yhdyskuntarakenteeseen.

Alueen poikkeuksellinen pyöreä muoto antaa alueelle kaavallisesti kauniin ilmeen ja on herättänyt runsaasti mielenkiintoa jopa kansainvälisesti. Alue on 9 hehtaarin kokoinen, josta 5 hehtaaria rakentuu messuille. Yhteensä alueelle valmistuu ensi kesään mennessä 131 asuntoa, joista 40 tulee näyttelykohteiksi. Esiteltävinä messuilla on 30 omakotitaloa, seitsemän kerrostaloasuntoa, kaksi rivitaloasuntoa ja yksi paritaloasunto.

Pienimmät asunnot ovat noin 35 neliön yksiöitä ja suurimmat runsaan 300 neliön omarantaisia omakotitaloja. Eri vaihtoehdot esittäytyvät messuilla monipuolisesti. Talojen toiminnallisuus yhdistettynä nykytekniikalla toteutettuihin energiaratkaisuihin auttaa arjen pyörittämisessä. Senioriasumisen toiminnallisuutta esitellään monessa kohteessa.

Oheiskohteena esitellään Kokkolan vanhassa kaupungissa, Neristanissa, 1800-luvulla rakennettua Knapen taloa.

Keskelle aluetta tuleva toriaukio tulee olemaan alueen kohtaamispaikka. Talojen sijoittelu toteutetaan siten, että jokaiselle pihalle syntyy suojaisa, aurinkoinen alue ja että useimmilla on lähes esteetön merinäköala. Toriaukion laitamille sijoittuvat yhtiömuotoiset rakennukset; kerrostalot, rivitalot ja kytketyt omakotitalot. Muu omakotirakentaminen sijoittuu alueen ulkokehälle.

Syksyllä valmistuneessa alueen pienvenesatamassa järjestetään messujen aikana pienvenenäyttely. Satama-altaaseen mahtuu noin 40 pienvenettä.

Messualueen puistoalueet ja ympäristö

Alueen ympäristö- ja vesiaiheet on maisemoitu, kuten myös alueelle johtavan tien varret. Kaikki kolme puistovyöhykettä on viimeistelty ja istutettu hyvissä ajoin ennen talven tuloa.

Alueelle tullaan sijoittamaan kokkolalaislähtöisen kuvataiteilija Jukka Pernun ympäristötaidetta. Meripuistoon sijoitetaan Lokinmuna –niminen teos ja alustavien suunnitelmien mukaan Lamppu-niminen teos sijoitetaan Keskusaukiolle. Teoksien materiaalina on kantattu paju.

Teemat

Kokkola 2011 asuntomessujen pääteemana on kaikenkokoisia koteja - kaikenikäisille.
 
Päivitetty
9.5.2011