Öljysäiliön poisto on luvanvaraista

Perhe on asunut nykyisessä, vuonna 1947 rakennetussa puurunkoisessa omakotitalossaan vuodesta 2000 lähtien. Vanha öljysäiliö palveli perhettä hyvin nuo kahdeksan vuotta. Päätöstä siirtyä uuteen, maanpäälliseen, sisätiloihin asennettavaan säiliöön vauhdittivat lehdistä luetut uutiset maaperään vuotaneista öljysäiliöistä. Alkuperäisestä öljylämmityslaitteistosta jätettiinkin vaihtamatta ainoastaan maanalainen, 5000 litran, öljysäiliö.
Kohteen pannuhuone sijaitsee tilavassa tiilirakenteisessa ulkorakennuksessa, josta löytyi sopiva sijoituspaikka uudelle öljysäiliölle. Säiliö varastaisi tilaa noin 4 m2 verstashuoneen perältä, ei siis kovinkaan paljon. Kaksi säiliötä ympäröivistä seinistä on valmiiksi kivirakenteisia. Kaksi uutta, muusta tilasta eristävää seinää rakennetaan kaksinkertaisesta kipsilevystä, joiden saumat asetetaan limittäin toisiinsa nähden. Tarvittavat määräykset ja työohjeet saadaan aina paikalliselta paloviranomaiselta.

Öljyn vuosittainen tarve on suuri

Verstaan päähän raivattiin tila uudelle säiliöille.Verstaan päähän raivattiin tila uudelle säiliöille.
Ulkoisiin mittoihin ja teknisiin tietoihin tutustumisen jälkeen kohteeseen päätettiin hankkia Motoralin valmistamat Motoplast -säiliöt. Kaksi toisiinsa kytkettyä 2000 litran polyeteenisäiliötä valuma-altaineen veivät lopulta odotettua pienemmän tilan.

Asuinrakennus ja ulkorakennus ovat suuret. Siksi myös vuotuinen lämmitysöljyn tarve on yli 4000 litraa. Öljyn määrästä ¾ on haukannut talven kylmyys. Jo ensimmäinen uudistuksen jälkeinen vuosi osoitti dramaattista, lähes 40 % säästöä verrattuna vanhoihin kulutuslukemiin.
Uudet säiliöt odottavat pihalla varsinaista sijoitustaan.Uudet säiliöt odottavat pihalla varsinaista sijoitustaan.
Säiliöiden asentaminen, johon kuului säiliöiden siirto pihamaalta paikoilleen, öljyn täyttöputken ja ilmaputken asentaminen, putken veto säiliöstä pannuhuoneeseen öljypolttimelle, sekä vanhan säiliön tyhjentäminen uuteen säiliöön vei kaksi reilua työpäivää. Työn teki Poltinhuolto P. Peltonen Viialasta.

Säiliöiden poistot ja asennukset on aina annettava laillistetulle asennusliikkeelle, sillä työ on luvanvaraista. Poltinhuolto P. Peltonen toimitti työstään ilmoituksen paikalliselle paloviranomaiselle. Lisäksi 10 vuoden takuu, jonka Motoral myöntää öljysäiliöilleen, vaatii asianmukaisen asennuksen sekä asentajan täyttämän ja Motoralille lähetetyn takuulomakkeen.
Poltinhuolto P. Peltonen suoritti säiliöiden poistot ja asennukset.Poltinhuolto P. Peltonen suoritti säiliöiden poistot ja asennukset.
 
Julkaistu
30.11.2008