Uusi talo palaneen tilalle

Porin Ruosniemessä 6.8.06 tulipalo tuhosi –45 vuonna rakennetun talon täysin. Taloa oli laajennettu vuonna –70 ja samalla peruskorjattu. Remonttia oli tehty myös viimeisimmän omistajan toimesta ja remontti oli juuri valmistumassa tulipalon tuhotessa koko rakennuksen. Vain yhden seinän ulkovuoren uusiminen oli enää kesken.

Palon jäljiltä raivattu tontti. Uusi talonpaikka jo näkyvilä.Palon jäljiltä raivattu tontti. Uusi talonpaikka jo näkyvilä.

Jotain hyvääkin


Talon isäntä kertoi toivoneensa, että nyt saa vihdoin laittaa haalarit naulaan ja keskittyä nauttimaan remontoidusta kodista. Tulipalo kuitenkin muutti tilanteen täysin. Perhe joutui muuttamaan vuokralle ja vakuutusyhtiön kanssa käytyjen keskustelujen ja talven jälkeen jälleenrakennustyöt alkoivat keväällä 2007, vanhojen perustusten purkamisella. Uudeksi taloksi valittiin Kastelli-talojen mallistoon kuuluva Raatiherra 123. Hyväksi puoleksi rakentaja kertoi sen, että nyt talon paikka siirtyy tontilla lähes talon mitan ja samalla pihan käyttö järkevöityy nykyisen pihaliittymän suhteen. Maarakennustyöt ja perustukset tehdään omin voimin ja sen jälkeen vakuutusyhtiön rahoittamana jatketaan ammattilaisten avustamana. Ensimmäisenä vuoronsa saa Kastelli-talojen pystytysryhmä, joka hoitaa rungon sateelta suojaan.

Perustustyöt ovat alkaneet.Perustustyöt ovat alkaneet.

Seuranta jatkuu


Siinä vähän taustoja uudesta seurantakohteestamme, jonka vaiheisiin tulemme tutustumaan vuoden 2007 aikana.

Perustamiseen tarkoitettuja rakennustarvikkeita odottamassa asennusta. Eristeenä käytetään Thermisol routaeristettä. Viemäriputket odottavat uuden viemäriliitoksen tekoa.Perustamiseen tarkoitettuja rakennustarvikkeita odottamassa asennusta. Eristeenä käytetään Thermisol routaeristettä. Viemäriputket odottavat uuden viemäriliitoksen tekoa.
 
Päivitetty
4.6.2007