• Etusivu
  • Rakentaminen

Kastelli on koti maailmanmestarin makuun

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Kastelli-Talot Oy
Julkaistu 19.07.2007
20077_5733.jpg

Yhdistetyn hiihdon maailmanmestari Hanni Mannisen ja Heli-vaimon tyylikäs koti on nyt valmis ja täyttää sille asetetut toiveet täydellisesti.

Viimeiset kolme viikkoa ennen muuttoa olivat Helin mielestä rankkoja, mutta kuitenkin mukavia aikoja. - Sisustaminen on todella inspiroivaa ja kun meidän molempien maut ovat aika samantyyppiset valinnat olivat suhteellisen helppoja, Heli toteaa. Paikallisen sisustusliikkeen ammattilaiset olivat apuna valinnoissa ja heidän neuvoillaan homma eteni. Kirvestöistä vastasi Kastellin "luottotimpurit", joiden toimintaan Hannu ja Heli olivat myös erittäin tyytyväisiä. Ammattimiehet hoitivat osuutensa mallikkaasti!

Kastellin Moderni 145 täytti toiveet


Lähtökohtana Mannisilla oli Kastellin mallistosta Moderni 145, johon sorvailtiin pieniä muutoksia. Suuret valoisat oleskelutilat, selkeät huoneet ja toimivat kodinhoito- ja saunatilat miellyttivät Hannua ja Heliä alusta lähtien. Nyt valmiina talomalli tuntuu mieluisalta ja tilat toimivat siten kuin oli suunniteltukin. Rakentamisen aikana Manniset ehtivät osallistua lähinnä tavaran hankintaan ja rakennustyömaan siivoukseen. Hannun vanhempien apu on ollut rakennusaikana todella tarpeen:


- Jorman ja Mervin apu oli meille aivan korvaamatonta, kiittelee Heli appivanhempiaan.

Mannisten kodin suunnittelu lähhti liikkeelle Kastellin Moderni 145-mallista.
Mannisten kodin suunnittelu lähhti liikkeelle Kastellin Moderni 145-mallista.

Huikea vuosi täynnä tapahtumia


Viimeksi kuluneen vuoden aikana Hannun ja Helin elämässä on tapahtunut suuria asioita koko ajan. Omat häät, uuden kodin rakentaminen sekä voitokas kilpailukausi, jonka seurauksena Hannun palkintokaapin hyllyille tuli runsaasti lisää ihailtavaa. Kultaiset mitalit ja muut arvopalkinnot sopivatkin hienosti hyvällä maulla sisustettuun kotiin. Olohuoneeseen liittyvässä kirjastohuoneessa on paikka myös pianolle, jota Heli soittelee. Musiikki kiinnostaa myös Hannua joka on alkanut opetella omaksi ilokseen kitaransoittoa.

Omaan tulevaisuuteensa nuoripari suhtautuu tyynesti. – Nyt eletään päivä kerrallaan ja katsotaan miten asiat etenevät, Hannu kertoo. Urheilu-ura jatkuu ainakin seuraavan vuoden ja sitten edetään aina vuosi kerrallaan. Seuraavat olympialaisetkin siintävät vielä mahdollisuuksissa.

Hannun tärkeät asiat samassa kuvassa; Heli-vaimo, uusi koti ja kultaiset mitalit.
Hannun tärkeät asiat samassa kuvassa; Heli-vaimo, uusi koti ja kultaiset mitalit.

Urheilu-uran jälkeinenkin aika vilahtelee Hannun ja Helin mielessä. Hannulla on opiskelupaikka Rovaniemen yliopiston markkinapuolella ja Oulun yliopiston matematiikan laitoksella. Heli on valmis peruskoulun opettaja. – Mahdollisuuksia on paljon, mutta tässä vaiheessa treenaaminen tuntuu vielä mukavalta, Hannu toteaa. Ensimmäisen oman kodin rakentaminen ei ole vienyt maailmanmestarilta rakentamisintoa, vaan suunnitelmissa on tulevaisuudessa vielä toinenkin talo. – Silloin haluaisin itsekin osallistua enemmän rakentamiseen ja olla mukana kaikissa vaiheissa, Hannu suunnittelee.

Kastelli-Talot Oy
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20071_3134.jpg
Suositut Kastelli-talot
Suomen ostetuimman talomerkin Kastellin suosio perustuu vahvasti sen järkevään rakentamistapaan. Paikallarakentamiseen perustuva Kastelli-järjestelmä varmistaa parhaiten turvalliset ja oikeaoppiset rakenteet ja se on joustava yksilöllisille muutoksille. Kastelli-rakentaja voi myös joustavasti hyödyntää omaa työpanostaaan haluamassaan laajuudessa.
20072_3675.jpg
Markkinajohtaja Kastellilta muuttovalmiit kodit
Suomen ostetuin talomerkki Kastelli on julkistanut oman valmiskotimallistonsa. Rakentajien toivomuksesta syntyneeseen ValmisKastelli-mallistoon on valittu kymmenen erikokoista ja erityylistä valmiskotia. Arkkitehtien suunnittelemat talot ovat 1- ja 2-kerroksisia malleja, joiden suunnittelussa suomalaisten perheiden toiveet ovat olleet etusijalla. Taitavalla arkkitehtisuunnittelulla neliöt on hyödynnetty tehokkaasti, jolloin myös rakentamiskustannuksia on voitu alentaa. ValmisKastelli-talojen tyyli vaihtelee perinteisestä moderniin.
20073_4031.jpg
Vk 6-10 Tapetointiongelmia
Helmikuu on todella lyhyt kuukausi. Tuntuu, että se tuli ja meni saman tien. Kaikkien mahdollisten epidemioiden jälkeen saimme vihdoin aikaa tapetointiin. Jossain aivolohkon takanurkassa oli matkan varrella syntynyt pakkomielle, jonka mukaan makuuhuoneen päätyseinään oli saatava yksivärinen, eläväpintainen tummansininen tapetti. Oli muuten tosi epätoivoinen idea. Kukaan muu ei ilmeisesti ole saanut vastaavaa kuningasajatusta tai ainakaan tämä suuri trendi ei ollut ehtinyt valmistajien tietoon. Ei ollut helppo nakki etsiä sopivaa versiota, mutta tunnetusti härkäpäisinä emme voineet antaa periksikään. Ja lopussa kiitos seisoi, kuten sananlasku lupaa. Sandudd Oy:n maahantuoma Livingwalls –tapetti pelasti meidät julmetulta bensalaskulta ja menetetyiltä hermoilta.
20115_25991.jpg
Viikon kysymys: Sateella valu?
Kysymys:Minkälaisia suojaustoimenpiteitä pitää tehdä, jos anturan valu tehdään sateella tai valun jälkeen alkaa sade? Entä harkkomuurauksessa? Laastihan notkistuu, jos laastikärryihin sataa.
20193_57051.jpg
Vie mökkeily uudelle tasolle
Suomi, kesä ja mökki ovat kuin luodut toisilleen. Mökkeilykausi kestää vain pienen hetken, joten mökillä vietetystä ajasta halutaan ottaa kaikki irti. Muuttuvien sääolosuhteiden vuoksi ulkona istuskelu, ruokailu ja muu oleskelu saattavat toisinaan olla haastavia. Tuuli ja sade kuuluvat normaaliin kesäämme.Mökin tai vapaa-ajanasunnon terassi on suosittu ajanviettopaikka. Avoin terassi ei aina kuitenkaan suojaa sateelta ja tuulelta. Sade kastelee terassin ja tuuli kuljettaa roskia. Sadesää pakottaa viettämään aikaa sisätiloissa. Lasiterassista saa mökille tuulensuojaisan ja mieluisen lisätilan moneen käyttöön. Lasituksen ansiosta terassille ei myöskään pääse vettä eikä lunta ja mökin terassikalusteet ovat turvassa.
20222_76884.jpg
112-päivä - turvallinen arki
Jo perinteeksi muodostunut 112-päivä on täällä taas. Päivän tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivä on perinteisesti eri turvallisuusviranomaisten, järjestöjen sekä vapaaehtoistyöntekijöiden yhteinen tapahtuma.Vuonna 2024 teemana on hätänumeron oikea käyttö, ja erityisenä kohderyhmänä lapset ja nuoret. 112-päivä muistuttaa myös Euroopan yhteisestä hätänumerosta 112 sekä hätätilanteessa toimimisesta. Turvallinen arki on tärkeää ja niin myös onnettomuuksien ehkäisy. Tämän vuoksi kokosimmekin yhteen tärkeitä artikkeleja paloturvallisuuteen liittyen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton