• Etusivu
  • LVI

Käyttövesiremontti kannattaa tehdä ajoissa

Rakentajan toimitus
Julkaistu 06.10.2015
201510_44520.jpg

Yleinen uskomus putkiston käyttöiästä on, että "kyllä ne kestää kun on tähänkin asti kestänyt". Tilastot kuitenkin osoittavat, että jo 20 vuotta vanhoissa putkistoissa esiintyy runsaasti vuotoja. Vakuutusyhtiöt korvaavat harvoin vahinkoa täysimääräisesti.

Teknisen käyttöiän ylittäminen lisää riskejä

Metallisten käyttövesiputkistojen eliniäksi lasketaan noin 20-30 vuotta. Vesivahingon riski kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pidemmälle putkiston uusimista lykätään. Viisas valinta on uusia putkisto ennen ensimmäistä vesivahinkoa, jolloin vältytään ikäviltä kosteus- ja homevaurioilta, sekä ylimääräisiltä kustannuksilta.

Siisti ja nopea remontti ei häiritse asumista

Suomen Putkiiri Oy

tarjoaa asiakkailleen oman konseptin mukaisesti

käyttövesi-

ja

lämpöverkkoremontit.

Remontit toteutetaan alueellisesti, joka lisää kustannustehokkuutta. Riippuen remontin sisällöstä, työn kestoaika on yleensä 2-5 päivää. Koko remontti hoituu yhdellä sopimuksella, kiinteällä hinnalla ja ammattitaitoisten asentajien toteuttamana. Putkiirin konseptin tarkoitus on tehdä putkiston uusiminen asiakkaalle helpoksi ja miellyttäväksi kokemukseksi.

Info

Info

Putkiirin konsepti:

  1. Tehdään kotiisi ilmainen kartoituskäynti, jossa tutkitaan putkiston kunto, sekä olemassa olevat vesivahinkoriskit
  2. Tarjoamme juuri sinun perheellesi sopivan ratkaisun vesivahinkoriskin poistamiseksi
  3. Samalla kartoitetaan lvi laitteiden uusimisen tarve, esim. varaajat ja vesikalusteet
  4. Tehdään kirjallinen sopimus, johon kirjataan urakan sisältö ja aikataulu
  5. Asennus toteutetaan sovitun aikataulun mukaisesti
  6. Tehdään loppusiivous, jonka jälkeen työ luovutetaan asiakkaalle
  7. Varmistetaan asiakkaan tyytyväisyys palveluumme

Jätä yhteydenottopyyntö!

Putkiston uusimisen jälkeen kodista tulee terveellisempi ja turvallisempi asua, eikä enää ole tarvetta pelätä vesivahinkoa tai homevaurioita. Juomaveden laadun paranemisen lisäksi uusittu putkisto lisää myös kiinteistönarvoa.

201510_44523.jpg
LVI
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20116_26881.jpg
Hankkeen käynnistäminen
Jätevesijärjestelmän hankkiminen tuntuu äkkiseltään yksinkertaiselta toimenpiteeltä: valmis "sakopaketti" peräkärryyn ja ei kun asentamaan! Tarkemmin asiaan tutustuttuaan huomaa varsin pian, että hankintaprosessiin liittyykin useita asioita, jotka vaikuttavat lopulliseen ostopäätökseen. Heti aluksi kannattaa päättää, hankkiiko järjestelmän asennuksineen ostopalveluna vai tekeekö hankinta- tai asennustyöt itse.
20113_25050.jpg
WinNovasta Nepaliin
Rohkea trio – opettaja Kari Ruuhilahti sekä oppilaat Linda Vehmasto ja Turo Sakari – vaihtavat tutut kotimaiset kuviot pariksi viikoksi oppimisjaksoon Nepalissa. Työssäoppimisjakso toteutetaan kehitysyhteistyöhankkeena (KEVA). Porista reissuun lähtevät nämä kolme ja kaikkiaan Suomesta lähtevässä joukossa on kahdeksan henkilöä. Porilaiset matkaajat ovat tekniikan alan edustajia, loput sosiaalialan edustajia. Tätä vuotta aiemmin ei tekniseltä saralta ole opiskelijavaihtoa Nepalin suuntaan ollut.
20216_71243.jpg
Viikon sisustusidea: Oliko vika maalissa vai maalarissa?
Kaikki ei mene maalausurakassa aina niin kuin strömsössä. Maali halkeilee, nahkottuu, vaahtoaa tai irtoaa. Tässä listaus yleisimmistä ongelmista maalattaessa sekä vinkkejä, miten virheet voi välttää.
20074_4485.jpg
Tulikiven vuolukiviset pihakivet
Tulikivi on tuonut ainoana yrityksenä markkinoille täysin kotimaiset, vuolukiviset pihakivet. Tulikiven vuolukivisillä pihakivillä on helppo suunnitella pihalle yksilöllinen, kauniisti rytmitetty ja näyttävä kokonaisuus. Vuolukiveä on helppo työstää itse, ja myös sen asentaminen on helppoa. Aitona luonnontuotteena hillityn harmaa vuolukivi sointuu moneen ympäristöön ja materiaaliin.Mallistoon kuuluvat vuolukiviset antiikkikivet, jossa kiven kulmat on kauniisti pyöristetty. Antiikkikivet luovat kauniin patinoituneen vaikutelman. Vapaan muodon ansiosta ne on helppo asentaa itse. Esimerkiksi polut ja patiot näyttävät antiikkikivillä päällystettyinä kuin luonnon muovaamilta.
20095_16578.jpg
Mitä pihan suunnittelu ja toteutus maksavat?
Pihan teko jää uudisrakentamisessa yleensä viimeiseksi. Siinä vaiheessa saattaa olla budjetti jo käytetty, vaikka suunnitelmissa vielä olisi pihagrillin tai kylpytynnyrin hankinta. Samoin saattaa käydä remontoinnissa. Muuten kiinteistö on laitettu kuntoon, mutta loppusilaus on jäänyt vaiheeseen pihan osalta.
20232_80965.jpg
Vinkit ylellisen kylpyhuoneen suunnitteluun
Kuka tahansa kaipaa ylellisyyttä kylpyhuoneeseen. Ylellisen kylpyhuoneen tunnelma on mahdollista saavuttaa kiinnittämällä huomiota yksityiskohtiin ja materiaaleihin. Vastaus löytyy korkealaatuisista materiaaleista, fiksuista ratkaisuista ja aikaa kestävästä muotoilusta. Tästä artikkelista löydät vinkit oman luksuskylpyhuoneesi luomiseen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton