Asuntomessut alkoivat Valkeakoskella
Tänään perjantaina 10.7.2009 avautuneet valtakunnalliset asuntomessut tarjoavat malliesimerkkejä energiatehokkaasta sekä eri asumistarpeisiin soveltuvasta pientaloasumisesta. Asuntomessualueeseen ennakkoon tutustunut asiantuntijaraati kiitteli aluetta ja messutaloja ihmisläheisyydestä, monipuolisuudesta sekä rakentamisen hyvästä laadusta.
Vuoden 2009 asuntomessut avattiin tänään perjantaina 10. heinäkuuta Valkeakoskella. Messutapahtuman avannut asuntoministeri Jan Vapaavuori korosti puheessaan rakentamisen energiatehokkuutta ja sen tulevaisuuden haasteita.
"Suomi nousi edellisestä lamasta panostamalla erityisesti tutkimukseen, tuotekehitykseen ja osaamiseen. Vaikka maailma on muuttunut, samat lainalaisuudet toimivat pitkälti edelleen. Aivan erityisesti haluaisin korostaa ilmastovaikutusten merkitystä tulevassa rakentamisessamme. Suomi on juuri näinä aikoina ja erityisesti lähivuosina ottamassa isoja harppauksia matalaenergia- ja passiivitalojen, ja jollakin aikavälillä jopa nolla- ja plusenergiatalojen rakentamisessa. Tämä ei tule onnistumaan ilman alan osaamiseen tehtävää selkeää panostusta. Juuri nyt olisi oikea aika valmistautua myös tähän haasteeseen", hän sanoi. Vapaavuoren mukaan energiatehokkaampi rakentaminen voi edetä kolmella eri tavalla: kysyntävetoisesti, tarjontavetoisesti tai normivetoisesti. Ministeri korosti, että käytännössä tarvitaan näitä kaikkia eli yleisen tietoisuuden lisäämistä, alan innovaatiotoiminnan kehittämistä ja asteittain tiukkenevia säädöksiä.
"Suomessa rakennusten energiatehokkuutta koskevat määräykset kiristyvät noin 30 prosentilla vuoden 2010 alusta. Olen kuitenkin käynnistänyt valmistelut jo seuraavan määräysten kiristämiskierroksen toteuttamiseksi vuonna 2012. Määräysten kattavuus tulee tällöin laajenemaan, kun tarkoitus on siirtyä kokonaisenergiatarkasteluun ja primäärienergiakertoimiin. Samalla tavoitteena on energiatehokkuuden parantaminen edelleen 20 prosentilla", hän totesi.
Ministeri Vapaavuoren mielestä energiatehokkuuskysymykset samoin kuin uusiutuvien energialähteiden käyttö näyttäytyvät myös näillä messuilla ilahduttavalla tavalla. "Jokainen aidosti energiatehokas talo on jo sinänsä merkittävä ilmastoteko", hän mainitsi.
Vapaavuori muistutti, että ihmisten energiankulutukseen vaikuttava toiminta on energiatehokasta rakentamista vieläkin olennaisempaa. "Kysymykset siitä, miten omakotitalossa eletään ja asutaan ja miten sitä ylläpidetään ja huolletaan, muuttuvat jatkossa yhä tärkeämmiksi ja siihen liittyvät kysymykset voisivat olla vahvemmin esillä esimerkiksi tulevilla asuntomessuilla", muistutti Vapaavuori.
Messut ovat auki yleisölle 10.7.–9.8. päivittäin klo 10–18.
40. asuntomessutapahtuma
Järjestyksessään 40. asuntomessut keskittyvät omakotitaloihin, joita on rakennettu Valkeakosken messualueelle 36 kappaletta. Messuteeman "Asumisen mansikat" mukaisesti esitteillä olevien omakotitalojen kirjo on runsas. Sekä perinteisistä että moderneista malleista koostuvien talojen huoneistokoot vaihtelevat peräti 88-374 neliön välillä. Rakentamismateriaaleina on käytetty niin puuta, tiiltä, betonia kuin harkkojakin. Jopa puolet taloista on suosittuja yksikerroksisia omakotitaloja, joiden rakentamisen reilunkokoiset, keskimäärin 1 300 neliön tontit ovat mahdollistaneet. Sekä talot että talojen sisustuksetkin on suunniteltu perheiden tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Omakotitalojen lisäksi messuilla on esitteillä kaksi rivitalokohdetta, peruskorjausrakentamista esittelevä kohde sekä maksullisena oheiskohteena kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864–1942) taiteilijakoti ja ateljee Visavuori.
Energiatehokasta rakentamista
Messujen toisen teeman, "Energiatehokkaan rakentamisen", mukaisesti Valkeakosken asuntomessuilla pääsee tutustumaan alan johtavan teollisuuden ja asiantuntijoiden kehittämiin energiataloudellisen asumisen ratkaisuihin. - Energiatehokkaita taloja on tämän vuoden messuilla esillä enemmän kuin koskaan aiemmin. Messukohteista yli puolet pääsee energialuokituksessa parhaaseen A-luokkaan, mikä tarkoittaa, että rakennusten tarvitsema vuotuinen energiantarve on alle 150 kWh neliölle, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen kertoo.
Nähtävillä on ensimmäistä kertaa passiivitaloja, joiden lämmitysenergiantarve on ainoastaan 20–25 prosenttia normitalon tarpeesta. Hyvä lämmöneristys, ilmatiiveys ja ilmanvaihdon lämmön talteenotto ovat niissä avainasemassa. Passiivitaloissa pieni lämmöntarve katetaan pääosin ihmisten, kodin elektroniikan ja valaistuksen tuottamalla hukkalämmöllä sekä hyödyntämällä auringonvalon lämpöä mm. ikkunoiden kautta.
Asumisen ekologisuutta lisäävät talojen kestävät lämmitysenergialähteet, kuten maalämpö-, aurinkoenergia-, ilmalämpö- ja tuulienergiaratkaisut. Messutaloissa on myös muuta uutta tekniikkaa erityisesti asumisturvallisuuteen liittyen.
Asiantuntijaraati ilahtui messualueen ihmisläheisyydestä
Messutalojen rakentamisen taso sekä Lintulan vehreä ja kylämäinen asuntomessualue saavat kiitosta Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:n nimeämältä asiantuntijaraadilta, joka kävi tutustumassa jo ennakkoon alueeseen ja messukohteisiin. Messuraadissa olivat mukana Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL toimitusjohtaja Ahti Junttila, arkkitehti Tarja Petäjä, Consrak Oy:n rakennusmestari Ari Autio ja Sisäilmaliiton Esko Lindblad.
Asiantuntijaraati nosti tarkastelussaan esille esimerkillisiä kohtia, jotka kertovat suomalaisen suunnittelun ja rakennusosaamisen korkeasta laadusta. Erityisen ilahtunut messuraati oli siitä, että koko messualueella on keskitytty ihmisen näköiseen ja kokoiseen rakentamiseen. Eri korttelit, perinne-, elinkaari-, aurinko-, maisema- ja innokortteli, poikkeavat raadin mukaan rehellisesti, mutta sopusointuisesti toisistaan. Raadin mielestä talotyyppien mukaan toteutettu rypäsmäinen kaavoitus luo alueelle suomalaisten arvostamaa väljyyden tunnetta.
- Lintulan asuntomessualue on erinomainen esimerkki Valkeakoskelle tyypillisestä idyllisestä ja sujuvaa arkea ajatellen suunnitellusta pientaloalueesta. Messutalot on rakennettu väljästi ja edullisesti luonnon rauhaan, mutta kuitenkin lähelle palveluita sekä laadukkaita virkistysalueita ja liikuntapaikkoja. Valkeakosken strategiana onkin tarjota korkeatasoiset puitteet niin asumiselle kuin yrittämiselle, Valkeakosken kaupunginjohtaja Markku Auvinen kommentoi asiantuntijaraadin kiitoksia.
Rakentamisen taso vaikutti raadin mielestä hyvälle koko alueella, ja erityismaininnan laadukkaasta toteutuksesta saivat muun muassa kohteet Andromeda (nro 36) ja Seijantalo (nro 32). Erityisesti elinkaarikortteli miellytti messuraatia edullisilla perustaloilla ja asunnoilla, jotka ovat taloudellisessa mielessä useimpien ihmisten saavutettavissa.
- Valkeakosken asuntomessujen näyttelytarjonta osoittaa, että on mahdollista rakentaa mukava ja kodikas omakotitalo kohtuukustannuksin. Tämän vuoden messutaloista puolet on huoneistoalaltaan alle 150-neliöisiä omakotitaloja. Pienissä taloissa on paitsi vähemmän rakennettavaa ja ylläpidettävää myös vähemmän lämmitettäviä kuutioita. Tämä vaikuttaa asumisen kokonaiskustannuksiin pidemmällä aikavälillä, Pasi Heiskanen sanoo.