Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Vanhan kellarin täyttö

Ylä-, ala- ja välipohjat

Kysytty: 12.6.2007 klo:10:39
Ostimme vanhan rintamamies talon viime kesänä. Sille on teetetty kuntotarkistus vuosi sitten, jossa paikoittain havaittiin kohonneita kosteusarvoja kellarissa ja muutamassa muussa paikassa. Kuitenkaan homeesta tai vakavista vaurioista ei ollut kysymys. Edellinen omistaja oli tehnyt tarkastajan ehdottomat muutokset. Ennen kauppakirjan allekirjoitusta pyysin paikalle vielä toista tarkastajaa, joka mittarilla otti lukemia ja tarkasti ettei kosteusvaurioita ole, mukana oli myös sähkömies ja putkimies, jotka hoitivat tarkastuksen omalta osaltaan. Kellariin tulee sulamisvesiä (tosin veikkaan että pohjavesi nousee alakautta sinne). Huomasin halkeaman lattia ja seinä valun reunassa, eli vesi tulee kyllä senkin kautta kellariin. Kellarin kosteus ja sen mukana tulevat hajut päätyvät mun mielestä asuinkerrokseen ja eteiseen. Miten tuollainen vanha kellari olisi parasta ottaa pois käytöstä? mitä muuta sinne tulisi laittaa kuin harkkomurskaa ja tehdä riittävät tuuletusaukot? Tulisiko kellarin pohjaan laittaa lisävalua useita kymmeniä senttejä jotta vesi ei nousisi? onko se edes mahdollista? Asuntoon on tehty yksi korvausilmaventtiili ja myös lämpöilmapumppu on hankittu jotta suuri alipaine poistuisi. Laitatin ison takan ja leivinuunin taloon ja tuolloin havaitsimme että talossa on valtava alipaine. Edellinen omistaja oli vaihtanut tiiviit uudet ikkunat mutta unohtanut täysin korvausilman. Mietinkin että tuleeko eteiseen tuleva haju mahdollisesti hormeista alipaineen takia vai kellarista. Haluan kuitenkin kellarista eroon ja sen vuoksi pyydänkin vinkkiä että miten kellari tulisi täyttää ja millä materiaalilla? Tilasin varmuuden vuoksi homemittauksen ettei asuntoon ole päässyt tulemaan pahoja vaurioita mittauksista huolimatta. Tero



Virallinen vastaus
Arvostele vastaus kysymykseen "Ylä-, ala- ja välipohjat / Vanhan kellarin täyttö":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

perustus

Paljonko maksaa ontelolaatta kellaritaloon n. 120 m2 vai onko jokin muu vaihtoehto parempi.Jos ja kun tehdään portaat kellariin niin joutuuko tekeen lämpöharkoista koko k...

Alapohjan täytöstä

Meille on tulossa kellarin sisäpuolinen sepelitäyttö. Sen alla on 40 cm sepeliä, minkä päälle tulee täyttö 30 cm. Pestyä 6/16 sepeliä eli kapillaarikatkosepeliä ei ole sa...

Kellarin saunaoasto

Tervehdys ! Meillä on louhittu mökin laajennuksen alle lämpöharkoista tehty kellari, jonne on tarkoitus tehdä saunaosasto. Miten sisäpuoli kannattaisi tehdä.Riittääkö har...

kellarin eristäminen

Mitenkä olisi paras eristää vanhan talon kellarin seinät.?Sisäpuolinen eristys olis lähinnä mielessä,koska ulkopuolella on terassi ja kellarin sisäänmeno rappuset....

lisäkysymys kellarista

Kysyin 31.10.2003 talon alle rakennetusta betonielementtikellarista ja sinne menneestä vedestä ja mahdollisesta mikrobihaitasta. Kellari on siis rakennettu grynderirakent...

luonnonkivijalan eristys sisäpuolelta

remontoin 30-luvun hirsitaloa.aloitin massiivisen projektin kun purin lastulevy sekä lankkulattiat.sitten piikkasin laatan pois.puru eristeet oli kunnossa.sekä lattian ka...

vanhan betonipohjan eristäminen

Kuinka lämpöeristän vanhan rakennuksen kellarin ja asunnon välisen  betonisen väilipohjan. Tulisi vanha betonipohja käsitellä jollain vanhojen hajujen estämiseksi ennen u...

Maanalainen kellarin seinä talon alla

1. Maanalainen kellarin seinä talon alla on hieman pullistunut, haljennut. Liike on lakannut. Syy on ollut pintavesi joka ennen ostoa ylärinteestä kulkenut talon alta ja...

Vanhan kellarin täyttäminen

Olisin kysynyt vanhan kellarin täytöstä. Talomme on rakennettu v.1979 ja kellari on tehty 2-metrisistä kaivonrenkaista ja on n.160sm syvä. Vett&a...

Rintamamiestaloon lisäsiipi

Aikeissa olisi rakentaa vanhaan hirsitaloon lisäsiipi johon tulisi wc, khh, ph ja sauna. Yläpuolelle kylmä parveke. Laajennus tulisi talon päätyyn koko leveydelle. Talo o...

Alapohjan täyttö

Mikä olisi oikea maalaji tuulettuvan alapohjan täyttöön. Suunnittelijan mukaan hyvälaatuinen sora riittää, mutta olen kuullut myös sepelin tms kiviaineksen käytöstä. Peru...

sadevesiputket

Voiko sadevesiputket asentaa routastyroksien päälle? Korkeutta harkkosokkelissa on 2.2m. Täyttö on tehty savisiltti maalla ja sokkelin viereen salaojasoraa. Täyttö ulottu...

Kellari rossipohjan alla

Puran vanhan hirsitalon lattiaa, jonka alla on kellari. Käynti on kivijalan kautta jossa on kaksi ovea noin metrin välein. Kellarin lattia ja seinät on valettu ja kattona...

hiekka,murske

kysyisin voiko käyttää hiekkaa pohjalla paksussa sisäpuolisessa täytössä täyttö noin 1.5m....

Rintamamiestalon perustukset syvemmäksi

Meillä on vanha rintamamiestalo rakennettu hirrestä.Kellarin korkeus n.200cmSavimaata josta aikoinaan lähdetty perustukset aikoinaan tekemään, ei ole laattaa eikä anturaa...

suodatinkangas

Pitäisikö tehdä uusiksi. Laitamme vanhan kellarin lattian alle salaojaputkia, sillä vettä lainehtinut keväisin lattialla. Salaojaputket laitettiin vanhan karkean maa-aine...

Kellarin maanvarainen laatta ja lämpöeristäminen

Suositteletteko vanhan okt:n kellarin maanvaraisen laatan lämpöeristämistä siten, että vanhan laatan päälle laitetaan suulakepuristettu eristelevy ja tämän päälle valetaa...

pellettisiilon täyttöyhde

terve! Onko sallittua sijoittaa siilon täyttö yhdettä väliseinänläpi autotallin puolelle...

pilariharkkojen sisäosan täyttö

kyseessä P240 pilariharkoista muurattujen pilarien täyttö.Kolme kappaletta päällekkäin.Voiko sen tehdä Lakan pakkasbetonilla kertavalulla.Sisällä neljä harjaterästä jotka...

Slammaus

Onnistuuko slammaus talviharkkolaastilla vielä näin alle -10C:n lämpötilassa hyvin ja voiko pistää patolevyn päälle ja täyttö parin päästä?Huomioitavaa???...

Pilariharkot

Pitääkö pilariharkot välttämättä muurata toisiinsa kiinni, vai riittääkö pilarien laitto päällekkäin, täyttö betonilla ja sidonta raudalla antuaan kiinni?...

pihalammen levänpoisto

Savipohjainen tekolampi,tilavuus noin 250 m3, ruopattu 28.06.2010 leväongelman takia.Ohuelti hiekoitettu.Täyttö pohjavedellä.Tulo noin 5-10 m3\vrk.Vesi taas vihreää.Lampe...

Maakellarin ulkokatto

Tarkoitukseni olisi muuttaa vanhan maakellarin harjakatto maakatoksi.Kellari on aikanaan valettu vahvasta betonista ja katto on samoin paksusta betonista joten se kyll&au...

maanvaraisen laatan korjaus ja eristäminen

Hei. Vanhan kesämökkinä toimivan 1962 rak. talon lattian korjaus. Sain jo ohjeeksi laittaa maanvaraisen bitumilla päällystetyn laatan pä&aum...

Viemäriputken alle, ympärille ja päälle mitä???

Rakennus on n. 1963 valmistunut, kellarissa sauna ja pesutilat, nyt piikattu koko lattia auki, niin että "kaksoislaatan" päällimmäinen kerros pois ja vanhan viemärin kohd...