Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Outo homeen haju?

Ylä-, ala- ja välipohjat

Kysytty: 15.10.2006 klo:11:43
Voiko home tai lahovauriot antaa makean, imelän ja pistävän hajun? Haju jotenkin muistuttaa jonkin liiman tai liuottimen hajua. Hajua on ollut vuoden verran mökin keittiössä ja eteisessä. Kahdessa muussa huoneessa tuota hajua ei ole. Kyseessä on 50-luvulla rakennettu kesämökki/huvila Kainuussa. Siinä on betonista tehty kellari. Talo on tehty betonilaatan päälle. Laatan päällä piki. Alapohjassa 30-40cm kutterinpurua. Seinissä 3 halltex-levyä ja välissä tyhjät ilmatilat eristeenä. Avasin lattiaa keittiöstä ja eteisestä väliseinän vierestä. Löytyi jonkin verran vanhan kosteuden aiheuttamaa lahoa. (Nyt rakenteet aivan kuivat). Keittiöön tulevien kellarin rappujen ylin porras oli puusta ja tukirakenteet väliseinän vieressä lahot. Oli myös muutama kämmenenala valkoista sientä, jonka kuvien perusteella tunnistin kellarisieneksi. Kellarin kosteus on takavuosina tiivistynyt talvella yläportaan kohdalle seinään ja valuttanut veden portaaseen. (Korjattu muutama vuosi siten ilmastointiputkella). Lahoa mustunutta puuta oli väliseinän alaparrun alareunassa, sekä laudoissa, jotka oli lattian kannatintolppien alla betonia vasten. Keittiössä on ollut käsinpumpattava vesijohto ja viemäri tiskialtaasta ( ei käytössä 15 vuoteen).Nämä putket lattian alla. Viemäriputken alla lautoja tukena ja ne täysin mustaksi lahonneet, kun viemäriputki hikoillut kosteutta. Poistin kaikki lahot laudat ja alaparrusta puukolla ja taltalla pehmeät mustat lahot sen mitä pystyi. Kutterinn purut tietysti ensin pois. Ne oli lahojen lautojenkin vieressä edelleen täysin kirkkaat ja kunnossa. Näyttäisi siltä, että laho ei ole levinnyt pitemmälle lattioiden alle, mutta varmastihan sitä ei tiedä. Mutta en mielelläni rupeaisi kahta lattiaa täysin purkamaan tarkistusta varten -on iso homma. katto on täysin korjattu 7-8 vuotta sitte. Samoin eteisen ulkoseinä. Siihen jäi sisäpuolen tukirakenteita ja sisäseinälautoja, jotka oli kosteuden takia tummuneet, mutta kovia ja täysin kuivia. Kellarin portaikosta näkyy eteisen lattian alle ja siellä kutterinpurut, lattia ja tukirakenteet täysin kunossa. (Kutterinpurujen alle ei tietysti näe). Luulo ja toive oli, että haju häviäisi. Mutta ei hävinnyt. Tietysti on ollut myös sitä hieman ummehtunutta vanhan lahon puun/homeen hajua jo vuosien ajan. Se kyllä nyt lähes hävisi, mutta se imelä pistävä haju jäi! Onko jokin tietty lahosieni, joka sellaisen hajun antaa? Voiko tuo haju tulla niistä mustuneista väliseinän alaparruista, joissa toki on jäljellä hieman lahonnutta, murenevaa ruskeaa puutakin? Ja voihan siellä alapuolella näkymättömissä olla sitä valkoista kellarisientäkin. Mutta se kaikki on täysin kuivaa ja uutta kosteutta ei sinne tule. Haiseeko tuo kellarisieni? Vai onko jokin haiseva lahottajasieni muualla? On tullut mieleen myös se, että jokin elukka (rotta, orava, tms.) mätänisi ja haisisi jossain. Mutta ei kai se voisi haista toista vuotta? Hyviä neuvoja ja kommentteja kaivataan ensi kevään remonttia varten. Pistänkö lattiat kiinni, vai puranko lisää? Kiitos etukäteen !



Virallinen vastaus
Talosta on löytynyt lahoa, ja sitä on vielä jäljelläkin. Lahottajasienet aiheuttavat pahaa, ja pistävää hajua. Tyypillisesti sädesieni antaa oman pist...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Ylä-, ala- ja välipohjat / Outo homeen haju?":
Jäsenen antama (15.9.2010 klo:14:57) kommentti

MITÄ TÄMÄ SÄDE SIENI AIHEUTTAA ASUKKAASSA JOKA ON ASUNUT TALOSSA 6VUOTTA.KYSYN KOSKA VUOKRA HUONEISTOSSA ON OLLUT VARSINKIN TALVELLA SAMAA HAJUA.

Jäsenen antama (15.9.2010 klo:15:48) kommentti

Tuskinpa näillä palstoilla lääkärikään/tohtorikaan pystyy vastaamaan tuohon terveyskysymykseen. Se haju tulee siis sieltä alapohjasta, joten tapauksessasi "ilman kulkua" on ainakin pyrittävä pyörittämään väärään suuntaan ja valitettavasti korjaustenkin jälkeen.

Jäsenen antama (16.9.2010 klo:18:38) kommentti

Kuivunutta lahoa ei ole tarpeen poistaa.


Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Sähköpatterista outo

Mökillämme on kolme sähköpatteria, jotka on poissaolessamme säädetty siten että lämpö olisi kutakuinkin 10 astetta. viimeksi kun menimme mökille huomasimme, että mökissä...

Outo haju wc:ssä

Hei! 2008 valmistuneessa talossa on ilmaantunut outo haju yläkerran wc:ssä. (Ei ole suihkua). Laatoitettu, laatat ehjät jne. Haju EI ole viemärin haju...

Outo haju

Eteisessämme (josta kulku kylpyhuoneeseen) ja kylpyhuoneessamme on outo haju. Mitä tehdä?...

outo haju

kyseessä on rintamamiestalo, jossa puru eristys. Eteisen lattia uusittu noin 10 vuotta sitten ja siltä osin purut vaihettu villaan. Nyt portaiden alta tulee outo haju aiv...

hajuhaitta makuuhuoneessa

Asumme vuonna 2003 valmistuneessa rivitalossa. Keväällä 2007 yläkerran makuuhuoneessa havaittiin outo haju. Välillä haju on voimakkaampi ja välillä miedompi. Kuinka saamm...

Outo haju kylmässä varastossa

Asun puuverhoillussa rivitaloyhtiössä ja huoneistoon kuuluu kylmä ulkovarasto, varastoa vasten on sauna ja kylpyhuone. Varastossa on outo haju, Mieleen tulee perinteisen...

haju tarttuu vaatteisiin

Hei Ostimme 70-luvun lopussa rakennetun talon jossa on uima-allas. Talo on tiiltä ja välikatossa on kuivat purut. Taloon tehtiin kuntokartoitus. Kaikki piti olla ok. Ete...

lavuaarissa haisee

Keittiön lavuaarista lemahtaa vahva homeen haju.Mistä voisi olla kyse?Kaadoin viemäriin viemärin aukaisijaa ja saa nähdä auttaako.Mahtaako hajulukossa olla hometta ja jo...

Lattia pulma

Mökissäme on jokin outo haju ,ei homeen eikä mädäntyneen haju vaan sellainen vaikeasti määrieltävissä oleva pistävä haju.Perustus on sokkeliperustus ,tuuletus aukkoja 6kp...

vintin haju

Meillä on 58 rakennettu omakotiltalo. Kakkoskerroksen vessa on alkanut haista vintille vaikka vintin hajua on vain ollut ennen noilla kahdella seinustalla olevissa vintei...

Ummehtunut haju laatan raosta

Kysymyksessä vuonna 2003 tai 2004 remontoitu rivitalon kylpyhuone Poistin suihkun kohdilta silikonin, ja askarruttaa se, että kun olin antanut raon kuivaa rauhassa 3 vrk,...

Outo Haju

Asunto-osakkeen makuuhuoneessa on outo tunkkainen ja jokseenkin homeinen haju, lattian ja seinän välistä tulee todella kylmää ilmaa ja varsinkin silloin kun ilmastointi l...

Tunkkainen haju 2000-luvun talossa

Ongelmana 2002 rakennetun kerrostaloasunnon makuuhuoneen outo tumman tunkkainen haju, joka tulee tilanteessa jossa ilmanvaihto on heikentynyt (olkkarissa parvekkeen ovi a...

Outo haju lähellä vesijohtoja

Hei!Asumme 1997 rakennetussa paritalon puolikkaassa. Mieltämme vaivaa nyt outo haju saunan pukuhuoneessa. Haju muistuttaa "maan hajua", ja sen lähteen osaamme paikallista...

Painovoimaisen ilmanvaihdon outo haju

HeiAsumme -78 rakennetussa okt:ssa(102m2).Ongelmana on outo haju, kuten viemäri, kellari tms. ja tämä tulee esiin silloin kun leivinuunia tai takkaa lämmittää. Haju on vo...

Hajuongelma

Talomme on vuonna 2008 valmistunut ok-talo. Ongelmana on outo haju teknisessä tilassa. Haju on vähän kuin viemärin haju mutta ei kuitenkaan ihan samanlainen. Aina haju ei...

Kostunut eteiskaappi ja haju

Hei,Jouduin säilyttämään eteisen kaapin runkoja ulkona kesällä. Sinne kertyi kait hiukan kosteutta kun yhdestä kohtaa kaapin runko on turvonnut.Tuulikaapissa on oven olle...

Otsonoinnin jälkeen kamala haju

Remontoituun mökkiimme oli vielä jäänyt makeahkoa homeen hajua. Ostimme pienen otsonointilaitteen (Otsoni: 500mg/hr). Ensiksi otsonoimme mökissä olleen puisen esineen muo...

Outo haju

HeiMistähän voisi johtua 1978 rakennetun omakotitalon outo haju (mielestäni viemärimäinen)vesimittarin lähellä tuulikaapissa ja vesivaraajan luona vaatehuoneessa? Käyttöv...

Outo haju vaate- ja makuuhuoneessa

Asumme v. 2004 valmistuneessa talossa. Lähes jokasyksyinen ongelma on outo, ehkä vähän "viemärimäinen" haju vaate- ja makuuhuoneessa. Hajua ei esiinny yleensä muulloin ku...

Haju vastaremontoidussa kylpyhuoneessa

Mistä johtuu että uudessa vastaremontoidussa kylpyhuoneessa on outo tuoksu. Se on tavallaan viemärin haju. Kylpyhuoneessa on tehty täydellinen putkiremontti (kaikki putke...

Hajua jostakin

Vuosi sitten laitoimme laminaattilattian,talvi meni hyvin ,mutta kesälomalta kun tulimme on kotiimme tullut outo haju.Se ilmenee työpöydän kohdalla joka on lattian pääll...

vesivahinko

 Omakotitalomme sijaitsee rinnetontilla. Ylimmässä kerroksessa sattui vesivahinko ja vesi valui ontelolaattojen välistä alpuolella olevaan hiekkapohjaiseen varastoon.Vesi...

Kesämökin eristäminen

Kesämökki on rakennettu 1970 ja ongelmana on homeen haju. Seinien eristäminen on tehty silloisten virheiden mukaan eli seinän rakenne on seuraavanalai...

Kosteusvaurion korjauksen jälkeinen haju..

Talossamme todettiin laaja kosteusvaurio, aloimme epäilemään, että kaikki ei ole kunnossa, kun vaatteet alkoivat haisemaan tunkkaiselta. Tutkimuksissa todettiin, että tal...