Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Lattiarakenteen valinta

Ylä-, ala- ja välipohjat

Kysytty: 6.10.2008 klo:9:54

Vuonna 1967 valmistunut yksikerroksinen omakotitalo, jossa maanvarainen pohjalaatta, ulkoseinien alajuoksut betonin päällä, väliseinien alaosat olivat pohjalaattaa vasten kuten myös lattian koolaukset ja villat. Ulkoterassin "valuvirheen" takia sadevettä valunut pohjalaatan päälle pitkän aikaa josta johtuen puukoolaukset paikoin lahonneet ja villat märät (löytyi myös hometta). Nyt lattiat purettu, lahot poistettu ja väliseinien alaosat korvattu harkoilla. Ulkopuolella ei ole vielä patolevyä, Sadevesijärjestelmä + salaojat on, maanpinta on ollut paikoin lattiapinnan tasolla.

Meillä on kolme eri vaihtoehtoa uudeksi lattiarakenteeksi eli

1. nykyinen eli puukoolaus + villat

2. pohjalaatan päälle styrox ja siihen valetaan betonilaatta päälle

3. Nivell System-lattiarakenne (tuulettuva)

Mikä näistä kolmesta olisi järkevin vaihtoehto? Pohjalaatan päällä ei ole lämmitysputkia eikä vesiputkia. viemäri kulkee pohjalaatan sisässä.


tonokki
Kysymyksiä: 3 kpl



Virallinen vastaus
Ulkoseinien puuosat pitää myös nostaa ylös. Tavoitteena on saada kosteus pois. Silti puukoolaus voi olla liian uskallettu (vaatii kuivan pohjan), mutta eristevahvuuden osal...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Ylä-, ala- ja välipohjat / Lattiarakenteen valinta":

Muuta aiheeseen liittyv�� luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

ryömintätila

Miten mielestänne pitäisi tehdä tai pitäiskö tehdä mitään kun ryömintätilassa lattiarakenteen kovalevyn pinnalla on valkoista oisko härmän tyyppistä ainetta?...

Lattian höyrysulku eristeen väärällä puolella

Lattiaan tehtiin yläkautta tarkistusaukko ja suoraan lattialankkujen alta löytyi 10cm korkea tyhjä tila joka on siis lattialankkuja kannattelevien puupalkk...

Olisiko poistoilmalämpöpumppu meille oikea valinta?

Olemme rakentamassa uutta ok-taloa,huoneistoala olisi 108+45.Taloon tulee varaava takka ja mahd. vesikiertoinen lattialämmitys.Onko pilp hyvä valinta vai olisiko joku mu...

Mikä lämmitysmuoto yläkertaan

Omistan ok-talon, jossa on yk-varaus. Rakennamme nyt yläkerran valmiiksi. Talossa on kaukolämpö ja alakerrassa vesikiertoinen lattialämmitys. Mikä seuraavista vaihtoehdoi...

Yläpohjan lisäeristys

Taskaton muutostyön ohella tarkoitus lisätä eristettä vanhan 20cm lasivillan päälle 20cm ekopuhallusvillaa.Onko Eko-puhallusvilla oikea valinta vaan löytyykö parempi ratk...

ikkunoiden vaihto

mistä löytää puoluetonta tietoa minkä ikkunan valmistajan ikkunat olisi oikea valinta omakotitaloon jota alamme saneeraea.omakotitalo on rakennettu 1983 ja talossa on pai...

Maalämpopumpun vaikutus e-lukuun

Moro,Vaikuttaako todellinen maalämpöpumpun valinta (lämpökerroin) suoraan e-lukulaskennan lopputulokseen, vai käytetäänkö laskennassa lämpökertoimena maalämmön kohdalla a...

Vesikiertoinen lattialämmitys - millä materiaalilla valut?

Kyseessä saneerauskohde, puutalo. Vanhan lattiarakenteen (raakalauta + muovimatto) päälle on tarkoitus laittaa vesikiertoinen lattialämmitys. Onko väliä millä materiaalil...

Puulattian ja seinän välinen rako

-81 rakennetussa talossani on alapuolelta eristetty betonilaatta ja sen päälle tehty puulattia. Seinän ja lattialautojen välissä on paikoitellen...

tuleeko rossipohjarakenteessa betonilaatan ja alapuolen vanerin väliin laittaa vesieriste?

Hei, rakennamme vanhan hirsitalon yhteyteen rossipohjaista kuistia, jossa maanpinnan ja alapohjan väli on n 40 cm, lattiarakenteen yläpinnassa on kertopuisten l...

Savusaunan lattian rakenne

Olen rakentamassa pilariperusteista savusaunaa, nyt kysyisin miten toteutan lattiarakenteen. Kiukaalle on valettu betonialusta. Sauna tulee pyöreistä kuusitukeista 3,7 x...

Minkälainen lattiarakenne?

Projektina on vanhan peruslaatan päälle tehdyn puurakenteisen lattian muuttaminen nykyaikaisemmaksi, johon tulee vesikiertoinen lattialämmitys. Olen poistanut puurakentee...

Ontelolaatta eristäminen ja lattiarakenne

Hei,uudisrakennukseen on harkinnassa lautalattiarakenne (koolauksella) ja perustus tulisi olemaan tuulettuva alapohja ontelolaatoilla. Mitä etuja/haittoja on kun ontelola...

Rintamamiestalon vintin lisäeristäminen

Terve, omistan 50 luvulla rakennetun rintamamiestalon.Rakennus on 2,5 kerroksinen, joten yläkerrassa on huoneet talon keskilinjallaja sivuilla kylmät sivuvintit varastona...

Kosteuskartoitus

Kosteudentunistimella Humitest MC 100S havaittiin kosteutta suihkun vaikutusalueella pesuhuoneessa betonilattiassa 70x90 cm2 alueella. Arvot olivat 6-8 väliltä kun muuten...

Kipsilevyllä kaatoa ?

Jos toteutan kylpyhuoneen+saunan lattiarakenteen lattiakipsilevyllä, taipuuko kipsilevy niin, että sillä voi toteuttaa halutun 1:80 kaadon ? Tietenkin ruuveja pitää käytt...

Lämmitystavan valinta

Olemme aloittamassa yksikerroksisen puurakenteisen matalaenergiatalon rakentamista (huoneistoala 123 neliötä ja talon yhteyteen puolilämmin autotalli+varasto). Olen seura...

Patterien syöttöputket

Meillä on tulossa omakotitaloomme vesikiertoinen lämmönjako pattereilla. Putket jokaiselle pattereille tuodaan lattiassa. Lattiarakenteena on suoraan ontelolaatan päälle...

Lattia ratkaisu

Remontoitavan kohteena on 1968 rakennettu hirsimökki jossa on sauna.Nyt on tarkoituksena tehdä pukuhuone tilasta pesuhuone ja nykyisenä lattiana on lakattu lautalattia. P...

Pihasaunan eristäminen

Tarvitseeko pihasaunaa eristää jos tarkoitus kylpeä ympärivuoden?-rakenne 45mm kevythirsi-jos ei niin riittääkö kiuasta valittaessa 1.5 x saunan koko m3?-jos tarvii niin...

Lämmitysjärjestelmän valinta

Rakennan 190 neliöistä siporex-taloa ja edessä olisi lämmitysjärjestelmän valinta. Talo on 1,5 kerroksinen ja harkinnassa lähinnä ilma-vesilämpöpumppu tai maalämpö. Tontt...

mitä eristeeksi laminaatin alle

Olemme laitamassa -81 valmistuneen okt alakertaan pintoja uusiksi. Tilassa on lämmityksenä vain takka. Peruslämmöksi ajattelimme sähköpattereita. Lattiassa on vanha muovi...

Höyrynsulkumuovi selluvillan kanssa yläpohjaan?

Hirsitaloa olisi tarkoitus rakennuttaa. Olen huomannut, että toisilla hirsitalotoimittajilla yläpohjaan tulee höyrynsulkumuovi ja sen lisäksi n 500mm selluvillaa. Toisill...

Rautasulfaatin jälkeinen pintakäsittely

Vuoraan laudalla osaksi vanhan hirsirakenteisen, osaksi uusitun tavallisen puurakenteisen mökin. Haluan vuorauslaudan (UYL) väriksi mahdollisimman nopeasti harmaan ja tun...

Oikean suodatinkankaan valinta sepelin ja mullan erottamiseen

Hei, Piha-aiheinen kysymys: Jos haluan varmistaa ettei nurmikkoa varten laitettu multa valu ensimmäisellä sateella sepelien väliin niin suodatinkangashan o...