Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Ensin kimalaispesä yläpohjassa, nyt hajuongelma

Ylä-, ala- ja välipohjat

Kysytty: 6.12.2008 klo:14:22

Meillä tuhottiin viime kesänä kimalaisyhdyskunta talon yläpohjasta, keinoina pesään sumutettavat hyönteismyrkyt ja lentoaukkojen eteen asetetut jauheet, joiden oli määrä kulkeutua kimalaisten mukana pesään ja tuhota siellä mahdollisesti varttumassa oleva toukkasukupolvi. Liikenne pesään loppui ja olimme tilanteeseen tähän asti oikein tyytyväisiä.

Nyt, viimeisen viikon aikana, on kuitenkin alkanut esiintyä hyvin epämiellyttävää hajua niissä huonetiloissa, joiden yläpuolella tuo kimalaispesä oli. Tarkemmin sanottuna haju tuntuu tulevan nimenomaan ylhäältä katon rajasta, ei esimerkiksi lattia- tai seinärakenteista. Hajua on vaikea kuvata, se ei ole viemärin-, kanankakan- eikä kellarinkaan haju, mutta sellainen hyvin tympeä ja epämiellytävä kuitenkin. Sisäkaton puupaneeleissa ei ainakaan päällisin puolin näy mitään tavallisesta poikkeavaa,

Voiko tällä hajulla ja yläpohjaan jääneillä kimalaispesän jäänteillä ja pesään myrkytetyillä kimalaisilla tai kimalaisentoukilla olla jokin yhteys ? Ovatko pesärakenteet voineet houkutella paikalla esimerkiksi jonkun pienjyrsijän, joka sitten myrkytettyjä kimalaisia syötyään olisi kuollut ja aiheuttaisi raatona nyt tämän hajuongelman ? Onko tämä mahdollisesti joku ohimenevä ilmiö, vai mitä pitäisi tehdä ?




Virallinen vastaus
Jos ullakolle pääsee, kannattaa se käydä tarkastamassa. Pelkkä pesä tuhottuna aiheuttaa jonkin verran lievää hunajan hajua. Jos pesä on eristeiden alla, silloin voi kennoissa olevat toukat haista pahalta. Pesässä on paljon syötävää Hiiret saattavat pelmuuttaa pesän rikki. Normaalisti torjunta-ainetta on niin vähän, että se ei jyrsijää eliminoi. Käy tarkastamassa tilanne. Samalla näet, onko ullakolla muuta, mikä voisi aiheuttaa hajua.

Arvostele vastaus kysymykseen "Ylä-, ala- ja välipohjat / Ensin kimalaispesä yläpohjassa, nyt hajuongelma":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Remontoidun kylpyhuoneen pistävä haju

Remontoidun kylpyhuoneen pistävä hajuongelmaKylpyhuoneen uusien laattojen ns. saumaushuntujen poistamisessa käytettiin vahvoja happoja. Happojen neutralointi jäi kuitenki...

Kattotuolit Siporex talossa

Talomme tulee yläpohjaa myöten Siporexista. Talotoimittaja tarjosi ensin niin että yläpohjaan tehdään penkit ja kattopalkit niiden päälle. Edellisen talon kokemuksen peru...

Villa/Puru

Vastikään hankkimassamme talossa on yläpohjan eristeenä käytetty puhallusvillaa, paitsi yhden huoneen kohdalla, joka on rakennettu jälkeenpäin vanhan terassin paikalle. S...

Vanhan (1960) talon lisäeristys

Talon rak.vuosi 1960. Ulkoseinissä on vain purueristeet, sisäpuolella ensin pinkopahvi ja myöhemmin vuosien varrella lisätty ensin lastulevyt ja myöhemmin puukuitulevyt(I...

Hiiriä

Hei!Olemme ostaneet avaimet käteen -talon, ja asuneet siinä nyt 2 kk. Eipä tullut mieleenkään, ettei hiiriongelma ole vain vanhojen talojen juttu, vaan kuuluu niitä tääll...

Miten asennetaan tiivis ilman- / höyrynsulku jälkeenpäin?

Olen nyt harmikseni huomannut että vuosi sitten ostettu -90 valmistunut rinnetalo sisältää monen monta ongelmaa. Ensin huomasimme pahvisen aluskatteen olevan homeessa, jo...

Kylpyhuoneen ja saunan katon rakenne

Tervehdys.Talomme on v.78 rakennettu yksikerroksinen omakotitalo. Yläpohjassa eristeenä on lasivillaa n. 30cm. Kylpyhuoneessa ja saunassa on alaslaskettu katto n. 30cm....

Hajuongelma

V. -79 rakennetussa kaksikerroksiessa talossamme on koneellinen poistoilma ( laite kylmäullakolla ), korvausilmaventtiilit ikkunanpuitteissa. Vanha liesituuletin, jo...

Viemärin tuuletusputken eristäminen

Omakotitaloni viemärin tuuletusputki (110mm muoviputki) kulkee yläpohjassa n. 40 asteen kulmassa ja lähellä tiilistä vesikattoa pystysuorassa. Tuuletusputki päättyy tiivi...

kreosootilla kyllästetyt

Olemme asuneet kymmenen vuotta omakotitalossamme. Aikaajoin ihmetelleet outoa, ikään kuin jonkun kemikaalin hajua. Paikallistanutkin sen seinän ja lattian raosta tulvaksi...

vanhassa mökissä huono sisäilma

70-luvulla rakennetussa mökissä paha haju,kun tulet sisään.Mökki rakennettu laatan päälle.Lattiassa sementin päälle leikattu...

Muovia puruseinässä.

Kyseessä on v.-63 rakennettu talo. Seinissä n.10 cm:n purueristys ja n. 20 cm yläpohjassa.Teen taloon täydellisen peruskorjauksen: Sähköjen,vesijohtojen,lattia/välipohjan...

Ilmanvaihdon paine-ero kivitalossa

Ilmanvaihdon alipainetta perustellaan aina sillä, että kostea ilma ei pääse rakenteisiin. Mitenköhän tämä pitäisi nyt sitten tulkita kun talon runkorakenne on betonia ja...

Ok-talon yläpohjan höyrysulkuongelma

HeiKahdeksankymmentäluvun rakennetussa omakotitalon yläpohjassa paljastui järkyttävä huomio sattumalta. Höyrynsulkumuovina on rakentaja (edellinen omistaja) käyttänyt ilm...

Rintamamiestalo - iso jään muodostuminen katolle

Hei!Teimme 50-luvulla rakennettuun rintamamiestaloon viime kesänä kattoremontin jossa vanha päre(?!)/huopakatto purettiin ja tilalle tehtiin uusi palahuopakatto (alla alu...

petoeläimen aiheuttama höyrynsulun repiminen yläphjassa

Nyt keväällä taloni yläpohjaan tunkeutui talon ollessa tyhjillään viikon ajan jokin petoeläin (ilm kärppä tai hilleri) raapien /purren itselleen meno-paluureitin mm seini...

Puhallusvilla

Ajattelin uudistaa kesämökkini yläpohjan 40 vuotta vanhan, hiirien tuohoaman eristeen kokonaan samalla kun lisään muutenkin eristettä joka puolelle taloa talviasuttavuude...

läpiviennit?

Miten tulisi hoitaa läpivientien eristys huoneesta yläpohjaan? Talossamme on yläpohjassa n.60cm purua, jonka läpi putket on tarkoitus vetää. Yläpohjassa putket on tarkoit...

EKOVILLA

Yläpohjan eritys - mitä kaikkia materiaaleja käytetään?Puhallusvilla, ekovilla, sahanpuru, mistä tietää, mitä kannattaa laittaa vanhaan taloon?Onko ekovilla järkevä vaiht...

Yläpohja lisäeristäminen

Onko kannattavaa lisäeristää pelkästään yläpohjaa talossani, joka rakennettu -67 ?  Yläpohjassa kutterinpurua n. 300 mm, osassa seiniä vain 100 mm villaa + laudoitus + te...

hormin ympäryksen tiivistys

Kuinka hormin läpivienti yläpohjassa on paras tiivistää, voiko ilmasulkupaperin viedä hormia vasten?...

viemärin tuuletusputki

Saako viemärin tuuletusputken viedä yläpohjassa päätyseinälle ja siitä ulos?Putki täytyy varmaankin eristää....

Viemärin tuuletusputken eristäminen

Tarvitseeko WC:n viemärin tuuletusputkea eristää yläpohjassa välillä yläkerran katto-vesikatto kyseinen tila on kylmä....

Jatkoa; alaslasketun katon yläpuolisen tilan tuuletus

Hei, kysyn teidän kautta jatkoa kysymykseeni, kun en keskustelupuolella saa aiheellisia vastauksia. Alaslaskettuun kattoon tulisi höyrynsulku, joka tiivistetään seinien...

Laajennusosan eristäminen?

Pitääkö omakotitalon laajennusosa eristää uusien määräysten mukaan, vaikka talo olisi vain 3vuotta vanha?Kuinka paksulti eristettä pitää nykyään olla seinissä, yläpohjass...