Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Rintamamiestalo - iso jään muodostuminen katolle

Vesikatto

Kysytty: 6.3.2012 klo:15:09
Hei!

Teimme 50-luvulla rakennettuun rintamamiestaloon viime kesänä kattoremontin jossa vanha päre(?!)/huopakatto purettiin ja tilalle tehtiin uusi palahuopakatto (alla alushuopa & rimoitettu tuuleturako + alusmuovi. Remontti onnistui hyvin mutta ongelmaksi on muodostunut talvella merkittävä jään muodostuminen uuden katon räystäille. Yläpohja on varsin iso/tilava (koko harja) ja aikoinaan eristetty lasikuituvillalla.

Ilmeisesti jää on kuitenkin merkki lämpövuodoista yläpohjassa joten pitääkö eristys uusia vai riiittääkö lisäeristys vanhan päälle? Vanha katto oli ilmeisesti sen verran harva (alla päreet!) että jäätä ei päässyt muodostumaan.

Vanhassa katossa ei ollut yläpohjassa minkäänlaista tuuletusta joten onko sellainen nyt tarpeellinen? Jos on, en haluaisi tehdä vesikatteeseen mitään uusia reikiä joten onnistuuko se esim. päätyjen kautta tai ylimääräisen savupiipunhormin kautta?



Virallinen vastaus
Lumen sulaminen voi johtua pelkästään siitä, että tuuletus ei toimi riittävästi,...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Vesikatto / Rintamamiestalo - iso jään muodostuminen katolle":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Jään muodostuminen veikatolle

Kysymyksessä on 1987 rakennettu omakotitalo. Ongelmana on jään kertyminen, paantaminen vesikatolle varsinkin jiirin kohdalle. Pahimmillaan paantaminen on niin voimakasta...

radonimuri

Asunnosamme mitattiin hieman liian korkea radon-pitoisuus,jonka vuoksi rakentaja kytki jo rakennusvaiheessa talon alle laitettuihin radonputkiin huippuimurin (Vilpe). Sys...

Ilmalämpöpumppu ja jää

Ilmalämpöpumpun alle muodostuvan jään määrä yllätti. Talon sokkeli ja pumpun alusta on paksun jään peitossa. Jään poistaminen tässä vaiheessa on vaikeaa, Mikä on käytännö...

Aitokiuassaunan ilmanvaihto

Kuinka olisi tehokkainta ja turvallisinta hoitaa aitokiukaan omaavan saunan ilmanvaihto? Häkäkaasujen muodostuminen ja niiden poisto?...

Viemärin tuuletusputki.

Kysymykseni koskee viemärin tuuletusputkea. Kyseessä on -40 luvulla rakennettu rintamamiestalo johon tehty edellisen omistajan toimesta vessa myös yläkertaan, tuuletusput...

Poistoventtiili yläkertaan

Rintamamiestalo on remontoitu 80-luvulla, piippu poistettu ja tehty lisäsiipi.Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta ja alakertaan avoin pieni porrasaula.Mitään venttiileitä...

Rintamamiestalon laajennus

Meillä on 1952 rakennettu rintamamiestalo jota on paljon remontoitu kuluvina vuosina. Nyt on kumminkin perhe kasvanut aika paljon ja kohta tulisi eteen joko isomman...

viemärin tuuletusputki

rintamamiestalo .Wc vintille. WC.n viemärin jälkeen lähtee n. 4m.tuuletusputkea ennen joustavaa läpivientiputkea katolle. kysymys kuuluu ,voiko sen ne...

Huopakaton päälle peltikatto

Olemme muuttaneet entisen loma-asunnon omakotitaloksi. Rakennus materiaalina on hirsi, paksuus 120 mm, josta syystä vuosi sitten jouduimme lisäämään eristettä ulkopuolell...

Ruuvipaalu laiturirakentamisessa

Miten ruuvipaalu soveltuu rantalaituriin, jonka edessä järvenselkää n. 1 km.Kestääkö jään painetta. Järvessä hiekkapohja ja jään paksuus talvisin n. 45 cm....

Omakotitalon hormi muurin kunnostus

TerveOmakotitalo joka rakennettu 1948 minulla on iso tiili hormi joka menee katolle.Tiilien päälle on aiempi asukas vetänyt valkoisen kerroksen jotakin laastia eli se on...

Lattiavalun pinta

Kuinka tasainen valun pinta täytyy olla ennen vesieristystä? Saako olla betonipinnan karheutta vai täytyykö olla jään sileä?...

Huuva

Omakotitalossa v.84 on sähköhellan vieressä iso puuhella ja näiden päällä huuva. Katossa on 125mm poisto katolle ja painovoimainen ilmastointi. Mikä olisi paras ratkaisu...

Yläpohja

Käväisin 1918 rakennetun kaksi kerroksisen hirsitalomme yläpohjassa. Syynä lämpövuodot jotka mm toisella puolella osaa mansardi kattoa näkyy.(katto sula esim muun katon o...

Poistoilman jäätyminen

Hieman samanlaista kysyn kuin edellispäivänkysyjä. MeIllä menee kylpyhuoneesta suoraan poistoilmaputki katolle. Pakkasilla vesihöyry jäätyy aivan putken päähän katolle ja...

Pesutilan höyrystyminen

Olemme juuri muuttaneet -52 rakennettuun rintamamiestaloon, joka remontoitu kauttaaltaan kesän aikana. Ainoa vanhaa perua oleva osa on sauna- ja pesutilat (lisäsiipi rake...

Saunan poistoilmaputken lämpöeristys?

Onko saunan poistoilmaputken lämpöeristäminen välttämätöntä. Putki menee metritolkulla kellarihuoneessa saunan takana välituuletustilassa ennenkuin se menee katon lävitse...

Aitatolppa viemärin päälle

Kairasin maahan reikiä aidantolppia varten (tarkoitus on valaa betonia suoraan reikään) kun n 70cm. syvyydessä tuli vastaan muoviputki, luultavasti viemäri. Voinko valaa...

Terve seinä

Onko seuraavassa seinärakenteessa jotain riskitekijöitä, esim: kondenssi, kastepiste jne. jne.?Tuulensuoja (Gyproc tai TuuliLeijona) + pystyrunko (175mm Isover KL33) + hö...

Räystäät jäässä

Meillä on 1959- rakennettu 1 1/2 kerroksinen omakotitalo. Keväällä pitkät jääpuikot.Eristämättömät sivukomerot  yläkerrassa. Paannejää räystään reunalla ja rännit jäässä....

Hormin tukkiminen.

Kyseessä on ns. rintamamiestalo puolitoistakerroksinen rak. v. 1952. Keittiön puuhella on juuri poistettu lopullisesti käytöstä. Miten on ko. olevan hormin laita(täysin o...

Viemärin tuuletus

Olis vuonna -57 rakennettu rintamamiestalo jossa 70 luvulla rakeenettu elintasosiipi. Kesällä kattoremontin yhteydessä katolla laitettiin viemärille valmiiksi viemärin tu...

Rossipohjan korjaus

Terve!Minulla olisi työn alla vanha rintamamiestalo, jossa on rossipohja lattia. Talon pohjasta olemme kaivaneet savea pois, jonka seurauksena ryömintätilaa on saatu suur...

Kelluva betonilattia

Rintamamiestalo vm60 savimaalla itäsuomessa.Alakerrassa maanalla sauna ja pesutilat, jonne haluttaisiin vesikiertoinen lattialämmitys.Lattiassa 5 cm betonia ja sen alla y...

kellarikaivo ja salaojat

Meillä on rintamamiestalo savimaalla, jossa on pohjaveden pinta korkealla. Kellarissa on vanha kaivo jota emme enää käytä talousvesikaivona, mutta veden pinta on noin 10-...