Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Piipun pellityksen kondensio ongelmako?

Vesikatto

Kysytty: 8.11.2007 klo:14:26
Talossani on huopakatto. Kattoon on piipun kohdalle tehty reikä ja piippu on pellitetty siten, että pellitys nousee lapetta myöten harjalle asti. Huopaa ei ole otettu piippuun kiinni. Kävin vintillä nyt alku talvesta ja huomasin, että piipun juuresta oli tullut jonkin verran vettä (näkyi läiskinä palovillan päällä olevassa pölykerroksessa ja osin ekovillassa). Aikaisemmin kesällä runsaiden sateiden aikana kävin vintillä tarkistuskäynnillä ja tarkistin myös piipun seudun ja mitään edellä mainittuja läiskiä ei näkynyt. Onko mahdollista, että läiskät aiheutuvat piipun pellityksen sisäpintaan muodostuvasta kondensiovedestä? Takkaa lämmittelen viikottain talviaikoina ja tälle talvellekin sitä on lämmitetty jo useaan otteeseen.



Virallinen vastaus
Piipun ja huovan välisestä raosta pääsee ullakolta virtaamaan ilmaa huovan ja pellityksen väliin. Siinä ilma kondensoituu peltiin, ja vesi vuotaa...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Vesikatto / Piipun pellityksen kondensio ongelmako?":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Tiilikatto

Paljonko maksaa tiilikatto asennettuna. Sisältäen piipun pellityksen ja rännit....

piipun pellitys rintamamiestaloon

Ostimme viime syksynä talon jossa on alkuperäinen piippu. Sisäpuolelta hormia on ilmeisesti uusittu, mutta vuoraus on edelleen vanha tiilivuoraus. Ostettaessa taloa oli t...

Lahovaurio

Ostimme v:2004 perikunnalta suoraan kesäpaikan.2009 nuohooja huomasi katolla painautuman.Purin huoneen sisäkaton ja huomasin lahovaurion piipun ympärillä.Piipun pellityks...

Hiushalkeamia hormissa

Vuonna 1948 rakennetun talon ullakolla sijaitsevaan horminosan rappaukseen on ilmestynyt hiushalkeamia. Piipun päälle asennettiin hattu ja se pellitettiin alkutalvesta,...

mites on

Taloni peltikatossa on pari pientä kohtaa ,joista maali on irronnut.Käykö paikkamaalaukseen ferrex.Katto on maalattu panssarimaalilla,mutta ei kehtais ostaa,kun jää suuri...

vesikattoremontin virheet

Olemme tilanneet vesikaton avaimet käteen-periaatteella. Onko kyseeessä sopimusrikkomus, kun tilaussopimuksessa on sovittu vanhan ruoteen purusta, jota ei ole tehty. Voi...

kattoremontti

Kysyisin että onko kattoremontin hinta liikaa jos urakoitsia pyytää 190 m2 kattoremontista 13700€ avaimetkäteen periaatteella? Remonttiin sisältyy seuraavat työt otsalaut...

poistoputket piipun luona

Miten ilmanvaihdon poistoputkien tulisi olla savupiipun nokassa?Tällä hetkellä putket törröttävät piipun pellityksen ulkopuolella. Niitä on jatkettuna alkuperäisestä, kos...

valmishormin kesto

Rivitalossa n.16-20v vanha täysin toimiva jälkiasennustakka. Nyt piipun pellitys ilmeisesti hieman vuotaa ja pitänee uusia. Kannattaako samalla uusia hormi, vaikka sitä e...

Ulkoapäin rapautunut savupiippu

HeiMinulla on rintamamiestalossa kattoremontti meneillään ja savupiipun pellityksen purun yhteydessä selvisi että savupiippu rapautunut ulkoapäin. Sisältäpäin piippu kyll...

rintamamiestalon katon pellitys

Meneillään on rintamamiestalon katon sekä matalamman lisäosan katon uusiminen; pellitys. Neliöitä yhteensä n. 145. Vanhan katon purku, katon korotus, eristysmuovin laitto...

Keskeneräinen työ

Viime kesänä tilasimme saumapeltikaton, kattosillan ja rännit peltisepänliikkeltä. Katto tehtiin kyllä nopeasti, mutta piipun pellitys jäi tilapäis pellityksen varaan (pi...

Piipun pellitys

Rakensimme hirsitalon, missä on (tietysti) piippu, mikä sijaitsee aivan harjalla. Kate on tehty palahuovasta ja lämmöneristeenä puhallettu puukuitueriste. Piipun läpiv...

Piipun hormien tukkiminen

Rintamamiestalo v49 jonka katto ja savupiippu konepellitetty v 2006. Kovan räntäsateen ja tuulen jälkeen huomasin, että tiputtaa vettä pellityksen sisäpuolelta ullakolle....

Vuotava vaakasauma

V.-57 rakennetun peltikaton vaakasauma vuotaa(vaakalaudoitus,laudat alkanut mustua).Pellityksen kunto erittäin hyvä.Miten voisi tiivistää? Minkälaiseen korjaus asiantunti...

Lisäkysymys, piipun pellityksen kondensio ongelmako?

Kysyin eilen seuraavaa: ”Talossani on huopakatto. Kattoon on piipun kohdalle tehty reikä ja piippu on pellitetty siten, että pellitys nousee lapetta myöten harjalle asti...

Huippuimurin hattu

As oy:n kattoremontin (uusi peltikatto paritaloihin) myös huippuimurien hormien pellitys uusittin. Liesituuletin MUH ja hormin päällä n 28 x 28 x 20 huippuimurin kotelo,...

Peltikatto huopakaton päälle

olen laittamassa peltikattoa huopakaton päälle!aluskatteeksi jää huopakatto.miten pitäis rakentaa toi otsalaudoitus ku koolauksen jälkeen katto nousee noin 5cm ylemmäs rä...

Liesituulettimen ulosvientiputki

Olemme tehneet hirsirakenteiseen, tiiliverhoiltuun seinään ulosvientiaukon liesituulettimen putkelle. Reikä on n. 350 mm syvä ja halkaisijaltaan 160 mm. Liesituulettimen...

IV-kanavan eristys viilennystoiminnolla varustetussa IV-koneessa

Hei.Tarkoitus hiukan remontoida ja muuttaa IV-koneen paikkaa. Käytössä viilennys joten kanavien pitää olla höyrynsululla varustettuja.Kysymys kuuluu, onko oikein eristää...

viemärin tuuletusputki pois käytöstä

Hei!Onko mahdollista tukkia viemärin tuuletusputki ja korvata se jollain alipaineventtiilillä? Eli onko viemärin tuuletusputken tarkoitus vain tuoda korvausilmaa WC -pönt...

Lisäeristys yläpohjaan

Lisäeristys yläpohjaan -80 -luvun taloon. Yläpohjassa on 30 cm villaa ja sen päällä ns. tuulensuojapaperi ( ei tervapaperi) . Voiko tämän päälle asentaa lisäeristettä 10-...

60-luvulla rakennetun kesämökin rossipohjan eristäminen

Kiitos! Ja tällä tavalla rakenteeseen ei synny mitään kondensio-ongelmaa vaikka mökki olisi välillä/suurimman ajan kylmillään...

KÄYTTÖULLAKON LATTIA

1985 rakennettu kylmän käyttöullakon lastulevylattia pehmeä kosteudesta.ilmeisesti liian tiivis rakenne(kattotuolin päälle koolingista tehty rimotus jonka päällä lastulev...

IV-kanavien eristäminen

Rakenteilla olevassa talossamme on ristikkopalkein toteutettu vino yläpohja, johon tullaan asentamaan 300mm mineraalivillaa levyinä + tuulensuojavilla. Kaikki IV-kanavat...