Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Alumiinisen katon puhdistaminen

Vesikatto

Kysytty: 19.9.2016 klo:9:44
Talossani on noin 40 vuotta vanha alumiinipellistä tehty katto. Katto on hyvässä kunnossa edelleen - tosin se on paikoin voimakkaasti tummunut - muuten katto näyttää aivan tavalliselta maalamattomalta peltikatolta. Minkälaisellla pesuaineilla ja pesutavalla katto olisi hyvä pestä? Katto ei ole tummunut tasaisesti, vaan suurin likastuminen/tummuminen on niissä kohdissa, joihin aurinko ei paista (pohjoislape, piipuntakus, puiden katve). Olen kokeillut testialalle erilaisia katonpesuaineita, mutta mikään niistä ei ole tuntunut tehoavan kattoon täysin. Mekaanisesti harjaamalla lika tuntuu katosta irtoavan, mutta tapa on työläs. Vaikuttaa, että alumiinikattojen osaajia on tuiki harvassa.



Virallinen vastaus

Alumiinikatto

Olet oikeassa.
Alumiinikatto on aika harvinainen.
Perinteinen soodapohjainen kattopesu voisi toimia, mutta voi jäädä silti kirjavaksi.
Kuparikattokin patinoituu epätasaisesti, alumiinikatossa voi olla sama ongelma.
Sooda painepesu voisi tehota.
Sorry, en pysty antamaan parempaa vastausta, koska en ole metallurgian ammattilainen.

Arvostele vastaus kysymykseen "Vesikatto / Alumiinisen katon puhdistaminen":
AM
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

terrakotalattian puhdistus / hionta

Miten onnistuu kaikkein parhaiten terrakotalattian puhdistaminen ja hionta? Minkälaisella laitteella ja aineella entä käsin?...

Kylpytynnyrin eristys ja panelointi

Olen aikeissa eristää alumiinisen kylpytynnyrin ja paneloida sen. Soveltuuko 40-50 millinen XPS-eriste seinä-ja pohjaeristeeksi vai onko oltava eps:ää. Mitä niillä on ero...

Alumiiniprofiilia laattojen väliin.

Olen laittamassa keittiön välitilaan 30x90cm laattaa. Poikittaissaumaan haluaisn laittaa alumiinisen profiilin tehosteeksi. Joko U tai neliön mallinen profiili. Kestääkö...

Alumiinikaton korjaus

Millä materiaaleilla ja miten voi korjata alumiinisen aaltopeltikaton? Pitäisi saada puretun piipun aukko umpeen, katto on 60-70-luvulta ja se on kiinnitetty aallonharjal...

Saunan höyrynsulku

Kysymyksessä on suurelementtitalo ja sen höyrynsulku saunan kohdalla, sauna rajoittuu ulkoseinään. Eli tuleeko saunan kohdalta poistaa muovinen hyörynsulku, jonka talote...

Halogeenien asennus

Välipohjan rakenne alhaaltapäin mdf-paneli, k300 harvalauta 22x95, ilmansulkupaperi, välipohjavasat 45x195+lasivilla 100mm, jne. Voiko halogeenit asentaa leikkaamalla il...

Viemäri tukossa

Minulla on omakotitalon viemäri tukkiutunut nyt kolme kertaa parin viikon välein. Talo on rakennettu 1977 ja aikaisemmin ei tällaista ole tapahtunut. Miten tuota voisi it...

2-kerroslasin kostuminen

80-luvulla rakennetussa rivitaloasunnossa on 2-kerroksiset lämpölasit. Mistä voi johtua, että yhden ikkunan ulomman lasin sisäpintaan on muodostunut jossain vaiheessa kev...

lattialaatat

Olemme valitsemassa lattialaattoja olohuoneeseen keittiöön ja eteiseen. Laattojen tulee olla kuivapuristelaattaa. Olisin kysynyt miten puhdistus onnistuu laatasta, jonka...

mökkivesi

Meillä on ulkosaaristossa oleva mökki porakaivolla, jonka vesi on erittäin rautapitoista. Miten sen puhdistaminen onnistuu tai vaihtoehtoisesti, miten voi kerätä sadevett...

Tiilikaton puhdistaminen

Talossani on n.20 vuotta vanha musta tiilikatto. Ohjeessanne luki että tiilikaton puhdistaminen tehdään painepesurin avulla. Kun tiilissä jotain likaa pinnassa (ollu varm...

Homeinen puurakenne

Pitääkö väittämä paikkansa, että homeinen lauta voidaan jättää esimerkiksi kylmään ullakkotilaan tai esimerkiksi vesikaton alapuoliseen tuuletusosaan, jos tila ei ole...

silikoni suoraan saumalaastin päälle?

olisiko tuosta muuta haittaa kuin ulkonäköhaitta.. kylpyhuoneessa on nurkissa ja lattian rajoissa ns kovat saumat jotka ovat alkaneet halkeilla. saumaraspilla saumojen...

Wc istuimen vaihto,korvaako taloyhtiö?

Rivitalomme on rakennettu 1980. Wc-istuin on alkuperäinen. Ulkoisesti istuin ei ole rikki,mutta sisäpinta on jo kulunut. Tämä näkyy esim. harmaan...

vanha takka

Mökillä on vanha tiilinen avotakka (70-luku?) jonka yläosa on päällystetty jollain likaisen harmaalla röpelöisellä aineella. Mink&...

Takan taakse eriste suojaamaan toisella puolella olevaa keittiötä

Moi,mulla olisi pieni dilemma koskien varaavan takan takaseinää.Tuon takan seinän toisella puolella on nimittäin keittiömme ja jääkaappi+pakastin ovat juuri seinän takana...

Remontti

Hei,kysyisin suuntaa antavaa tietoa, että minkähän hintainen remontti on 120m2 yksikerroksisen tiilitalon julkisivun purkaminen, eristeiden vaihto, kantavan seinän puhdis...

Hometta betonilattialla?

26 v vanhan hirsisen kesämökin saunan lattia on lauteitten alta semmoisen kiemurtelevia kuvioita tekevän "pumpulin" peitossa. Se ei haise homeelta ja koskettaessa se haih...

Vanha

Kysymyksessä on vanha, ilmeisesti vuonna 1943 rakennettu peltikuorinen pystytakka. Miten ulkoisesti hyvältä hyväkuntoinen, mutta tylsän pellinvärisen kuoren voi maalata n...

Keskeytynyt kylpyhuoneen laatoitustyömaa

Hei, ongelmana on kylpyhuoneen lattialaatoitustyön keskeytyminen. Laatat ovat jääneet osin puhdistamatta saumauksen jälkeen. Puhdistaminen tulee olemaan suuritöinen ja v...

laatan sauman uusiminen

Kylpyhuoneessani on ehjät laatat, joita en haluaisi vaihtaa. Sen sijaan laattojen saumat on epäsiistit ja jollain lailla "kuluneet" varsinkin lattiassa. Voiko niitä/nii...

Autotallin kynnys

Hankin autotallin nosto-oven kynnykseksi alumiinisen "turkkilevyn". Voinko ruuvata sen betoniin ruostumattomilla ruuveilla, vai tarvitseeko huomioida jotain kemiallisia...

vierasmajan kattoon eristys

Uusi porin puupoikien Tapion mökki,jossa vain katossa 19 mm panelointi ja sen  päällä kattohuopa.Tarkoitus olisi laittaa 10 cm villaeriste katon...

Aluskatteen asennus konesaumatussa peltikatossa.

Olen uusimassa vanhan katon uuteen (aitoon) konesaumattuun peltikattoon jossa ei tällä hetkellä ole aluskatetta. Nyt olen saanut kaksi toteuttamistapaa eri urakoitsijoilt...

Kylpyhuoneen alaslasketun katon höyrynsulku

Kyseessä yksikerroksinen omakotitalo, uudisrakennus. Saunan seinissä ja katon alaslaskussa käytetty saunasatua. Kylpyhuoneen puolella katossa yläpohjasta alkaen: yläpohja...