Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

viemäröinti vastuut

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 20.2.2005 klo:12:07
Rakensimme vajaat viisi vuotta sitten (lopputarkastus vielä pitämättä, yläkerta kesken) ja jo melko pian muuton jälkeen huomasimme että alakerran vessa menee helposti tukkoon. Kuvautimme viemärit äskettäin ja huomattiin että alakerran ja yläkerran viemäriliittymä on painunut siten että vesi seisoo putkessa noin 5 cm (puolet putkesta). Tämän liittymän takana on siis alakerran vessa. Yläkerrassa on wc sekä tuuletusputki katolle. Talossa sinänsä ei ole painumia havaittavissa joten tämä on suurella todennäköisyydella rakennusaikainen vika. Kysyisinkin kuka on vastuussa tästä ongelmasta. Putkimies (kvv vastaava) sanoo että kunta on tarkastanut viemärit ennen valua. Kunnasta sanotaan tosin että heidän tarkastuksensa on melko pinnallinen eikä kaikenkattava. urakoitsija taasen (vastaava työnjohtaja) väittää ettei tämä ongelma ole hänen vastuullaan. He ovat kuitenkin tehneet lattiavalun, kaivaneet railot viemäreille sekä suurelta osin nämä viemärit täyttäneet. Meidän tehtävänä urakkasopimuksessa on putki ja sähkötöiden aputyöt mutta näitä ei tarkemmin ole määritelty, joiltakin osin olemme itsekin voineet olleet mukana (ei tarkkoja muistikuvia mitä kukin on tehnyt) mutta urakoitsija on tehnyt suuren osan putkien täyttötöistä, mm ongelma wc:n putkien täytön (tosin kiistää tämänkin). Itse muistan että putket kulkivat todella pienellä kaadolla kun kävin katsomassa työmaata. Nyt kysyisinkin onko mahdollista saada vastaava työnjohtaja tai kvv vastaava vastuuseen tästä vai jääkö tämä ongelma itse kärsittäväksi ja korjattavaksi. Onko revittävä puoli taloa auki (maavarainen lattia) vai voisiko tähän olla joku muu ratkaisu? Talossa on sähkölattialämmitys ja kaapelitkin menevät varmasti poikki jos lattioita revitään auki.

rak00
Kysymyksiä: 2 kpl



Virallinen vastaus
Kuvaus olisi pitänyt tehdä heti havaintojen jälkeen. Normaali urakoitsijan vastuu on enintään kaksi vuotta. Vain tuottamuksellisista tai erittäin törkeistä syistä voi urakoitsijan saada vastuuseen tuon jälkeen. Ongelma ei ole kovin paljon vaivannut, kun kuvausta ei ole otettu aiemmin. Sinä vastaat palkkaamiesi henkilöiden tekemät vahingot. Vaikka ongelma on varsin merkittävä, et saa putkiurakoitsijaa vastuuseen, kuin oikeuden päätöksellä. Tarkoituksenmukaisempaa on, jos kuitenkin yhteistyöllä mietitte, miten asian voisi korjata. Putkessa on selvästi takalaskua, mutta jos tuo on lyhyellä matkalla, on voinut tapahtua jotain jälkipainumaa. Asiaa voisi vähän miettiä porukalla. Kuitenkin korjaus jää todennäköisesti sinun maksettavaksesi. Asiaa voisi helpottaa ylimääräinen alipaineventtiili kyseisessä vessassa. Putken tukkeutuminen on varmaan vain joskus tapahtuvaa, ja alipaineventtiilillä putken virtausta voi tehostaa.

Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / viemäröinti vastuut":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Vastaava työnjohtaja

Onko mitään lomaketta, millä sovitaan vastaavan työnjohtajan tehtävät ja vastuut? Vai onko allekirjoitus lupapapereihin sellainen, mistä tulee tietyt tehtävät ja vastuut...

Mökin osto perinnönjaossa - vastuukysymykset ?

Jos lunastan veljeni ulos perinnönjaossa jaettavasta kesämökistä niin päteekö kauppaan normaalit kiinteistökaupan myyjän vastuut ? Täytyykö tehdä erillinen kauppakirja va...

Pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan vastuu

Millaiset ovat vastuut kun/jos em. työntekijän tai yrittäjän virheestä tai laiminlyönnistä johtuen rakennuksen tekoon tulee lisäkustannuksia....

autotallin viemäröinti.

Onko autotallin viemäröinti pakollista?...

50-luvun talon viemäri tukkeutuu toistuvasti

Kaksi kysymystä viemäröinnistä. 1. Vanhaan 50-luvulla rakennettuun taloon on viemäröinti uusittu kellarissa sijaitsevan pesuhuoneen lattian alta lukuunottamatta josta löy...

keskuslämmitys

purin tuosta keittiöstä vanhan puuhellan,oiskohan siihen paikalle mahdollista laittaa puukäyttöinen kattila,viemäröinti,vesi ja sähkö sopivasti lähellä mutta onko jotain...

salaojitus sekä sadevesien viemäröinti

Onko salaojitus seä sadevesien viemäröinti pakollinen myös tapauksissa joissa maa on hyvin vettä läpäisevää sekä pintamaan kallistukset kunnossa (uudisrakennus)?...

Laatoitus ja lattialämmitys

Pitäisi laatoittaa vanha wc, jossa vanha muovimatto hyvin kiinni pieni alue joudutaan purkamaan kun uusitaan viemäröinti, voiko muovimaton päälle asentaa suoraan saneerau...

pesutorni eteisen komeroon

Haluaisin asentaa pesutornin eteisen komeroon, jolloin vedet ja viemäröinti pitäisi vetää seinän takaa wc:stä. Mitä lupia tarvitsen, miten työ tehdään (kosteuseristeet, l...

Kaksi vesieristettä???

Urakoitsija on serfikatti urakoitsija. Hän meinaa kylpyhuoneen vesieristeestä, että vanhan laatoitetun lattian alla on piki eriste. Hän ei laita toista eristystä. Jos min...

pihakaivo ongelma

lvi-firma asensi salaojien purkukaivoksi pihakaivon josta edelleen kaupungin viemäriin ongelmana on se että pihakaivon poisto on korkeammalla kuin salaojatulo(salaojakaiv...

rakentajan vastuut

Olen kuullut, että talonrakennuksessa on viiden ja kymmenen vuoden vastuita. Mitkä ovat ne omakotitalon rakentajan/myyjän vastuut, jotka raukeavat viiden vuoden jälkeen j...

sähköinen lattialämmitys

asumme v.85 rakennetussa rivitalossa. kylpyhuoneesta lattialämmitys hajosi ja sähkömies totesi kaapelin olevan poikki.korjaus vaatii lattialaatoituksen purkamisen.kuinka...

Hallitsemattomat ohivirtaukset

Omakotitaloon (vm 1988, tiiliverhous, valesokkeli) on asennettu jälkikäteen koneellinen ilmanvaihto (Onninen LTO 100). Asennuksen jälkeen on alkanut ilmetä hajuhaittoja....

Vastuu lisäkellarista - asuntoyhtiö

Paritaloyhtiöömme on saatu lisärakennuslupaa, joilla laajennetaan asuntoja lisähuoneilla ja mm. kellareilla. Yhtiökokouksessa puheenaiheeksi noussee kellarien vastuukysym...

Taloyhtiön vastuu talvella

Miten pienessä taloyhtiössä pitäisi hoitaa vastuut ja kuka on vastuussa, jos esim. joku kaatuu yhti-ön tontilla esim. liukkauden johdosta? Lumityöt ja muut kunnostukset h...

hallintajakosopimus

onko valmista kaavaketta tai ohjetta millainen sopimus osakkaiden kesken tulisi tehdä,kun paritalossa jaettaisiin vastuut eri asuntojen osakkaiden kesken?Jos ei ko. asioh...

Laattojen irtoaminen pesuhuoneessa

Asunto on rivitalo rv 1997. Pesuhuoneen suihkutilasta irtoaa laattoja, rakenteesta on pettänyt myös paikoin sivelty kosteuseriste (mitattu kosteutta). Meneekö koko pesuhu...

Lattiakaivon vastuut

Kenelle ensisijaisesti kuuluu omakotitalon lattiakaivon asennuksen vastuut? Uudessa omakotitalossa syntyi vesivuoto. Syynä oli lattiakaivoon asennettu korokerengas, jota...

Lumet naapurin tontille

Talomme tontista lohkaistiin kirvesvarsitontti jonka varsi on metrin päässä rintamamiestalostamme. Siihen tulee kulkureitti tontille ja sille tipahtaa suor...

Kauppasopimus / Esisopimus

Millainen sopimus olisi tehtävä myyjän/rakennuttajan kanssa?Olemme varanneet rakenteilla olevasta kolmen erillistalon muodostavasta As Oy:stä yhden itsellemme (ei RS), va...

rasvamonttu

Mitkä määräykset koskevat rasvamonttuja: viemäröinti, tuuletus, valaistus. Viemäröinnin liittäminen kunnalliseen ei välttämätön tällä seudulla. Viemäröinti montun pohjan...

Millainen jätevesi- ja viemäröintijärjestelmä

Olemme rakentamassa omakotitaloa haja-asutusalueelle, jossa ei ainakaan tässä vaiheessa ole kunnallista jätevesi- ja viemäröintijärjestelmää. Olemme miettineet eri vaihto...

Wc:n viemäröinnin tarve

Taloomme tulee kaksi wc:tä, joihin kumpaankaan ei tule suihkua. Onko tällöin wc -tiloihin tarpeellista tehdä viemäröinti? (Lattiaan tulee sähkövastukset). Minkä suuruisia...

Kerrostalo huoneiston kylppäri ratkaisu

Remontoimme huoneiston, myös kylpyhuoneen, joka on tehty pelti/alumiini -levyseinistä. Valitsimme lattia vaihtoehdoksi pienen kaakelin, urakoitsija teki asianmukaiset eri...