Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Viemärin tuuletusputken jäätyminen.

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 3.1.2006 klo:9:25
Olen aloittanut omakotitalon rakentamisen viime keväänä. talopaketti on pystytetty lämmitysvalmiiksi heinäkuun alussa. Elokuun puolessa välin valettiin talon betonilaatta. Aikaa on kulunut ja nyt on ongelmaksi muodostunut viemärin tuuletusputki, joka ensimmäisten pakkasten alettua alkoi jäätyä välipohjassa eristeiden sisällä. Talo on 1,5 kerroksinen ja tuuletusputken ongelmakohta on ollut yläkerroksen Wc:n viemäriliitoksen jälkeen, johon tuuletusputki yhtyy. Tuuletusputkessa on kylmässä tilassa eristettä 10cm ja välipohjan liittymä on huolella tehty. Putkiasentaja oli tehnyt tuuletusputkeen kaksi 90 asteen jyrkkää mutkaa ennen viemäriliitosta. Jäätymistä oli nimenomaan näissä jyrkissä mutkissa. Voiko nämä jyrkät mutkat aiheuttaa ilmalukkoa ja jäätymistä. Eilen pantiin ns. putken mutkat suoremmiksi ja eletään toivossa, että ratkaisu auttaisi.



Virallinen vastaus
Viemäriin pääsee jostain kaivosta tai kunnan viemäristä täysin kylmää ilmaa. Putki on eristetty hyvin sisätiloissa. Todennäköisesti nuo jyrkät kulmat saavat aikaan sen, että läpi virtaava ilma kondensoituu voimakkaasti, ja aiheuttaa jäätymisen. En tuohon parempaa selvitystä löydä. Putkea ei ole tuossa kohtaa pienennetty. Oletettavasti kulmien loiventamien vaikuttaa asiaan.

Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / Viemärin tuuletusputken jäätyminen.":
Jäsenen antama (12.1.2016 klo:13:01) kommentti

Se on fysikkaa siinä kuin Valloxin valmistamien ilmanvaihtokoneiden lämmöntalteenoton toimintakin tai vaikka lämpöpatterienkin lämmönluovutus.



Lämpö siirtyy aina lämpimästä kylmään päin. Ilman lautuessa ulkona ulkoseinän rakenteen lämpötila on alhaisempi kuin ilman lämpötila. Ensimmäinen seuraus on kuuran muodostuminen ulkorakenteisiin eli ulkokosteus tiivistyy rakenteisiin ja samalla lämpövirta seinärakenteessa muuttuu niin, että kylmä siirtyy seinärakenteeseen sisällepäin. Silloin, jos putket ovat eristämättöminä tai liian vähän eristettyinä, eikä putkessa olevalla nesteellä ole enää lämpösisältöä, niin lämpötilan laskiessa alle 0 asteen vesi jäätyy.



Samalla periaatteella siirtää ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenottokenno lämpimästä poistoilmasta lämpöenergiaa kylmään tuloilmaa=ulkoilmaan, lämmityspatteri luovuttaa lämpöä kylmempään huoneilmaan ja kesällä kuumaa ulkoilmaa jäähdytetään viileämmällä huoneilmalla ilmanvaihtokoneen kylmän talteenotossa esimerkiksi Valloxin ilmanvaihtokoneilla.



 



Jäsenen antama (12.1.2016 klo:13:02) kommentti

Viemärin tuuletusputken jäätyminen. Olen virallisesta vastauksesta samaa mieltä, mutta toisinpäin. Asia on hyvin ajankohtainen varmaankin monelle, jos vain hoksaavat perehtyä asiaan. Vanhoissa taloissa pitäisi tuuletusputket lämpöeristää kuten tehdään uusissa rakennuksissa.



Virallinen vastaus on mielestäni aivan oikein mutta toisinpäin.  ”Viemäriin pääsee jostain kaivosta tai kunnan viemäristä täysin kylmää ilmaa”. Tästä putkesta menee kylmä ilma sisälle kun ylempänä olevien talojen putket imevät lämmintä viemäri-ilmaa ulos. Lisäksi   Wc:n käytöstä syntyvä lämmin höyry nousee mutkaan ja jäätyy.



Mäkisessä maastossa ylempänä olevien talojen tuuletusputket toimivat hormeina ja imevät alhaalla olevien talojen putkien kautta pakkasen viemäriin. Tämän takia tuuletusputket on aina syytä eristää hyvin asunnon sisällä menevältä osalta



Meillä oli täyskorkealla kylmällä ullakolla varustettu vanha talo alangossa ja viemäri kuuraantui talon alla olevassa perunakellarissa. Oli pakko tukkia tuuletusputki jotteivat perunat jäädy.




Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Viemärin tuuletusputken koko välikatolla

Onko mitään säädäntöä, minkä kokoinen viemärin tuuletusputken pitää olla välikatolla (vintillä)....

viemärin tuuletusputki

Saako viemärin tuuletusputken viedä yläpohjassa päätyseinälle ja siitä ulos?Putki täytyy varmaankin eristää....

Aitatolppa viemärin päälle

Kairasin maahan reikiä aidantolppia varten (tarkoitus on valaa betonia suoraan reikään) kun n 70cm. syvyydessä tuli vastaan muoviputki, luultavasti viemäri. Voinko valaa...

Viemärin tuuletusputken eristäminen

Mistä vuodesta lähtien  rakennusmääräykset ovat edellyttäneet viemärin tuuletusputken eristämistä ullakolla?...

viemärin haju

Onko katolla olevaan viemärin tuuletusputken päähän asennettavissa hattua, joka lisää tuuletusta viemärissä talon viemärihajun poistamiseksi? Matu...

Viemärin tuuletus

Olemme ostaneet vuonna -86 rakennetun omakotitalon, jossa on kiinteistökohtainen jätevesien käsittely. Olemme jonkin aikaa ihmetelleet ajoittaista viemärin hajua WC:ssä....

Outo haju olohuoneessa

Mistähän voi johtua outu, sikalan ja viemärin hajua muistuttava haju olohuoneessamme. Kylpyhuoneessa tai keittiössä, viemäreiden lähellä ei haise lainkaan. Haju on aika v...

viemärin tuuletusputki pois käytöstä

Hei!Onko mahdollista tukkia viemärin tuuletusputki ja korvata se jollain alipaineventtiilillä? Eli onko viemärin tuuletusputken tarkoitus vain tuoda korvausilmaa WC -pönt...

Kylpyhuoneen poistoilma

Pystyykö/saako kph:een kostean poistoilman johtaa viemärin tuuletusputken kautta ulos? Jos kyllä, kuinka tämä tulisi toteuttaa? Tällä hetkellä kylppärin poistoilma ohjata...

Hirsitalon läpiviennit

Miten hirsitalossa tulisi toteuttaa viemärin tuuletusputken, radonputken ja huippuimurin läpiviennit kun talo kattoineen painuu? Onko olemassa sisälle esim. joustavia put...

Tuuletusviemärin putken eristäminen yläpohjassa

 Isoverin sivusto neuvoo kondenssieristämään tuuletusviemärin sekä sisällä että ullakolla (alumiinifolion saumat  teipataan) ja Rakentaja-sivuston ohjeessa eli Parocin os...

Vessanpöntön alta kuuluu ääntä

TerveKun avaan v.86 rakennetussa omakotitalossamme vesihanan, kuuluu vessanpöntön alta klonksahdus, ikään kuin jokin aukeaisi ja päästäisi vettä liikenteeseen ja muutaman...

Viemärin tuuletusputken eristäminen

Omakotitaloni viemärin tuuletusputki (110mm muoviputki) kulkee yläpohjassa n. 40 asteen kulmassa ja lähellä tiilistä vesikattoa pystysuorassa. Tuuletusputki päättyy tiivi...

tuuletusputki

meillä noin 4 vuotta vanha hirsi talo, jossa ei oltu eristetty viemärin tuuletusputkea(tontilla imeytyskenttä).ostimme talon valmistumisen jälkeen rakentajalta.eka talven...

Viemärin tuuletusputki ym.

Onko olemassa määräyksiä viemärin tuuletusputken, liesituulettimen imurin ja savuhormien keskinäisestä sijainnista katolla? Toisekseen, tuuletusputkien läpivientiin alusk...

Wc-remontti ongelma

Wc -remontti meneillään jossa todettu viemärin tuuletusputken tarkastusluukussa halkeama, josta vesi valunut väliseinään hiljalleen. Seinät kipsilevyä. Jouduin purkaan se...

ulostulot

Olen mielestäni törmännyt samanlaiseen kysymykseen joskus, en nyt vain löydä sitä.Voiko ilmanvaihdon poistoputken ja viemärin tuuletusputken rakentaa samaan ulostuloon? S...

putkien sijainti

Miten sijoitan katolle viemärin tuuletusputken ja sähkövessan puhallusputken? Eli etäisyydet sivu- ja korkeussuunnassa? Katolla on myös 2 savupiippua. Pitääkö ne ottaa si...

Viemärinn tuuletus

Ongelmamme on viemärin tuuletusputken umpeenjäätyminen kumisateen ja pakkaskauden jälkeen. Putki kulkee parin metrin matkan kylmän ullakon poikki eristämättömänä. Auttais...

Kondensioveden valuminen villaan

Hei,Yli 70 vuotta vanhassa talossamme on konesaumattu peltikate ilman aluskatetta, pelti vaihdettu edellisen omistajan toimesta muutama vuosi sitten. Alla alkuperäinen ha...

Pakkasnestettä tuuletusputkeen?

Se on moro. Uskaltaako viemärin tuuletusputkeen kaataa pakkasnestettä ( TAI TUULILASINPESUNESTETTÄ ), kun tuo putki tuntuu olevan alapäästään jäässä/jäätymässä. Näyttää o...

viemärin tuuletusputken läpivienti

Asumme 70-luvun alussa rakennetussa omakotitalossa. Talo on alunperin ollut tasakattoinen ja se on muutettu harjakattoiseksi 80-luvulla. Kattomuutoksen yhteydessä viemäri...

Ilmanvaihtokanavan eristämisen vastuu

Omakotitalomme tuli muuttokuntoon noin vuosi sitten. Katselin talon IV-kuvia,joissa mm. IV-kanavien eristyksestä mainitaan, että raitisilmakanava on eristettävä. Tätä ura...

Vanhan vesivahingon korjaus

Viemärin tuuletusputken juuresta on vuotanut (n.20 vuotta sitten) vettä katto- ja yläpohjarakenteeseen. Vuoto korjaantui aikanaan, tietämättä vuodosta, uudella katteella...

Viemärin tuuletus

Viemärin tuletusTyö suunnitteluvaiheessa. Ennen asiantuntijan mukaanottoa, pohdiskelua, kuinka rintamamiestalon uudisosan kylpyhuoneen viemäröinti tuuletetaan. Kyseessä v...