Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Olen lukenut asbestista ja sen vaaroista ja jälkiviisaana sitten tajuan että olen luultavasti altistunut vuosia sitten, noin 7-8 vuotta sitten, asbestille kun vuokra-asun...
Havaitsin pienen määrän vettä (tai oikeastaan kostuneen saumauksen) kodinhoitohuoneemme lattialla. Kosteuden lähteeksi paikansin yhden jakotukilta vesikalusteelle vedetyn...
Olen vaihtanut WC:n pytyn sisällä olevan sulkijaventtiilin osat (IDO Aniara).Tein sen ensimmäisen kerran ja vesisäiliön sisälläolevan osan irroittamisen oivaltamiseen men...
Ostin v-72 rakennetun omakotitalon isältäni n. 4 vuotta sitten.Talon osti isäni vesivahinkoisena vuonna-99,jonka syy oli vesiputken halkeaminen lattian alta.Lattiat oliva...
Kuinka syvälle viemäri tulisi asentaa, entä kaato? Millainen täyttö ja tarvitaanko eristys? Voiko samaan kaivantoon asentaa vesiputken ja pitääkö vesi ja viemäri erityise...
Meillä on Tyco Thermalin sulanapitokaapeli vesiputken sisälle asennettuna. Paineläpivienti tihkuttaa vettä jonkin verran ja mietimmekin onko tällainen ratkaisu hyvä vai o...
WC-remontin yhteydessä paljastui seinärakenteissa olevaa mustaa kasvustoa. Remonttimiehet totesivat seinässä menevän vesiputken eristämättömyyden olleen syy, eristivät se...
Hei!Olen rakentamassa yläkertaa talooni. Yläkerrassa on valmiina paljon 13mm ek-Gyprocia ja soiroja samasta materiaalista. Voiko tuota ek:ta käyttää kolmeen kerrokseen? O...
vapaa-ajan asunnolla käyttövesiputket vedetty pesuhuoneesta keittiöön rossipohjaisen talon lattiaeristeissä muoviputkella joka on suojaputkessa.ja se tuppaa jäätymään.su...
Kysymys tontille tulevalle vesijohdolle, sen syvyydelle ja mahdolliselle routaeristeelle. Jos tulee kaivaessa vastaan kallio ja asennamme vesiputken noin 1metrin syvyytee...
teetimme porakaivon mökille.kaivo lähtee suoraan kallion päältä.miten koteloin kaivon ettei se jäädy.onko betonirengas ainut vaihtoehto...
Onko vesiputken hikoilu kylpyhuoneessa kuinka haitallista? Putket menevät kylpyhuoneen kattoa pitkin ja saunoessa tai pitempää lämmintä suihkua o...
Hei,
Olemme rakentamassa uutta mökkiä tontille jossa tällä hetkellä on jo saunamökki. Tontilla on porakaivo saunamökin nurkalla ja n...
Mikä olisi paras paikka korvausilmaventtiilille vanhassa 1 1/2 kerroksisessa painovoimassa talossa. Olohuoneen ikkunan yläpuolella on ilmalämpöpumppu...
vanha kesä paikka on kivien päällä sorastuksen päälleolisi tarkoitus laittaa 2/4koolaus sit lllattia lastu levy voiko sit ruiskuttaa soraan...
Haluaisin jakaa vanhaa maatalon pihapiiriä selvemmin oleskelutilaan ja puutarhaan jonka vuoksi pienen peruna/kasvimaan paikka vaihtuisi. Uusi paikka on nykyisin savipohja...
Hei!Mikä olisi paras perustamistapa kevytrakenteiselle hirsirakennukselle n.36m2?Ohjeellinen on pilariharkkoperustus.Paikka täysin kivikolla,perusmaata ei ole näkyvissä,k...
Terve.Voiko koneellisen raitisilma kanavan ilman otto pään/säleikön (200) asentaa kadun puoleiselle seinustalle räystään alle jos tien reunaan matkaa n.4metriä. Asfaltti...
Miten korjata kun paksun tapetin reunat paikka paikoin irvistää ?...
lattialämmityskaapelin paikka laatta,kiinnitysaine,kosteussulku,praimeri valmis betonilattia...
Maankäyttö ja rakennusasetus määrää, että kunnan ao. viranomaisen on huolehdittava rakennuksen paikan ja sen korkeusaseman merkitsemisestä, jos rakennusluvassa näin määrä...
Kysyin aiemmin eristeen määrästä,väärä paikka eli ei välipohja vaan yläpohjasta oli kyse:Amatööri asialla :)...
Taloyhtiössä on tehty päätös, että kylpyhuoneremonttien yhteydessä vanhat huonokuntoiset seinäkaivot poistetaan ja tilalle asennet...
Hei, remontoin keittiön ja lattian eristeet vaihdettiin. Vahingossa laitoin vesiputken kiinni viemäriin. Joko tuosta syystä tai ulkoseinän läheis...
Olemme muuttaneet juuri 97 vuonna rakennettuun taloon ja nyt pakkasilla huomasimme, että yhden huoneen (1.krs, osin maata vasten) nurkka on jääkylmä....