Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Salaojat vanhassa rinnetalossa

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 28.3.2003 klo:6:40
Olemme ostamassa 1972 valmistunutta rinteeseen perustettua 2-kerroksista täystiilitaloa. Rakennuksen perustuksina on kallioon ulottuva perusmuuri. Alapohjarakenteena on maanvarainen laatta. Alakerran osalta betonisokkeli toimii ulkoseinärakenteena ja on talon pohjoispuolella reilun 1,5 metrin matkalta maan alla. Piirustusten mukaan rakennuksen ympärillä on salaojitus (saviputket). Kuntokartoituksen yhteydessä salaojista ei tehty havaintoa, eikä nykyinen omistaja (vuodesta 1988) tiedä salaojien olemassaolosta. Talon päädyissä ja etupihalla maa kallistuu selvästi poispäin talosta, mutta pohjoispuolen takapihalla rinnetontti viettää loivasti taloon päin. Sokkelia vasten olevasta kosteuseristyksestä ei ole tietoa/havaintoa. Omistajan mukaan tontille ei lammikoidu vettä. Kuntokartoituksessa ei havaittu minkäänlaisia viitteitä kosteudesta tai muista vaurioista ulkoseinärakenteiden ulko- tai sisäpuolella. Katon sadevesille on tehty jonkinlainen salaojitus v. 2000 kattoremontin (tasakatto harjakatoksi) yhteydessä. Ilmeisesti salaojituksen olemassaoloa/toimivuutta ei voi selvittää, jos tarkastuskaivoja ei ole (tontilla 1 kaivonkansi, joka kuntotarkastuksen aikaan jäässä)? Pohjoispuolelta pitää ilmeisesti poistaa maata, jotta saadaan tontille kallistusta talosta poispäin. Riittääkö tämä vai onko salaojitus asennettava, kun ongelmia ei ole ollut? Jos salaojittaa, niin mihin kohtaan; kallistuksen ja rinteen välille (väkisinkin?) syntyvään ojaan vai lähemmäs taloa? Riittääkö salaojitus vain takapihan puolelle, kun muualla maa viettää selkeästi poispäin talosta? Kallio tulee kaivaessa ilmeisesti pian vastaan, koska talo on perustettu kalliolle ja tontti pohjoispuolella on kivistä männikköä. Miten tämä vaikuttaa salaojitukseen, eli jos käytännössä on mahdotonta/hankalaa kaivaa yli 1,5 m syvyyteen (jos edes sinne asti)? Mitkä ovat arvioidut kustannukset palkattua työvoimaa käyttäen, jos salaojan kaivaa talon pohjoispuolelle, jossa talon sivun pituus on 25 m?



Virallinen vastaus
Silloin kun saviputkia on käytetty salaojina, ei ole ollut tapana rakentaa nurkkakaivoja. Varmasti en tietenkään voi sanoa, mutta paljon mahdollista on, että salaojat ovat olemassa. Tuo yksi kaivo kannattaa tarkastaa, kun kannen saa auki. Salaojien olemassaolo...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / Salaojat vanhassa rinnetalossa":

HUOM! Voit kysyä jatkokysymyksen liittyen aikaisempaan kysymykseesi

Kysy Jatkokysymys

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Salaojien sulanapito

Rinnetalossa osa salaojista on routarajan alapuolella. Samalta seinämältä tulee myös pohjavettä/orsivettä pari sataa litraa vuorokaudessa. T...

kuivuminen

hei,tuota salaojat uusittu vanhassa talossa,nyt kellarissa on valkoista noin 50 cm lattiasta ylös seinissä.eikö tuo ole hyvä asia?tulkitsisin niin ,että seinät ja lattia...

Sokkelin muovin korotus

Vuonna -83 rakennetussa rinnetalossa on maa painunut sokkelin vierestä ja sitä pitää korottaa sadevesien ohjaamiseksi pois talon reunustoilta. sokkelin viereen on asennet...

Vedeneristys maanvastaisen kellariseinän pesutiloissa

Vedeneristys kellarin maanvastaisessa seinässä. Rinnetalossa kellarin maanvastainen seinä tehty kevytsoraharkoista, osittain tavallista 340 kevytsoraharkkoa, nurkissa ja...

Väärin tehdyt salaojat alle 10 vuotta vanhassa talossa?

Huomasin, että talossamme ei mistään (eli kahdesta vastakkaisilla talon nurkalla olevista) salaojan tarkastuskaivosta lähde purkuputkea, joka veisi vedet pois. En ole enn...

Radon ongelma

Asumme 2004 vuonna rakennetussa rinnetalossa soraharjulla.Talossa on yläkerrassa joka asuinkerros koneellinen ilmastointi, alakerrassa painovoimainen.Talossa on radonputk...

sauna &takkahuone kellariin.

Hei! Asun 3 kerroksisessa rinnetalossa jonka koko kellarikerros on kylmä varastotila.Ostin talon noin 6kk sitten. neliöitä kellarissa yhteensä noin 65. talo on rakennettu...

Voiko ilmahormia käyttää ja millaiset perustukset

Asumme -49 rakennetussa rinnetalossa, jonka keskellä oleva tiilistä muurattu hyväkuntoinen piippu toimii sekä savupiippuina, että ilmanvaihtohormeina (hormeja yhteensä n....

Salaojat

Meil on 55v.rakennettu rmt. Taloon on edelliset asukkaat tehny salaojat. Epäillys on suuri että salaojat ois anturin yläpuolella, koska olen mitannu tarkistuskaivoista s...

Salaojat ja suodatinkangas

Salaojat laitettu paikalleen syksyllä, sorattu, kaadot kunnossa ja maa täytetty päälle. Salaojakaivoihin tulee vettä ja vesi näyttäisi kulkevan.Jälkikäteen yhden asian ta...

Salaojat tasamaalle

Olen perustamasssa kasvihuonetta tasamaalle jossa ei ole ojia ja talonkin salaojat ovat kaukana. Kysymys onkin miten salaojat voisi tehdä ? Maa on savimaata ja aivan...

Tasa-arvoisuus Asunto-osakeyhtiössä

HeiOn muodostettu aluksi vanhasta kiinteistöstä asunto-osakeyhtiö, johon kuuluu kolme huoneistoa kiinteistössä.Myöhemmin samalle tontille rakennettiin osakeyhtiöön liitet...

Sivuasunto

Saako nykyään enää rakentaa vanhempien omistamalle tontille sivuasunnon nykyisen rakennuksen yhteyteen. Vuonna 1984 saimme rakennusluvan tallaiselle m...

seinä osuu kantavien hirsien väliin

Asun 110 v. vanhassa puutalossa 2 krs:ssa. Nyt on tarkoitus laajentaa asuntoa ja ottaa ns. kylmästä eteisestä asuinkäyttöön 19 m2 . Ongelmana on se että vanhassa lattiass...

Suora sähkölämmitys

Vanhassa hirsitalossani on suoralla sähköllä lämpiävä vesikiertoinen patterilämmitys. Käyttövedelle on varaaja mutta pattereissa kiertävällä vedellä ei ole mitään varaaja...

koolaus

vanhassa talossamme 600 mm koolaus lattiassa, riittääkö lastulevylle?...

Kodinhoitohuoneen lattiakaadot

Kuinka suuret pitää kodinhoitohuoneen lattiakaatojen olla vuoden vanhassa omakotitalossa?...

ammattilaisen mielipide

huonekohtaisen ilmanvaihdon parantaminen painovoimaisessa vanhassa omakotitalossa...

Vanha talon tulisijat

Millainen kustannus arvio olisi laittaa kuntoon kun vanhassa talossa on kolme tulisijaa, mutta hormit ja piiput on poistettu?...

Sisäpintaremontti

Etten tulisi huijatuksi tiedustelen, mikä on maalaus- ja tapetointityön neliöhinta-arvio 20 vuotta vanhassa kerrostalossa. Kuuluuko hintaan alustan tasoitus ja vanhan tap...

lattia sähkölle kokonaan

Mitenkä kellarikerroksen lämmittäminen lattialämmityksellä .Luin jostain ,että vanhassa talossa ei olis hyväksi laittaa lattilämmitystä lliikaa kellariin.Kuivattaa ,onks...

Pesukoneen letkun vaihto

Onko pesukoneen letku vain vedettävissä ulos koneesta ja uusi vastaavanhalkaisijainen työnnettävissä koneen sisälle riittävän syvälle (mekki vanhassa letkussa) ilman mitä...

Patteriverkoston huuhtelu.

30 vuotta vanhassa rivitalossa jotkut patterit eivät lämpene tasaisesti, ovat alaosastaan viileämmät. Pitäisikö koko patteriverkosto huuhdella?...

puilla lämmitys

onko mitä estettä käydä puilla lämmittämään, nyt öljylämmitys jonka poltin on vanhassa puukattilassa. sisäpiippu on 110mm sisähalkaisija, vaikuttaako vetoon?...

Aluskaukalot

Asumme puoli vuotta vanhassa erillistalossa.Katsoin eräänä päivänä astianpesukoneen alle enkä nähnyt siellä mitään aluskaukaloa tms, mahdollisia vesivahinkoja varten.Olis...