Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Salaojan toimivuus

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 20.10.2009 klo:15:11

Talo on -07 rakennettu ja nyt heräsi kysymys mahtaako salaoja toimia kunnolla. Etupihan puolella sokkeliin on noussut kosteutta kesän aikana ja rouhepinnoite oli kostea (kts. aiemmin lähettämäni kysymykset "Sokkelin kosteus 15.9.09 ja Sokkelin kosteus II 16.9.09). Nyt kosteilla keleillä kosteusläikät näkyy taas selvästi. Etupiha oli myös jotenkin kostean oloinen seinän vierestä n. 2 m etäisyydeltä koko kesän vaikka oli pitkiä lämpimiä jaksoja.

Ylin kaivo on kuiva ja joka nurkalla on tarkastuskaivot ja pääkaivossa padotusventtiili. Ylin kaivo sijaitsee etupihan vasemmassa nurkassa josta laskee oikeaa etunurkkaa kohti (ja myös vasenta takanurkkaa josta taas oikeaan takanurkkaan), kosteus maassa ja sokkelissa on nimenomaan etupihan oikeanpuoleisella osuudella. Työnsin puutarhaletkua etupihan puolella olevasta alemmasta kaivosta kohti ylempää kaivoa ja letku meni hyvin eteenpäin. Päästin samalla hiljalleen vettä letkusta. Tämän jälkeen päästin vielä tähän etupihan oikeanpuoleiseen alempaan kaivoon vettä reippaasti letkusta ja huomasin, että vesi virtaa osittain takaisin kohti ylempää kaivoa (etupihan vasen kaivo - ylin kaivo) (?). Kokeilin tiputtaa kaivoon pienen heinän se lähti takaisin etupihan poikki kohti ylempää kaivoa vaikka veden pitäisi lähteä virtaamaan kohti takapihaa jossa pääkaivo. vesi kyllä virtaa myös sinne takapihalle päin minne pitääkin, mutta pieni virtaus oli myös takaisin etupihan poikki. Tämä ei varmaankaan ole tarkoitus eikä normaalia? Voisiko tämä selittää miksi tuo maa ja sokkeli on tällä seinustalla ja kohtaa kerännyt kosteutta? Tuo takaisinpäin virtaava vesihän ei mitenkään enää pääse tuonne ylempään kaivoon vaan varmasti imeytyy tuossa matkalla takaisin maahan? Olisikohan tuohon salaojaputkeen tullut joku notko tuohon etupihan kohdalle ja miten asiassa tulee edetä? Täytyykö asialla tehdä vielä jotain tänä syksynä vai voiko odottaa kevääseen?

Kiitos palstasta.




Virallinen vastaus
Salaojat rakennetaan hyvin pienellä laskulla. Kaltevuus on 1:100 tai 1:200. Paineella putkeen päästetty vesi voi virrata osittain takaisin....

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / Salaojan toimivuus":
Jäsenen antama (20.10.2009 klo:19:00) kommentti

Tarkennus/korjaus. Testattuani uudelleen salaojan toimivuutta laskemalla reilusti vettä tarkastuskaivoon sekä salaojaputkeen niin vesi virtasi oikeaan suuntaan. Sitten kun veden pinta kaivossa oli laskenut juuri ja juuri lähtö/tuloputkien alareunan yläpuolella vesi virtasi hiljalleen myös väärään putkeen. Voiko tämä johtua pelkästään siitä, että sekä tulo/lähtöputki näyttävät olevan samalla tasolla? Pitäisikö tuloputki olla korkeammalla ja onko toiminnassa jotain vikaa jos se hiljalleen virtaa myös väärään suuntaan kun veden pinta kaivossa juuri salaojaputkein alareunan yläpuolella?



Tuohon sokkelissa olevaan kosteuteen tämäkin kysymys siis liittyy. Mitään selitystä tuolle kosteudelle ei ole löytynyt. Oma vaikutelma on, että kyseessä on maaperästä tuleva kosteus. Sokkelin sisäpuolelta en oikein usko kosteuden tulevan jo rakenteesta johtuen (harkon sisäpuolella saumatiivistetty finfoam kts. kysymys "Toimiva rakenne" 7.10.09). Yksi asia ainakin on, että sokkelia vasten oleva maa-aines routaeristeen yläpuolella on aivan liian hiekkapitoista soraa ja siksi jatkuvasti kosteaa, ja voisi selittää ilmiön tällä varjoisalla seinustalla.



Alustavasti rakentajan kanssa on sovittu että katsotaan tilanne ensi keväänä uudelleen, vieläkö se silloin on samanlainen. Ja silloin aion myös vaihtaa tuon sokkelia vasten olevan maa-aineksen sepeliin jotta sokkeli pääsee hengittämään.

Jäsenen antama (20.10.2009 klo:20:25) kommentti

Sokkelin ja maan välissä pitäisi olla patolevy; jos ei ole niin sokkeli kastuu. Salaojat sulla toimii ihan normaalisti.

Jäsenen antama (21.10.2009 klo:8:04) kommentti

Jos syy olisi patolevyn puuttuminen niin eikö ilmiö pitäisi näkyä joka seinällä? Nyt se näkyy vain yhdessä kohtaa tietyllä seinällä. Lisäksi eräässä naapuritalossamme on havaittavissa samanlaista ilmiötä sokkelissa (ei tosin yhtä selvästi) vaikka heillä on myös patolevyt.



Salaojaputken ympärillä on ihan salaojasoraa joten salaojat toiminee kuten pitääkin.

Jäsenen antama (21.10.2009 klo:12:10) kommentti

Jos kerran salaojissa esiintty vettä, on alueella pohjavesi korkealla. Oleellista olisi tietää ovatko salaojat anturoiden alapuolella. Jos anturat ovat perusmaassa suoraan ovat anturat märät ja sitä myötä mahdollisesti myös sokkeli. Jos anturan alla on kapillaarikatko, pitäisi siä olla vähintään 200-300 mm ja salaojat katkon alla. Jos salaojat ovat juuri ja juuri anturoitten tasossa on kapilaarikatoaines pohjaveden kyllästämä. Turha katko.

Siksi salojien korko on tärkeä em. pohjavesikorkeuksilla.

Jäsenen antama (21.10.2009 klo:12:50) kommentti

Salaojissa en ole havainnut vettä ja tarkastuskaivon vedenpinta on ollut aina tarkastaessani hiukan alle salaojaputkien tulo/lähtöputkien tason. Salaojitus asianmukaisesti anturan alapuolella ja salaojasora sen ympärillä. Anturat ei myöskään ole perusmaan päällä.



Anturan alla on joko kantava murske (65-100) tai kapillaarikatkosora. Rakenne: maavarainen antura (leveys 500 mm) ja harkkoperustus (4 kpl tavallisia harkkoja). Maakerrokset alhaalta ylöspäin sokkelin sisäpuolella: suodatinkangas, kantava murske 65-100, kapillaarikatkosora 8-16 200-300 mm, suodatinkangas, murske (noin 2,5 harkon paksuudelta), hiekka (tasauskerros 30-40mm), styrox 150 mm, betonilaatta 80 mm.

Ja rakenne sisältä ulospäin. Finnfoam (saumat tiivistetty uretaanilla), tavallinen harkko 200 mm, Serpo 137 Sokkeli- ja oikaisulaasti, salaojasora (ylempänä murske ja styrox). Harkkoja on 4 kpl ja harkot ovat 200 mm paitsi ylin harkko 150 mm (tavallinen) ja rakenne muuten sama mutta finnfoamin ja 150 mm harkon välissä bitumikaista, tämän harkon/bitumikaistan yläpuolella painekyllästetty alajuoksu.



Itse en oikein keksi muuta syytä kuin tuo maa-aines tuota sokkelia vasten, joka tosiaan on kovin hiekkapitoista mursketta ja kostean oloinen jatkuvasti. Lisäksi routaeristeen päällä on 10 cm hiekkakerros joka myös vasten sokkelia joten sekin tietysi kerää hyvin kosteutta. Nämä routaeristeen päällä olevat maa-ainekset olisi nyt tarkoitus vaihtaa ja katsoa vaikuttaako asiaan.


Jäsenen antama (21.10.2009 klo:15:33) kommentti

Sellainen pointti vielä, että tuolle seinustalla lähtevä salaojaputki lähtee n. 1,5 m etäisyydellä anturasta tarkastuskaivosta. Eli kaivo on aika kaukana seinästä. Ilmeisesti tuota salaojaputkea voidaan kuitenkin kääntää lähemmäs tuota anturaa matkalla, joten se tuskin noin kaukana kulkee? Ja anturan ja salaojan välissä pitäisi kuitenkin olla salaojasora joten ei kai sekään pitäisi asiaan vaikuttaa. Ja putki tosiaan kulkee anturan alapuolella.



Ihmetyttää kyllä koko homma. Rakentaja on pitkän linjan ammattilainen ja kaikin puolin talo tehty huolellisesti myös ulkopuolisten rakentajien arvioimana. Lieneekö kyseessä nyt vain tuo vääränlainen maa-aines sokkelia vasten tuossa routaeristeen yläpuolella joka tuon kosteuden aiheuttaa tuolle seinustalle - tiedä häntä. Mielenkiintoista on sekin, että välillä tuo kosteusläiskä/viiva ilmaantuu pelkästään keskelle tuota rouhepinnoitetta, eli nouseeko jotenkin harkon sisällä se kosteus ja sitten purkautuu tuossa? Tuo saumalaastihan ilmeisesti imee itseensä kosteutta aika tehokkaasti, toisin kuin harkko. Parissa naapuritalossa olen tosiaan havainnut samanlaisia kosteusläiskiä keskellä rouhepinnoitetta näin kosteilla ilmoilla (vaikka heillä patolevyt).



Täytynee nyt jäädä vaan tarkkailemaan tilannetta, ei tuo nyt kuitenkaan varmasti talon rakenteita millään tavoin rasita.

Jäsenen antama (31.10.2009 klo:21:06) kommentti

Meillä on samanmoista ongelmaa autotallin ja katkosen välisessä sokkelissa!

soran ja harkon välissä patolevy.

Kaivoin katoksen sepeliä pois ja tutkin seinän reunan, mutta hiekka/sepeli ei ollut märkää (kosteaa kyllä).

Pystyin myös avaamaan seinän eristeen autotallin pulelta eikä sielläkään ollut kosteutta?

Tuntuu siltä kuin rouhe imisi kosteutta ilmasta (en ymmärrä miksi vain autotallin keskellä olevaan "väliseinään").

Tallissa kun ei ole edes vesijohtoa.

Jäsenen   antama (17.9.2018 klo:14:47) kommentti

Kosteus näkyy lecaharkon saumassa. Siinä se nousee herkästi anturasta ylös. Lecaharkko ei ime vettä


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Salaojan toimivuus

Miten todetaan salaojan toimivuus? Ostimme talon vuosi sitten ja nyt keväällä on sisällä olevaan betonimonttuun tullut vettä. Salaoja kaivoja ei ole, eikä entinen omistaj...

Routalevyjen kallistus

Hei! Omakotitalossa ollut ongelmana rapistuva sokkeli. Nyt kesällä tehty salaoja- ja sadevesiremontti. Nyt kuitenkin talon pitkän sivun sokkelin viereinen (noin 50cm sokk...

Salaojituksen etäisyys

Maansiirtourakoitsijamme teki maansiirtotöiden ohella meille autotallin salaojituksen. Epäilen nyt tekikö hän salaojat ympärille niin, ettei siihen mahdu anturoita. Tulee...

Salaojasora

Salaojaremonttini alkaa olla pian siinä vaiheessa, että tarvitsen uutta salaojasoraa. Jos ympäröin salaojan kapillaarittomalla salaojasoralla sekä suodatinkankaalla, niin...

Salaojakaivo

Katselin erästä pienteollisuushallia, jossa oli seuraava viritelmä hallin sisällä:Sisääntulon kohdalla oli salaojan tarkastuskaivo asennettuna pohjatäyttöön, kaivosta oli...

vesi kellarisaunan seinän läpi

Talo ja kallio metrin päässä toisistaan. Salaoja n. 3 m:n syvyydessä niiden välillä. Metsä kasvanut peittäen kallion ja juuret tukkineet salaojan ja tunkeneet juurensa ta...

Anturan porrastus/salaoja

Olemme uusimassa 80-luvun lopulla rakennetun talon salaojia (antura/nejä harkkoa/maavarainen laatta). Talossa kuvan mukainen anturan porrastus päädyissä. Tuleeko salaojan...

salaojan teko

Hei olen suunnittelemassa salaojan tekoa 50luvulla rakennettuun talooni. mistä tiedän ettei kivijalkaa ole rakennettu hirsien päälle? Ilmeisesti josku...

salaoja purkuputki

voiko salaojan/rännien purkuputken asentaa  tontin rajalle ojaan ilman naapurin lupaa ?...

perustuksen teko

saako asentaa antura salaojan soran päälle,eli käyttää salaojansoran tasauskerroksenna anturan alle...

TARKASTUSKAIVO

Miten syvälle salaojan tarkastuskaivon kansi tulee maanpinnasta vai tuleeko kansi maanpinnalle ?...

salaoja

salaojan tarkoitus...

MItä ongelmia

Käännyin teidän puoleen ,kun kävimme katsomassa ostoaikeissa taloa.Talo on rakennettu maanvaraiselle betonilaatalle v.-75.Ulkovuoraus tehty laudasta,joka on kahdella sein...

salaoja kellaritiloissa?

Miten laitetaan salaoja vanhan puutalon kellariin, mihin on tullut vettä? Mihin laitetaan salaojan kaivo, laitetaanko se kellariin vai viedäänkö putket rakennuksesta ulos...

Salaojat

Tarviseeko salaojan alle sekä päälle tuleva salaojasora tiivistää täryttämällä. Kuinka paljon maanpinnan alapuolelle asennetaan routaeristyslevyt, antura noin 1,50m syvyy...

Salaojan tarkastuskaivo ja uppopumppu

Koska salaojat ovat alempana kun viemäriliittymä, niin voiko "viimeiseen" salaojan tarkastuskaivoon asentaa pumpun jolla lähdön voi nostaa oikeaan korkoon?...

Pihan salaoja kunnan sadevesikaivoon?

Saako pihan salaojan liittää kunnan sadevesikaivoon? Kyseessä siis pelkkä salaoja, ei sadevesiputki....

Ulkoseinärakenne

Ulkoseinä rakenteen toimivuus: Ulkoseinässä 100mm ruiskutettua uretaania,ekovillan ilmansulkupaperi ja 50mm lisäkoolaus villalla?  Kysymys, voiko...

Rakennusvaiheen vakuuden pidättäminen

Moi. Olen uudisasunnon ostaja. Onko minulla oikeus olla vapauttamatta rakennusvaiheen vakuutta, kun väärin asennettua ikkunalasia ei ole vielä korjattu eik...

Viemäriputkien luokat

Onko erityis vaatimuksia kestävyys, toimivuus harmaalla 110 viemäriputkella jos kyseessä on kaivantoon laitettavat putket (liittymä-talo), mitä p...

Maalämmön keruuputken eristys

Hei. Ongelmana keruupiirin eristyksen toimivuus. Firma asensi laitteistot, ja eristäminen kuului urakkaan. Kuitenkin mutataskun korkki ja siinä venttiilin kahva on eristä...

rintamamiestalon lisäeristys

Olen aikeissa lisäeristää 56-rakennetun talon ulkoseinän.mieltäni askarruttaa seinän toimivuus.tarkoitus olisi asentaa seinään 50mm parocin uns 37,tuulensuojalevyt plus t...

Hiiret pois

Mikä olisi mielestänne paras ratkaisu estää hiirien yms.nouseminen välikatolle talon eristevilloissa ulkovuorauksen alla.Voiko ne aiheuttaa tällä mitään haittaa talolle.J...

Langaton lähiverkko

Työn alla rintamamiestalon peruskorjaus ja laajennus. Suunnitelmissa oli aluksi kattava CAT5 datakaapelointi, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että teen langattoman v...

Mitä rintamamiestalon sisäseiniin

Vuonna -58 rakennetun rintamiestalon ulkoseinän rakenne seuraava mineriittilevy,tervapaperi,vinolaudoitus,purueristys,pahvi,insuliittilevy,tapetti. Mikä rakennuslevy olis...