Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

salaoja ja sadevesijärjestelmä

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 26.9.2013 klo:15:35
talomme on 2004 rakennettu, puurunkoinen, maanvarainen perustus. rakennuspaikka vanhaa peltoa, savista hiekkaa ja savea, eli routivaa.
salaojaputki on sitä vaaleaa 50-60 mm halkaisijaltaan. se on n. metrin etäisyydellä perustuksesta. salaojaputki on silminnähden varsin pinnassa. voisin jopa väittää että joiltain osin ylempänä kuin perustuksen alapinta.
"korkeimmallla" olevaan tarkastuskaivoon laskin puutarhaletkulla kovasti ja pitkään vettä. kokoojakaivoon ei tullut pisaraakaan vettä. Eikä sitä näkynyt edes n. 10 metrin päässä "vedensyöttö" paikalta, (salaojaputki oli esillä).
Onko salaojaputkien asennustapa/sijainti mielestänne oikea ?
Onko salaojaputkien tarkoitus kuljtettaa vettä ?

olisi vielä kysymys sadevesiputkista.
Laskin rännikerääjään kovasti vettä puutarhaletkulla. Tarkkailin jälleen kokoojakaivoa. Vettä tuntui "katoavan" välille. kaivoon tuli vain pieni "liru" vettä. oasta rännikaivoja ei juurikaan tullut kokoojakaivoon vettä. yhdestä ei ollenkaan. Mutta vesi kuitenkin katosi..maaperään. Rännikerääjät eivät tulvineet.
onko sadevesijärjestelmässä ongelma ?, kenties asennusvirhe, vai jotakin muuta ?
Kuvaamalla tietysti selviäisi lisää, mutta halusin jo tässä vaiheessa kuitenkin kysyä että ovatko salaoja/sadevesi järjestelmäni toimivia ?
Kiitos.



Virallinen vastaus
Salaojaan päästetty vesi kulkeutuu pääosin pois putken alla olevassa salaojasorassa. Salaojan pitää olla väärin asennettu, jos vesi nousee salaojaan...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / salaoja ja sadevesijärjestelmä":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Kosteusvaurion korjauksen jälkeinen haju..

Talossamme todettiin laaja kosteusvaurio, aloimme epäilemään, että kaikki ei ole kunnossa, kun vaatteet alkoivat haisemaan tunkkaiselta. Tutkimuksissa todettiin, että tal...

Salaojat

Kuinka paljon näinkin sateisena kesänä salaojissa kulkee vettä? Talon sadevesijärjestelmä toimii erittäin hyvin sekä talon vieressä olevat kadot ovat tehty huolella....

lisää lämmintä tilaa

Terve, Kohteena vuonna 1984 rakennettu puutalo, jossa reilun 7 m2 kylmäeteinen. Tämä tila halutaan saada lämpimäksi, josta kylmänä talviaamunakin saisi lämpimät kengät...

Tallin pohja työt

Nyt olisi antura valettu salaoja soran päälle.Voinko laittaa salaoja soraa myös lattian alle, vai joudunko laittamaan esim. 200mm salaoja soraa ja loppu sepeliä ja sitten...

sadevesijärjestelmä

Olen ostamassa v,61 valmistunutta taloa. K-tarkastuksessa ilmeni että kellarin seinistä tulee kosteus läpi. Ulos pitäisi tehdä kivijalan eristys ja salaojitus/sadevesijär...

Sadevesi pois seinustalta

Ajatuksena on ollut uusia sekä sadevesijärjestelmä että salaojat -74 rakennetun matalaperusteisen talon ympäriltä. Rakennusvaiheessa toteutettussa systeemissä sadevedet o...

katon korjaus/uusi katto

Meillä on satavuotias hirsitalo, jossa sementtitiilikatto.Näyttäisi siltä, että katon lappeiden alla oleva laudoitus pitäisi uusia. Voiko sen tehdä purkamalla vain sen ve...

Sokkelin väri muuttunut vihertäväksi

Mitä tehdä kun talon talon harkkosokkeli on vihertynyt n. metrin pituiselta alueelta. Sadevettä on päässyt valumaan katolta sokkelin viereen vesikourussa olleen vian vuo...

salaojat

kaivuri kaivoi 2m montun talon ympäri ja tosi hyvää maata oli talon ympärillä pelkkää puhdasta hiekkaa. Nyt kun sokkeli on kuivannut tossa 1,5 viikkoa niin hiekka tukkii...

salaojan tarkistus kaivot...

Moi! jatkoa edelliseen kysymykseen (5.9) salaojien tarkistus kaivot pitää olla 2 m korkeat , niin korkeita ei saa valmiina , eli laitan halk. 315 sadevesiputket tarkastus...

Anturan routiminen

Kaivoin tammikuussa routarajan alapuolelle montun,jonka pohjan täytin n. 30 cm paksuudelta salaoja soralla(8-16). Pohjalla on salaoja putket, mutta viereisen ojan veden...

viemärin liitos

Mitenkä liitän uuden viemäriputken vanhaan?Voiko liitoksen tehdä asuinrakennuksen ulkopuolelle vai pitääkö tehdä sisäpuolelle,onko väliä?Kannattaako kellariin tulevalle s...

Raadon putkisto

Kellarin lattia on nyt auki ja kaivettu syvemmäksi olisi tarkoitus laittaa salaoja putkisto poistamaan radoni kiertään ja putken päät seinästä lävitse ja ylös maan pinnal...

Salaoja puuttuu kivijalan vierestä

Pitäisikö vm -74 rakennetussa talossa kulkea salaojaputki kivijalan vieressä? Betonista valettu kivijalka suoraan maanpäälle ja kivijalan vieressä, valun alapinnan tasolt...

Salaojaputken asennus

Olen asentamassa salaoja putkea taloon johon on jo aiempi omistaja laittanu kahdelle seinälle salaojaputket. Ja nyt kun 2 muuta seinää auki ja aiemmin asennettu salaojapu...

Salaojan tarve

Suunnitellun talon alla on kallio 0.3 - 1.7 metrin syvyydessä. Poistan kallion päällä olevan routivan moreenin kokonaan ja laitan maanvaraisen perustuksen alle routimatto...

salaoja kellaritiloissa?

Miten laitetaan salaoja vanhan puutalon kellariin, mihin on tullut vettä? Mihin laitetaan salaojan kaivo, laitetaanko se kellariin vai viedäänkö putket rakennuksesta ulos...

Paljonko maksaa työn valvonta?

Salaoja/sadevesiprojektissa valvoja -(KV..??); kuinka monta käyntiä yleensä työmaalle tehdään ja millä hinnalla yleensä valvotaan vanhan omakotitalon putkiston laitto?...

HT-putkea sadevesi käyttöön

Saako viemäriputkea (110ht) käyttää sadevesiputkena omakotitalon sadevesi/salaoja remontissa. Jäi aika tuhottomasti joutilasta torvea ja osia,joita ei kaatopaikalle viiti...

Perusvesikaivosta

Voiko maasuodattamon kokoomakaivo ja salaoja- ja sadevesijärjestelmän perusvesikaivo olla sama kaivo kun molemmista kuitenkin johdettaisiin vedet ojaan? Mitä suurinpiirte...

Autokatos salaojan päälle

Onko haittaa salaojalle mikäli sen päälle tulee autokatos/varasto? Salaoja jäisi yhdeltä sivulta anturan alle....

Pihan salaoja kunnan sadevesikaivoon?

Saako pihan salaojan liittää kunnan sadevesikaivoon? Kyseessä siis pelkkä salaoja, ei sadevesiputki....

harkollako?

kysyisin.Rintamamies talon riventeeraus.Onnistuuko sisällepäin ilmarako,villa ja harkko.Ulkona patolevy salaoja putket.20 cm petoniseinä vaikuttaa kuivalta...

kosteus prosentti valesokkelin alajuoksussa

paljonkohan tulisi uudet salaoja ja sadevesijärjestelmän teettäminen vastauksen mukaisesti maksamaan?Kaivamista tulisi rivitalon ympäri 150 metriä...

Vaurioituneet perustukset

Voivatko perustukset vaurioitua pelkästään sen takia, että sadevesijärjestelmä on jätetty puutteelliseksi ja kaikki kattovedet on valutettu talon kulmissa olevien syöksyt...