Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Matala frekvenssinen humina

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 16.12.2012 klo:11:40
Muutama viikko sitten 2 vuotta vanhassa lamellihirsitalossa alkoi toisessa päässä taloa kuulumaan matala humina/pörinä, ääni on kuin V8- tai iso dieselmoottori kävisi jossain kauempana. Olen ihmetellyt asiaa ja tehnyt seuraavat erikseen ja yhdessä kaikkina eri kombinaatioina:

-sammuttanut maalämpöpumpun (ei auta)
-sammuttanut ilmastoinnin (ei auta)
-sulkenut päävedentulon + paisuntasäiliön releen (ei auta)
-sulkenut sähköt pääkytkimestä (ei auta)
-kyseessä ei ole tinnitus (koira kuulee sekä muut ihmiset)
-yöllä ääni on kaikkein kovin, kovenee kun tyynyn/patjan/puisen sängyn kautta, ei ole tasainen ääni
-ulkona ääntä ei kuule, talo on kalliolla, ei teollisuutta 3-4km säteellä, ei tieliikenneääni

Mikä siis voi pitää ääntä muu kuin mahdollisesti enää vesikiertoinen lattialämmitys (ilmaa, veden vibraatioita?). Myös radonputken pää katolla oli jäässä, mutta voiko se aiheuttaa ääntä? Täällä on IV-huolto käynyt (enervent pigviinikenno jäätyi pari vko sitten). Kuka on oikea ammattilainen auttamaan?
Yöunet menneet täysin, joten jos neuvo on niin kiitos!




Virallinen vastaus
Sähköjen sammuttaminen pääkytkimestä pysäyttää koko rakennuksen kaikki laitteet. Kun ääni kuitenkin tuolloin kuuluu, kyse on mekaanisesta äänestä. Kun ääni on alka...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / Matala frekvenssinen humina":
Jäsenen antama (19.12.2012 klo:15:14) kommentti

Voiko humina tulla viemäriputken kautta katolle menevästä tuuletusputkesta?



Lepakoita ullakolla tai hormissa?

Jäsenen antama (20.12.2012 klo:6:23) kommentti

Tuleeko sähköt taloon ilmajohtona? Siitä tulee hurina.

Jäsenen antama (20.12.2012 klo:11:36) kommentti

Jos tulee "tolpasta", niin panepas korvasi siihen sähköpylvääseen(vain kylkeen painaen).

Jäsenen antama (20.12.2012 klo:12:30) kommentti

Kaukaa on haettu nuo arvelut että muka johtuisi sähkölinjoista! Eiköhän se vaadi ainakin avojohtolinjan seinään asti ja vähintään kymmenissä kilovolteissa mitattavan jännitteen, kaapelia pitkin ei tuollaisia huminoita siirry! Kyllä sitä vikaa on haettava sieltä talon sisältä! Eikös sitä lattialämmityksen kiertoa ole vielä käytetty pois päältä! Tuo "poissulkemismenetelmä" on tällaisissa tapauksissa se paras! Nuo ilmastointiputkien jäätymisestä ym. johtuvat epäilyt ovat myös enenmpi järjellisiä kuin tuo sähkölinjahurina(horina)

Jäsenen antama (20.12.2012 klo:17:17) kommentti

Sähköt on käytetty kysyjän mukaan pois pääkytkimestä niin sillon sammuu kyllä lämmityspumppukin...

Jäsenen antama (20.12.2012 klo:21:05) kommentti

Telkkarin antenniputken kiinnitykseen aikanaan jouduin laittamaan tärinänvaimentimen sen ääntelemisen takia. Ei tosin jatkuva ääni, mutta hämmästyttävän vähäinen tuuli sai matalan soinnin aikaan. Sijainnin takia "masto" on kyllä varsin pitkä.

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:2:39) kommentti

Minä hakisin sitä syytä laajenevalla kehällä ympäristöstä: voi hyvin olla etäälläkin esim. dieselgeneraattori tmv. Matalat äänet kantautuvat erittäin kauas ja rakennus toimii eräänlaisena kaikupohjana. Näitä ääniä - minusta voi puhua suoraan melusta - ei juuri ihminen kuule ulkona.Yleensä mitä rajatumpi tila sitä paremmin melun kuulee.
Ajoituskin pakkasten alkuun viittaa siihen, että jossain on otettu varavoimaa käyttöön.

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:10:16) kommentti

Edelliseen viitaten, jos talo on vielä kalliolla kukkulalla niin voipi sitä kallioo pitkinkin tulla jokin matalataajuinen jurina, jonka lähde voiki olla etinnässä.. Kairataanko jossain lähistöllä kaivostoimintaan liittyen koereikää tms...?

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:11:08) kommentti

Edellisiin viitaten: Jos tuo "jurina" tulisi sieltä maaperästä, niin se minun järkeni(tosin monen mielestä vähäinen)mukaan pitäisi silloin kuulua koko talossa, eikä vain "toisessa päässä".Täten olettaisin vieläkin että syy on talossa, ja ääni absorboituu pikkuhiljaa rakenteisiin, sitten häviten kokonaan. Tässäkin sellainen kysymys josta olisi kiva aivan luonnollisen uteliaisuuden takia tietää että mikä oli vikana, sitten kun syy selviää...?

Ja vielä kauempaa haetulta vaikuttaa tuo "varavoimageneraattori" Jos vielä kilometrien päässä ei pysty nukkumaan, niin mitenkäs se itse käyttäjä, jolla on se värkki omalla tontillaan...? Talo on luultavasti tärissyt rikki ja omistaja itse "lataamassa pattereita". Eihän ne vehkeet nyt suoraan kalliossa ole kiinni!

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:13:11) kommentti

Jos se talon pääty, josta ääni kuuluu on perustaltaan lähes kallioo vasten/kalliolla ja muu osa sorapatjan päällä niin kyllä se ääni voipi näin maalaisjärellä ajatellen kuulua voimallisemmin kalliolla olevalla osalla.. MElekosta hakuammuntaahan tämäkin on kun ei kysyjältä ole lisäselvennystä aiheeseen tullut, että kuuluuko ääni esim lattiataosta vai katon suunnalta jne...

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:14:23) kommentti

Niin samoilta suunniltahan se on alunpitäen tuo meikäläisenkin alkuperäisjärki lähtöisin, ja kyllähän tuo ylläoleva on mahdollista, voihan se "talo olla kalliolla" monella tapaa! Pitäisi kai kysyjän tiedossa olla, jos siinä lähistöllä on joitakin isompia porauksia käynnissä, ei nekään nyt kovin hirvittävän kauaksi vaikuta! Kyllä se ääni häviää sinne kallioonkin suhteellisen äkkiä, Onhan siellä vaimentavia elementtejä välissä ja päällä! Niin että "hakuammuntaa" on..., parasta kai jäädä odottelemaan että kysyjä antaa "vastauksen"?!

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:15:51) kommentti

Onko talo järven rannalla? Arvailuahan tämä on, mutta järven jää antaa yllättävän kovaa jyrisevää ääntä lämpötilan vaihdellessa, etenkin silloin kun jää on lumeton. Sekin puoltaa tätä teoriaa, että ääntely on alkanut pakkasten alettua. 

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:16:16) kommentti

Arvaillaan porukalla! :) Mukava olis jos tosiaan lopputulema tulis tännekkin ilmastua kun kaiketi hieman kiinnostaa useimpia keskusteluun osallistujia..

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:18:16) kommentti

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirunviulu

Kyseessä on mitä ilmeisimmin vanha pila Pirunviulu. Asuuko lähistöllä pikkupoikia?

Jäsenen antama (21.12.2012 klo:19:02) kommentti

Pirunviulusta lähtee yleesä kimakammat sävelet, koska se vaatii kireällä olevan langan!Sitäpaitsi ne vaatii käyttäjänsä, ja kukas sitä nyt jaksaa kaiket yöt vinguttaa?"Automaattisiakin" tehtiin joskus,mutta ne taas vaatii tuulta toimiakseen! Tästä ei sitten olekkaan enää pitkä matka noihin arveluihin että ilmavirta jossain jäätyneessä putkessa saa aikaan tuon äänen, kuin puhallettaisiin "kumeaan pilliin" tyyppiä didgeridoo..!
Voihan tietysti olla kysymyksessä joku surullinen orpolapsi joka on kehitellyt energiaystävällisen automaatin joka soi mollissa!

Jäsenen antama (22.12.2012 klo:9:34) kommentti

Onko talon päädyssä missä outo ääni esintyy, keraamisia tauluja seinällä?

Niissä on usein jousilla varustettuja ripustimia taulun takana. Jos IV-koneen moottoorin tms tasapinotus ei ole ihan kohdallaan voi värinä aiheuttaa talon rungon kauttaa energiaa niin paljon, että keraaminen taulu tai -lautanen alkaa värisemään ja antaa ääntä.

Jäsenen antama (22.12.2012 klo:10:05) kommentti

Kiitos keskustelijoiden vinkeistä. Kaikki mahdollinen on nyt käyty läpi ja ääni on nyt vaiennut. Kyseessä oli tosiaan IV-kanavaputkien jäätyminen, ilmastointilaitteen kennon jäätymisen jälkeen kesti aika pitkään ennenkuin putket sulivat ja palasivat entiseen äänirintamaansa. Ja konekin on toiminut usean viikon puolijäätyneenä ennenkuin ääni alkoi. Pörinä oli uskomaton, erityisen hankalan taajuudella joka tosiaan korostui kun laittoi korvan hirsikehikkoon/parkettiin/sängyn päätyyn. Ihmetystä herättää Enerventin laitteet, joiden ei pitäisi jäätyä (sulatusautomatiikalla), mutta keräävät kondenssin sisään ja lopulta jäätyvät. Eikä huolto ilmoittanut minulle mitään, että myös putket ovat voineet jäätyä. Uskomaton oli silti tämä ääni ja sen resonointi sisällä.

Jäsenen antama (22.12.2012 klo:10:27) kommentti

Hyvä, että pirunviulut ja taulu- ym.langat saavat huutia. Tässä näkee realismin käyvän mielikuvituksen edellä.



Hyvin kaukaa haetuilla mielikuvilla ei rakenneta/korjata.



Nyt menetit yksiäänikertaiset urut! Harmi!

Jäsenen antama (22.12.2012 klo:10:59) kommentti

Mukava että yöunet on turvattu taas jatkossa!

Jäsenen antama (22.12.2012 klo:13:49) kommentti

Hyvä juttu että tuli hiljaista ja rauhallista jouluksi!Useimmiten hiljaisuus on hyväksi;paitsi merellä huonolla ilmalla ei konehuoneessa saa tulla hiljaista, se on huono enne!"Pm" tuolla joku aika sitten, kun oli jostain piipun pellityksestä kyse, totesi tietysti vähän leikillään, että "kaikkeen tottuu...", ja kyllä se pitää paikkansa! Merillä ollessa tottui tuohon "normaalijumputukseen",mutta heti kun joku pumppu tai muu värkki rupesi vähänkin erilailla käyttäytymään; puhumattakaan että putosi pois pelistä, niin ei niin sikeästi nukkunut etteikö olisi herännyt!Mutta ensimmäiset pari vuotta on pahimmat, eikähän tuohon kerkiä tottua kun jäät sulaa jo juhannukseen mennessä viimestään!

Käytän tilaisuutta hyväkseni ja toivotan jo nyt KAIKILLE palstalaisille

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!


Jäsenen antama (22.12.2012 klo:18:33) kommentti

Olisihan se kiva tietää miksi ääni jatkui kun käänsit virrat pois pääkytkimestä?

Jäsenen antama (23.12.2012 klo:18:46) kommentti

                                   
                       Joulu,  joulu,  joulu,  joulu,  joulu,  joulu,  joulu,  joulu.
                       Joulu, joulu, joulu          joulu, joulu, joulu.
                       Joulu,  joulu,              joulu,  joulu.
                       Joulu, joulu, joulu          joulu, joulu, joulu.
                   
Joulu,  joulu,  joulu,  joulu,  joulu,  joulu,  joulu,  joulu. 
                                                             
Joutui...
                                                                                   
                                                          
 

Jäsenen antama (23.12.2012 klo:18:51) kommentti

Ilmeisesti sitten on kondensaattoriin varastoitunut virta alkanut pöristä sen jälkeen kun virrat katkaistiin. Muutenhan tuota ei voi selittää.

Kondensaaattori aiheutti tuon kondenssi-ilmiönkin.

Jäsenen   antama (30.12.2015 klo:5:49) kommentti

Kävittekö katsomassa onko siellä sitä V8 konetta hurisemassa?



Jäsenen antama (31.5.2017 klo:11:35) kommentti

Tuota matala äänistä jurinaa kuuluu mökissäni, jossa ei ole nykyajan mukavuuksia. Paitsi sähkö lämmitys.  Jurina on päivittäistä ja jatkuvaa. Ainakin silloin kun olen paikalla ja muista päivistä on sitten vaikea sanoa. Ei voi siis johtua tuulestakaan. Ääni on katkeilevaa. Sekunnin murto-osan katkoksia.  Aiemmat selvitykset eivät tähän päde. Onko muita selityksiä ?



 



Jäsenen   antama (31.5.2017 klo:13:28) kommentti

Olen alkuperäisen kirjoituksen laatija ja ongelma on edelleen ajoittain.



1. The hum on hyvin tunnettu ilmiö, voi tulla kaukaakin maaperän kautta tai ilman avulla. Todella vaikea paikallistaa jos ei useampi kärsi siitä.



2. Kaikki ihmiset eivät kuule ääntä, koska on kilohertseillä, joihin tarvitaan hyvä kuulo +- yhdistettynä muihin kehon osiin, jotka aistivat resonointia



3. Minun talossa ääni menee ja tulee, kuulen sen välillä myös ulkona, eli pakko tulla kallion kautta värähtelynä ja hirsien kautta edelleen voimistuu sisätiloissa. 



4. Olisin pitänyt sitä "oman" pääni tuotteena ellei koirani reagoisi siihen juoksemalla katsomaan tuliko "auto" pihaan.



5. Netissä keräävät tietoa paikoista, jossa esiintyy, myös Suomessa jokunen piste ilmoitettu. Joku muu oli 15-20km laittanut myös kuulevansa "murinan-huminan".   



6. Suomessa en tiedä onko yhdelläkään yrityksellä mahdollisuus analysoida ääntä = laitteistoa, tilaisin heti jos löytyisi. 



Jäsenen   antama (1.7.2017 klo:11:46) kommentti

Aloittajan viimeisin viesti selittää aika paljon, olen itsekin ihmetellyt matalaa huminaa, joka ei ole yhtäkestoista, vaan pätkissä. Kuulen sen vain talomme sisällä ja olen myös tehnyt erilaisia eliminaatiotestejä ja tullut siihen tulokseen, että äänen täytyy tulla jostakin muualta ja resonoida sitten talon kautta. Välillä ääni vaikuttaa nukkumiseen, välillä ei. Tuntuu myös, että ääni ei kuulu aina. Luulin jo tulleeni hulluksi, mutta onneksi täältä löytyi keskustelua aiheesta ja huomaan etten ole ainoa.



Jäsenen   antama (9.7.2017 klo:2:35) kommentti

Täsmälleen samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kahden viimeisimmän kirjoittajan kanssa. Olen alkanut vasta tänä keväänä/kesänä kiinnittää huomiota huminaan vaikka taitaa olla että sitä kuului jo toista vuotta sitten. Kuuluu erittäin hyvin ympäri vuorokauden puurakenteisessa talossa ja jopa sen ulkopuolella. En haluaisi keskittyä liikaa tähän ilmiöön mutta jatkuvasti kaukana käyvän moottorin hurinan kaltainen ääni on häiritsevä. Itse epäilin vedenpumppaamoa ja tässä ketjussa vastaavanlaisesta olikin mainintaa.

Toivottavasti asiaa lähdettäisiin tutkimaan tieteellisesti. Vaikka thehum.info tekee hyvin neutraalia luettelointia, tälläisellä toiminnalla on vaara muuttua pseudotieteelliseksi järjestötoiminnaksi.

Jäsenen   antama (28.5.2018 klo:0:54) kommentti

argh. täälläkin kärsitään ongelmasta. asun kerrostaloasunnossa Tampereen keskustassa ja nyt klo 0:52 kuulen sen resonoivan katkeilevan huminan jatkuvasti. Välillä myös kuulin sen myös iltaisin Vesilahdella mökissä joka on 30km päässä kodistani.



Jäsenen   antama (28.5.2018 klo:0:54) kommentti

argh. täälläkin kärsitään ongelmasta. asun kerrostaloasunnossa Tampereen keskustassa ja nyt klo 0:52 kuulen sen resonoivan katkeilevan huminan jatkuvasti. Välillä myös kuulin sen myös iltaisin Vesilahdella mökissä joka on 30km päässä kodistani.



Jäsenen   antama (6.8.2018 klo:19:37) kommentti

Täälläkin kuluu matala humina, asutaan Ok-talossa. Minä olen epäillyt,että viemärin tuuletusputki se humisee aivan kuin puhaltaisi pulloon. Tiedä sitten onko se. Jatkan syyn selvittämistä.



 



Jäsenen   antama (6.8.2018 klo:19:38) kommentti

Täälläkin kuluu matala humina, asutaan Ok-talossa. Minä olen epäillyt,että viemärin tuuletusputki se humisee aivan kuin puhaltaisi pulloon. Tiedä sitten onko se. Jatkan syyn selvittämistä.



 



Jäsenen   antama (6.8.2018 klo:19:39) kommentti

Täälläkin kuluu matala humina, asutaan Ok-talossa. Minä olen epäillyt,että viemärin tuuletusputki se humisee aivan kuin puhaltaisi pulloon. Tiedä sitten onko se. Jatkan syyn selvittämistä.



 



Jäsenen   antama (6.8.2018 klo:19:40) kommentti

Täälläkin kuluu matala humina, asutaan Ok-talossa. Minä olen epäillyt,että viemärin tuuletusputki se humisee aivan kuin puhaltaisi pulloon. Tiedä sitten onko se. Jatkan syyn selvittämistä.



 



Jäsenen   antama (6.8.2018 klo:19:41) kommentti

Täälläkin kuluu matala humina, asutaan Ok-talossa. Minä olen epäillyt,että viemärin tuuletusputki se humisee aivan kuin puhaltaisi pulloon. Tiedä sitten onko se. Jatkan syyn selvittämistä.



 



Jäsenen antama (26.2.2019 klo:2:42) kommentti

Asun rivitalossa Espoossa. Meillä alkoi matala humina 10v. sitten putkiremontin jälkeen. Talo on rakennettu osittain kallion päälle ja oma asuntoni soran päälle. Nyt parin viikon aikana humina on voimistunut sietämättömäksi. Käsitykseni mukaan rautaputkien vaihto muovisiin saattaa  vaikuttaa äänen kulkuun putkistoissa. Täällä rakennetaan jatkuvasti uusia taloja, ja Otaniemessä on VTT:llä koeporauksia. Kiitos kaikista kommenteista. Täytynee vielä tarkistaa katon ilmastointiputket.

Jäsenen   antama (19.11.2019 klo:9:50) kommentti

Moi.

Itse huomasin huminan kesämökillä 2002 ensi kerran Suomenniemellä.

Epäilen kännykkämastoja. 

nyt 2019 Vantaalla ääni on vain voimistunut.

Matala kaukainen V8 kuvaa ääntä hyvin.

Olisiko lentoliikenne, tutkat vai 4g verkko.

Joku tähän on syynä. Vaatii hyvät korvat. 

Mittauksern käy PRO desibeli ja taajuus mittari.

Lisää havaintoja vaan !

Jäsenen   antama (1.1.2020 klo:2:56) kommentti

Olemme asuneet talossamme nyt vajaan vuoden ja tänään ensimmäistä kertaan humina on sen verran pitkäkestoista ja kovaa että haittaa jo unta. Kesällä kuulin ensimmäisen kerran tätä vaimeaa moottorimaista ääntä. Mieheni ei ole tätä ääntä kuullut, mutta tiedän ettei ole pääni omaa tuotosta, sillä vastamelukuulokkeilla  saan ääntä vaimennettua tai myös vain "tukkimalla" korvat. Ärsyttää! Asumme Pohjois-Helsingissä lähellä Vantaan rajaa.

Jäsenen   antama (2.1.2020 klo:10:02) kommentti

Olemme asuneet talossamme nyt vajaan vuoden ja tänään ensimmäistä kertaan humina on sen verran pitkäkestoista ja kovaa että haittaa jo unta. Kesällä kuulin ensimmäisen kerran tätä vaimeaa moottorimaista ääntä. Mieheni ei ole tätä ääntä kuullut, mutta tiedän ettei ole pääni omaa tuotosta, sillä vastamelukuulokkeilla  saan ääntä vaimennettua tai myös vain "tukkimalla" korvat. Ärsyttää! Asumme Pohjois-Helsingissä lähellä Vantaan rajaa.

Jäsenen   antama (20.4.2020 klo:23:08) kommentti

Asumme myös omakotitalossa Turussa ja tuon huminan huomasin heti tähän muutettuamme. Olen käynyt kaikki "The hum" sivustot ja dokumentit läpi, tuo ääni on todella raivostuttava ja saattaa loppua yhtäkkiä useaksi päiväksi tai viikoksi ja jatkuu sitten taas. Todella hermoja raastavaa! Onneksi kohtalotovereita on muitakin.

Jäsenen   antama (5.5.2020 klo:1:00) kommentti

Ei helvetti sentään. Minäkin kuulen tätä ja taidan olla ainut meidän perheessä joka kuulee sen. Tämä on nyt toinen yö kun se ihan todella vaivaa. Ensimmäinen kerta kuulin sitä viikko sitten, ennen sitä en voi sanoa että olisi ollut ongelma. Inkoossa asutaan ja noin 5v vanha omakotitalo.

En ole niin pajon ehtinyt paneutua tähän mutta samoja havaintoja kun moni muu. Yöllä on pahin, ei joka yö, kuuluu voimakkaammin sisällä, koneiden sammuttaminen ei tunnu auttavan (joskin iv kone tuntuu voimistavan äänen, ehkä).

Kallioista maaperää mutta ei suoraan kallion päälle rakennettu.


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Ilmanvaihtokoneen humina

Mistähän johtuu vasta valmistuneessa omakotitalossamme koneellisen ilmanvaihdon tuottama humina huoneissa. Humina on häiritsevä jos talo on hiljainen, esim. illalla ja öi...

ääni

terve. muutettiin viime talvena osin kunnostettuun rintamamiestaloon.eli yläkerta on täysin tehty uusiksi ja asennettu huippuimuri (laatikko piipun päällä?)millä tuon ään...

Saunan lattiassa putki

Asun -79 rakennetussa rivitalossa ja minua askarruttaa putki saunan lattiassa jonka päässä lautasventtiili. Asunnossamme on koneellinen ilmanvaihto joka vetää kylmää ilma...

Ilmanvaihtokanavasta tippuu vettä ...

Mistä mahtaa johtua, että koneellisen ilmanvaihdon kanavista (niistä katossa olevista pyörylöistä) tippuu vettä parissa-kolmessa huoneessa, ml. kylpyhuone. LTO-kone, puhd...

rintamamiestalon lisäeristys

Olen tekemässä rintamamies talon yläkertaan 5 centin lisäeristyksen sisäpuolelta. Huoneessa on yksi varsinainen ulkoseinä, sen rakenne ulkoonta lautaverhoilu ilman rimotu...

Laiturin kiinnitys?

Itse laiturin rakentamisesta löytyy kyllä ohjeita, mutta maanpuoleisesta kiinnittämisestä ei. Kuinka kiinnitän ponttoonilaiturin rantaan, joka on matala,suopohjainen ja a...

Valesokkeliko?

Onkohan kyseessä valesokkeli? Etuovi ei ole kuitenkaan 4 cm tiiliverhoilun alapuolella, mutta matala kynnys voisi viitata valesokkeliin....

Ilmalämmityksen vaihtaminen lattialämmitykseksi

Hei! Asumme 80-luvun alussa rakennetussa ok-talossa. Talossa on ilmalämmitys (kaukolämpö) ja koneellinen ilmanvaihto lto:lla. Perheemme useammalla jäsenellä on astmaa ja...

Ilmanvaihdon äänet

Uudessa talossani on Sunair 550 ilmanvaihtokone. äänenvaimentimet ja putkistot on asennettu piirrustusten mukaisesti ja virtausmittaukset tehty. Ongelmana on kuitenkin la...

Vanhan talon liesituuletin

On keittiössä vanha Helkama liesituuletin. Siis todellinen retro. Poisto menee suoraan katolle. Onkohan väissä lainkaan mitään läpp&aum...

takan savut leivinuunin luukusta ulos?

Hei.Asennutin Ammattilaisella elementeistä tehdyn takka leivinuunin kesämökilleni ja ongelmaksi on muodostunut että polttaessani puita takka osassa nousevat savut leivinu...

Kiertoilmaventtiili kiinni?

Talossa on LTO-laite SunAir 450  vuodelta 2003. Tulikiven varaavan leivinuunin päältä olevasta kiertoilmaventtiilistä kuului jatkuvasti ärsyttävä "tuulinen" humina, joten...

huippuimurin kierrosten vähentämnen

 Taloyhtiössämme on porraskäytäväkohtaiset huippuimurit katolla. Kaikki asukkaat ovat sitä mieltä että ilmanvaihto on aivan liian – suorastaan sietämättömän – voimakas ni...

Liesituulettimen kautta tuulen huminaa ja vetoa ulos

Minulla on 2-kerroksinen ok-talo koneellisella ja lto:lla. Tuulisella ilmalla liesituulettimen kautta kuuluu häiritsevän voimakasta tuulen huminaa. Poistoputki on koko ma...

pyöröhirsimökin sisäpuolinen lisälämmön eristys

 moi!meillä on Honkarakenteen v 1985 valmistama pyöröhirsimökki "tuhatkaunokki"( 170 mm). Mökissä on vinot sisäkatot ja matala parvi. Mökkiin on tehty v.2011 laajennus ns...

rossipohjan tuuletus ja kissanluukut?

talomme on v.1957  rintamamiestalo tyyppinen,jossa yhdellä sivulla on laajennusosa,jossa on sauna ja pesutilat.Kolmella seinällä on tuuletusaukkoja niin ,että  etupihan p...

kylpyhuonnen mitoitus/sijoittelu

Miten mitoittaa kylpyhuone?huoneen koko on: ovi kapealla 150cm leveällä seinällä, vastakkaisessa päässä matala  ikkuna keskellä ylhäällä     oviseinän puolella nurkassa k...

Sähköpatteri

Meillä ruokailutilassa sähköpatteri joka erittäin matala,löytyykö mistään noin 14cm korkeeta ja 145 cm pitkää patteria?Miksi patteri ei lämpene siitä päästä missä on term...

sahanpuru

Voiko painuneen/hävinneen sahanpurun tilalla käyttää kutterinlastua. Kysymyksessä matala tila välikatolla. tietenkin puhallusvilla olisi paras ratkaisu. mitkä mahtaa olla...

ullakkotilan lisäeristäminen

Olen ostanut -66 rakennetun yksikerroksisen omakotitalon, jossa on matala harjarakenne peltikatolla ilman aluskatetta. Ullakkotila on ns.kylmätila ja eristeet eli puru on...

Lumella lisäeristäminen

Omakotitalomme on 1970 -luvulla rakennettu, jossa ohuehkot seinät.Seinärakenne sisältäpäin on seuraava. Lasikuitutapetti,12 mm vaneri,tervapaperi,10 cm runko villaeristei...

liesituulettimen putken eritys

hei! minulla on -85 valmistunut tiiliverhoiltu yksikerroksinen talo. nyt kovien pakkasten aikana liesituulettimen välikatossa oleva poistoputki tod.näk. jäätyi sillä pakk...

Onko korokerengas pakollinen?

Olen tekemässä kylppäri remonttia jossa on vanha, muovinen kylläkin, matala ja ehjä lattiakaivo. Lattian kallistukset on likipitäen täydelliset joten selviäisin muutoin t...

Keittiön puoliseinä

Keittiöremontin yhteydessä on tarkoitus rakentaa matala seinäke keittiökaapiston ja ruokailutilan väliin. Ajatuksena on tehdä seinäkkeen runko pattingista. Mikä olisi sop...

lisä eristys

Yäpokjassa sahanpurua 150mm + 22mm lauta, käyttö ulakko kylmä, matala. Pitäisi lisäeristäämutta lattia ei saisi  nousta max 120 mm . Ajattelin koolata kertopuulla eristee...