Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Imeytyskentän olemassaolo?

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 4.1.2007 klo:8:36
Tilannekartoitusta: Omakotitalomme on rakennettu -92. WC-vedet on johdettu umpisäiliöön ja harmaat vedet kaksiosaiseen saostuskaivoon, joka on tehty renkailla. Kuntokartoituksen yhteydessä v. 2002 myyjä kertoi vesien menevän kaksiosaisista kaivoista imeytyskenttään. Nyt tuo kaivosysteemi on alkanut renkkaamaan siten, että ensimmäisen saostuskaivon tuloputken pää on veden pinnan alla, eli ilmeisesti imeytyskenttä on tukossa. Tämän seurauksena talosta saostuskaivoon menevä putki alkaa tukkeutua vähin erin, koska vesi ei pääse juoksemaan talolta vapaasti. Lisäksi mielestäni saostuskaivojen putkien korkeuserot ovat liian pienet (ensimmäisen kaivon väliputki toiseen kaivoon ja toisen poistoputki lähes samalla tasolla) Ymmärrän, että imeytyskenttä alkaa 14-15 vuoden iässä tukkeutumaan, varsinkin kun maasto tontilla on savista. Vähän vaan arveluttaa, onko koko imeytyskenttää olemassakaan. Muutamia kysymyksiä: 1. Onko vuonna -92 jo vaadittu imeytyskentän tekemistä (Kuopion haja-asutusalueella)? 2. Onko myyjä/rakennuttaja vastuussa, jos imeytyskenttä on tehty virheellisesti tai jos tuollaista imeytyskenttää ei olekaan tehty, vaikka sen olemassa olosta on kuntokartoituksen yhteydessä mainittu? 3. Onko myyjä/rakennuttaja vastuussa, jos saostuskaivojen välisten putkien korkeuserot ovat pielessä? 4. Millainen käsitys -92 on ollut imeytyskentän vaatimuksista ja tasosta? 5. Onko ollut sallittua tehdä ylivuotoputki umpisäiliöstä saostuskaivoihin (näin on nyt näköjään tehty)? Nuo neljä ensimmäistä kysymystä liittyvät siihen, että aloin selvittämään tuota imeytyskentän sijaintia ja kaivojen rakennetta. Piirustuksissa imeytyskenttä on piirretty kahden peräkkäisen saostuskaivon vasemmalle puolelle, jolloin imeytyskenttä on omalla tontilla. Todellisuudessa tilanne on sellainen, että poistoputki on johdettu kahdesta kaivosta suoraan eteenpäin kivisilmään ja vesi saostuskaivoista lähtee viettämään rinnettä alaspäin naapurin puolelle. Omalla tontilla poistoputken päästä rajaan on n. 5 metriä. Imeytyskenttää ei ole siis juuri nimeksikään, jos sitä on lainkaan. Onneksi naapurin puoli on tässä tapauksessa asumatonta aluetta. Lisäksi poistoputken pää kivisilmässä ei ole vapaana, vaan kivisilmä on täyttynyt maalla. Loppukysymys: Onko nykyinen järjestelmä rakennettu vuoden 1992 vaatimusten mukaisesti? Kysyn tätä siksi, että kannattaako osaa mahdollisista korjauskustannuksista lähteä viemään myön myyjän piikkiin (ostosta n. 4 vuotta)? Varsinkaan, jos koko imeytyskenttää ei ole olemassa tai se on rakennettu puutteellisesti jo aluperin. Uusittavahan tuo systeemi on joka tapauksessa uusien asetusten mukaiseen kuntoon jossain vaiheessa.

Tukossa
Kysymyksiä: 3 kpl



Virallinen vastaus
Saostuskaivojen putkien erot voivat olla lähes nollassa. Imeytyskentän olemassa oloa ei voi tarkastaa kuin kaivamalla. Olet ostanut talon tietoisena siitä, että...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / Imeytyskentän olemassaolo?":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Vielä imeytyskentästä

Nimenomaan imeytyskentän putket tulisi huuhdella vuosittain jotta sinne mahdollisesti päässyt liete ei pääsisi tukkimaan putkien reikiä saati sitten itse kenttä ei pääsis...

Talousvesien kokoaminen ja käsittely viemäriverkoston ulkopuolella

Tarkoitus ottaa vesi järvestä ja imeyttää harmaat vedet saunasta harmaavesipumppaamon 25m2 ja huvilasta 96m2 takaisin imeytyskentän kautta.maahan.Mikä on imeytyskentän ko...

Viemärin tuuletusputkesta voimakas haju talon vierelle

Terve, nyt kaivattaisiin apua. Meillä on reilu 3-kuukautta sitten ostettu omakotitalo haja-asutusalueella joten kunnallista viemäriverkostoa ei ole.Meillä on pihalla 2 sa...

Imeytyskenttä

Hei!Miten lähelle naapurin rajaa saa imeytyskentän rakentaa rantakaava-alueella?...

imeytyskenttä

Onko kellään kokemusta imeytyskentän pesusta./huuhtelusta.Ittellä luultavasti kenttä vaatisi maaaineksien vaihdon.Aattelin että pärjäisi sillä muutaman vuoden ennekuin ol...

tukea jätevesihuollon investointeihin

Voiko jostain hakea investointitukea etu-/jälkikäteen haja-asutusalueelle tehtäviin jätevesihuoltoon tarvittaviin imeytyskentän ja umpisäiliön rakentamiseen ja hankintaan...

Viemäriputkien huuhtelu

Jätevesien imeytyskenttään on päässyt lietettä ja tarttis huuhdella imeytyskentän putkia jotta se pelaisi. Muistaakseni olen nähnyt jossain lisävarusteena painepesuriin s...

Imeytyskentän tukkeutuminen

Hei, kun imeytyskentän tuuletusputken pohjalla on vettä , onko se merkki kentän tukkeutumisesta? Imeytyskenttä pieni ja toimii Upoclean panospuhdistamon purkupaikkana. Jä...

Imetyskentän routaeristys

Useissa kunnissa ohjeistetaan imeytyskentän routaeristyksestä seuraavaa "routaeristeenävoidaan käyttää 50–100 mm paksuisia, ilmaa läpäiseviä, maanrakennukseen tarkoitettu...

Pienpuhdistamo+imeytyskenttä/umpisäiliö+imeytyskenttä

Suunittelutarveratkaisussa on jätevedet määrätty käsiteltäväksi siten että WC- ja pesukonevedet tulisi johtaa umpikaivoon ja muut voidaan hoitaa maapuhdistamolla. Kysyisi...

Terveysriskikö kellaritilan salaojakaivosta?

Hei! Asumme 1968 valmistuneessa rivitaloyhtiössä, jossa kunkin "taloyksikön" päätyseinien läheisyydessä on salaojakaivot. Lis...

Osakkeenomistajien tasavertaisuus

Asun asunto-osakeyhtiössä, joka muodostuu useista rivi- ja paritaloasunnoista.Rakentaminen jatkuu edelleen; olen yksi jo muuttaneista. Erikoisuutena takapihalleni on sijo...

Kuinka kostea alaohjauspuun tulisi olla, jotta kannattaa korjata?

Hei!Vuonna -80 rakennetussa rivitaloyhtiössämme on valesokkelirakenne (huoneistojen välisissä seinissä) ja maanvarainen laatta. Lisäksi ulos näkyvä sokkeli on paikoin läh...

Mikrobivauriot yläpohjassa.

Asun ullakkoasunnossa, joka on rakennettu vanhan kerrostalon vintille n 10-vuotta sitten.Vesikatto alkoi vuotaa n 7 vuotta sitten. Vettä on tullut asuntoon talvella lumen...

Umpisäiliön tuuletusputken asennus

HeiMökille ei ole tehty ilmanvaihtoa jäteveden putkistolle, koska umpisäiliö vaihdetaan nyt imeytyskentän tilalle ja ei ole nähty aiheelliseksi. Kuinka voin tuuletuksen t...

kesämökin jätevesi

Meillä on kesämökki Pohjois-Kymenlaaksossa (perikunta) jonka ulkosaunasta on järven rantaan noin 60 metriä,tähän asti saunavesi on otettu sähkö-vesipumpulla järvestä pata...

jätevesijärjestelmä

Rakennettaessa vapaa-ajan rakennus rantakaava-alueelle jätevesijärjestelmää joka määrää WC-vesille kiinteän säiliön ja harmaille vesille imeytksen, niin onko järjestelmie...

jätevesijärjestelmä

Hei, minulla on kolme jätevesikaivoa ja olen suunnitellut imeytyskentän tekemistä niiden perään. Kaivot todennäköisesti vuotavat ja niidenhän tulisi olla täysin tiivit. O...

Tukkeutunut imeytyskenttä

Tervehdys. Vain kolme vuotta käytössä ollut harmaiden vesien imetyskentän imeytysteho alkaa ehtymään. Syynä tähän lienee aika-ajoin liian korkealle nouseva pohjavesi, jo...

Imeytyskenttä/Umpikaivo !

Nyt kun uusi laki (1.1.2003) kai on astunut voimaan, niin vaikuttaako se esim. imeytyskentän käyttöön. Olin kuulevinani että 3000 neliön tontti haja-asutusalueella ei rii...

Imeytyskenttä ja istutukset

Keskustelupalstalla jo tästä kyselin, mutta eipä kovin kiivasta keskustelua aiheuttanut. Eli tuossa kun imeytyskentän sijoitusta tontille kaavailin, niin tulipa miele...

Viemärin? pauke

1.5 kerroksisessa talossamme on Uponor sakokaivot sekä imetyskenttä. Viemärin tuuletusputki on johdettu ulos talon harjalle. Mistä mahtaa johtua ajoittainen paukahtelu jo...

Mökkisaunan vesien maaimeytys vai maahan imey

Meillä on 80 luvulla rakennettu mökkisauna, josta harmaavesi menee putkea myöten saunan taakse lievästi viettävään maahan. Onko tähän laitettava uusien määräysten muykaa...

Sadevesiviemäröinti

Olin suunnitellut talooni nykyaikaisen sadevesijärjestelmän rännikaivoineen ja maanalaisine putkineen. Rakennustarkastaja sanoi että seuraa jo olemassa olevia ratkaisuja...

imeytyskenttä

Moi! Ollaan laittamassa harmaillevesille (ei tiski-, eikäpyykkikoneita) "Uponoorin mökkipaketti" sakokaivo. Tilan vähyyden takia imeytysputkisto pitäisi laittaa kahdella...