Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Huoneistossa oleva haju

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 30.12.2014 klo:10:19
Ostimme elokuussa 2014  v. 1972 valmistuneen omakotalon. Rakennus on kaksikerroksinen, alakerta on kokonaan auki ja siellä sijaitsee pesutilat, uima-altaineen (ei ole ollut käytössä ja viemäri on suljettu), yksi makuuhuone ja kodinhoitotilat.



Talo on vaihtannut omistajaa reilu kaksi vuotta sitten ja silloin on tehty kuntoarvio, nyt sitä emme teettäneet.



Hajuongelma ilmeni vasta muutettuamme taloon. Löysimmekin ensin yhden hajun syyn. Alakerran takan hormista oli pudonnut orava, joka oli mädäntymistilassa.  Tuuletimme ja saimme omasta mielestämme hajun häviämään. Mutta jonkin ajan kuluttua ystävämme meillä käydessämme havaitsivat ihmeellisen hajun etenkin alakerran huoneissa. Alkuun emme Itse hajua  havainneet. Nyt kuitenkin haju on niin voimakas, vaatteemme haisevat ja huoneistossa, yläkerran eteisessäkin on voimakas, pistävä haju. Haju ei kuitenkaan ole kostean, maakellarin haju. Meillä on jatkuvasti induktio-hajunpoistaja päällä, mutta se ei auta.



Rakennuksessa on koneellinen poisto- ja tuloilma lämmön talteenotolla. Ilmanvaihtokoneen moottori oli edellisen omistajan aikana  todennäköisesti palanut, emme olleet havainneet sitä asuntoon muuttaessamme, mutta nyt on hormit nuohottu ja ilmanvaihto ok.



Salaojitusta ei ole uusittu todenäköisesti koko aikana ja sen tiesimme ostaessamme. Aikomuksemme on saloajitus uusia ensi kesänä. Nyt tämä haju ei kuitenkaan mielestämme salaojituksesta johdu!

Viemärit on yhdisteety kaupungin viemäriin.



Nyt kysymme: mitä meidän pitää tehdä ja onko edellinen omistaja velvollinen ottamaan mahdollisiin korjauskuluihin osaa?



Kiitos vastauksestanne ja Oikein hyvää Vuotta 2015!







 



Virallinen vastaus
Suosittelen, että reklamoitte myyjää heti tekemistänne havainnoista ja imoitatte myyjälle, että tulette vaatimaan niiden perusteella mahdollisesti kauppahinnan alennusta ja va...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / Huoneistossa oleva haju":
profiilikuva
Markus Talvio
Markus Talvio
, Suomi
OTM, Toimitusjohtaja

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Muovimaton jättämä haju

Huoneistosta revittiin 20v. vanha muovimatto pois, kun tarkoituksena on asentaa laminaatti.Huoneistossa on nyt kauhea haju. Onko se pysyvää? Auttaisiko jokin käsittely j...

Remontin hajut

Hei, tein remontin noin 8 kk sitten. Keittiö uusittiin ja seinät ja katot maalattiin. Remontin jälkeen ilmassa on ollut ensin maalin hajua ja nyt edelleen sellaista mater...

Haju asunto-osakehuoneistossa

Hei ! Minulla asunto 70-luvulla rakennetussa taloyhtiössä. Sisäilmamittaus tehtiin viime talvena kun valitin oudosta hajusta ja sain kaikenlaisia silm&aum...

Epämiellyttävä haju allaskaapissa

Keittiön allaskaapissa oleva paha haju on ihmetyttänyt jo jonkin aikaa. Haju ei mielestäni ole viemärin haju, vaan jotain muuta. Korjausmies vaihtoi poistoputken tiiviste...

Lasitetun parvekkeen hajuhaitta

Asumme pienkerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä on lasitettu parveke. Alakerrassa ei ole parveketta. Ongelmana on parvekkeella oleva haju, jonka l&a...

hajuongelma

Ollessani pidempään poissa ilmaantuu taloon sisälle, erityisesti ulkoeteiseen puutalon haju, joka on sikäli häiritsevä että se tarttuu vaatteisiin. Epäilen että haju/ kos...

Viemärin haju pihalla

Asumme ok-talossa (rak. -98) ja pihallamme leijuu viemärin haju lähes päivittäin. Hajua ilmenee niin talvisin kuin kesäisinkin. Salapoliisityöni tuloksena olen päätynyt s...

Pistävä haju sähkökaapissa

Tässä jo aiemmin keskusteltu ongelma, 13v vanha kastelli-talo missä huomattiin yhdessä huoneessa pistävä haju, väliseinän toisella...

Parketin alta paahtunut haju

Hei, ostin 2007 rakennetun puisen paritalon. Huomasin alakerrassa outoa hajua, lehahduksia. Haju on kuin jokin paahtunut ehkä lievästi makeahko haju. Huomasin,...

Lastulevy keskeltä halki

olen ostanut 1,5vuotta sitten talon. Talossa on sellaine lievä haju. Ulkoseinällä oleva sisäverhouslevy (lastulevy) on halki keskeltä. Lastulevy menee peruslaattaan asti...

Laho seinä?

Talomme on rakennettu v 54 ja ostimme sen tammik -04.Maaliskuussa -04 huomasimme olohuoneen lattianraosta tulevan outoa hajua, joka oli levinnyt noin 10x10cm kokoiselle a...

alapohjan vanhaan laattaan bitumia?

50-luvun talo,alapohjan purut kastuneet vanhan katon aikana,oletan(katto korjattu).Nyt alapohja aukaistu, jo kuivuneet,alta tummat purut poistettu;alla on sementti,5cm pa...

pesuhuoneen haju

Meillä on puoli vuotta sitten valmistunut rivitalo asunto. Nyt pesuhuoneessa on alkanut haista kissan pissa voimakkaana varsinkin suihkun jälkeen. Viemäristä haju ei tunn...

Maapohjan kuivuminen

-85 valmistuneen tiilivuoratun puutalon salaojat olivat tukossa ja pihan kaadot/ojitus puutteellista. Tästä seurasi talon yhteydessä olevien kylmävarastojen liikkumista,...

Hajuhaitta vain talon yläkerran WC:ssä

Terve,Olemme asuneet reilun kuukauden 87 valmistuneessa omakotitalossa. Aika ajoin yläkerran WC:ssä haisee samanlainen viemärilöyhkä kuin hanoja ei olisi käytetty pitkään...

Voiko vanha lastulevy haista?

Talossamme on ilmalämmitys (Valmet Kotilämpö): betonilaatan alla ilma kulkee vapaasti ja nousee ikkunoiden alla olevista ikkunan leveyden pituisista ja 2cm leveistä raois...

Pettikö deodorantti

Hei !Olen remontoimassa mökkiä hajuhaitan vuoksi. Haju ei mielestäni ole homeen eikä pistävän hajuista. Vaan sellaista "pehmeän ummehtunutta" hajua. Olen purkanut huoneti...

selluvillasta

Mieltäni on askarruttanut katolla oleva selluvilla. Katto on vuotanut ja varmaan kastellut selluvillaa useamman kerran. Villassa ei näy vikoja eikä nä...

Viemärin haju yläkerran wc:ssä aamuisin

Meillä on otsikon mukainen ongelma, joka toistuu ajoittain ja etenkin matalapaineen aikaan. Vessassa lattiakaivo ei kuiva, eikä ilmanvaihtokone vedä korvau...

Tasoite muovimaton alla haisee

Rivitaloasuntoomme on tehty täysremontti 5 vuotta sitten, ennenkuin me muutimme sinne asumaan. Remontti on tehty vesivahingon yhteydessä. Lapsen makuuhuoneessa on betonil...

Tulo ilma saunaan

Olen rempaamassa (rivitalo, rv -85) saunaa, jossa on tuloilmalle putki lähellä lattiaa ja se tulee suoraan ulkoa (putken pituus sama kuin seinän eli n.30cm). Nyt olisi ta...

Avotakan suojaetäisyys

Hei Tämmöistä kysyisin. Olemme asuneet rivitaloyhtiössä muutaman vuoden ja meillä kävi nuohooja yhtiössä. Nuohous ok, mutta hän sanoi ettei takan edustalla oleva suojap...

KOSTEUSONGELMISTA

ON MENOSSA REMONTTI ERÄÄSSÄ HUONEISTOSSA TALOYHTIÖSSÄ. ISÄNNÖITSIJÄ KÄVI MITTAAMASSA REMONTOITAVASSA HUONEISTOSSA,ETTÄ SIELLÄ EI PITÄISI OLLA KOSTEUTTA.YLEMMÄN KERROKSEN...

VÄLISEINÄN PURKU

MITEN EDETÄÄN,JOS HALUTAAN PURKAA VÄLISEINÄ TALOYHTIÖN HUONEISTOSSA.ILMOITUS ISÄNNÖITSIJÄLLE?...

paha haju

Kaksikerroksisen paritalon (painoivoimainen ilmanvaihto) alakerran wc:ssä tuntuu haju, joka ehkä on viemäriperäinen? Wc:ssä ei ole suihkua, pesukone löytyy. Olemme desin...