Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

erotettujen huoneistojen väliseinän äänieritys

Väliseinät ja portaat

Kysytty: 3.9.2004 klo:7:52
Asun 20-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Huoneistostani on joskus 70- tai 80-luvulla erototettu pieni kaksio. Tällä hetkellä oma ja naapurin makuuhuone ovat seinänaapureita. (Molemmat huoneet ovat olleet yhtä isoa tilaa, johon sittemmin on rakennettu väliseinä.) Ihmetteli pitkään sitä, miksi naapurin aivan normaalit elämisen äänet kuuluvat niin hyvin omalle puolelle; pienen koiran tassuttelu seinän toisella puolella tuntuu siltä kuin koira olisi samassa huoneessa. Jos naapuri laskee lehden sängyn viereen lattialla, niin kuulen sen. Askeleet natisevat kuin samassa tilassa. Vasta jokin aikaa sitten tajusin, että tämä huoneistojen välinen seinä on rakennettu puulattian päälle. Samat lankut jatkuvat molemmin puolin väliseinää. Mitä asialle on tehtävissä? Ja mikä tärkeämpää, onko erotuksen ja väliseinän rakentamisen yhteydessä – ellei nyt rikottu niin aika onnistuneesti – jätetty huomiotta jotain rakennuslakia tai asetuksia? Vai onko kyse vain huolimattomasti tehdystä valvonnasta? Yksityisyyden kannalta tilanne on kannalta hieman kiusallinen.




Virallinen vastaus
Erottamisessa on mitä ilmeisimmin tapahtunut tilanne, että hankkeelle ei ole haettu rakennustarkastuksesta toimenpidelupaa tai...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Väliseinät ja portaat / erotettujen huoneistojen väliseinän äänieritys":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Veden juoksuputkien ja maanpäällisten vesikourujen vastuut huoneistojen piha-alueella

Osakeyhtiössä joidenkin huoneistojen pihan sisäpuolella kulkee rännin juoksuputki. Joidenkin huoneistojen kohdalla juoksuputki kulkee huoneistojen pih...

Äänieristäminen

Voisitko antaa minulle hieman vinkkejä kun ostimme AIVAN ihanan kerrostalo asunnon ja nyt remontin jälkeen(prkl) huomaamme että seinien äänieritys on nolla. Niin puhe kui...

Osakehuoneistojen välisen kulkuaukon palauttaminen aikaisemmaksi

Neuvoja ongelmaan kerrrostalon osakkeiden välisessä väliseinäasiassa. Asuimme kymmenkunta vuotta asunnossa Mechelinkatu 17 A 3 (00100 Helsinki). Saimme sitten hankittua...

äänieristyksen parantaminen

kuinka parannamme äänieristystä?Alkuperäinen asuntojen (paritalo)väliseinärakenne jouduttu muuttamaan kylpyhuoneissa olleiden kosteusvaurioden myötä. Väliseinä koolaus me...

Väliseinä

Mikä olisi paras ratkaisu väliseinän ääneneristykseen(jos ei halua seinän paksuutta kasvattaa älyttömästi)?Kokemukseni mukaan väliseinän runkona 50x50 parru /50 cm villa...

äänieristys puurakenteisessa talossa

Jos 2-tasoisen paritalon huoneistojen välinen seinä on seuraavanlainen: 3xkipsilevy, 70mm runko+villa, 18 mm ilmaväli ja 70mm runko+villa,3xkipsilevy, niin minkälaisia ää...

Yläpohjan tuuletus

Kaksikerroksisen harjakattoisen paritalomme katteen ja tuulensuojalevyvillan välissä on vinolla osalla(120cm:n matkalta) 50mm:n tuuletusraot jonka jälkeen on harjaan asti...

Paritalohuoneistojen välinen seinä

Olen aikeissa varata paritalon puoliskon talosta, jota aloitetaan rakentaa keväällä 2008. Näin voin vaikuttaa suunnitteluun alusta alkaen. Nyt minua huolestuttaa se milla...

Käyttöullakoiden välisen seinän eristys/äänieristys

Millainen eristys pitäisi tehdä silloin kun vuonna 2002 rakennetun partitalon kylmäkäyttöullakko muutetaan lämpimäksi tilaksi asuinkäyyttöön . Lähtötilanteessa huoneistoj...

Potentiaalitasaus

Rivitalon pannuhuoneesta lähti Cu-vesiputki joka on pannuhuoneen päästä kytketty Cu köydellä pääsähkökeskuksen maadoituskiskoon ja vastaavasti huoneistojen päästä huoneis...

Parvekeremontti

Taloyhtiössä on tarkoituksena uusia parvekkeiden ovet. Kaikkien parvekkeille tulee samanlaiset ovet. Jos kustannukset siirretään vastikkeisiin, niin i...

Kylmät väliseinät

Asumme 80 luvun alkupuolella rakennetussa tiilivuoratussa omakotitalossa jonka väliseinät ovat talvella kylmät. Seinät on rakennettu niin, että ne jatkuvat lattiatason al...

Tapetti kupruilee nurkissa

Talossa on alkuperäiset tapetit n.20 vuotta vanhat.Puurunkoisen talon sisäpinnat on kipsilevyä.Ulkoseinän ja väliseinän nurkissa tapetti on alkanut kupruilla siten ,että...

Äänieristys

Tarvitseeko rivitalon tai paritallon ulkosinän ala ja yäohjauspuu katkaista huoneistojen väliltä äänieristyksen parantamiseksi ja onko siitä hyötyä äänieristykseen.Jos on...

Eri huoneiston väliset seinät

Asun pienkerrostalossa vuokralla keskimmäisessä asunnossa.Huoneistojen väliset seinät ovat luultavasti eristämättömiä koska puhe kuuluu selkeästi läpi,mitä laki sanoo ja...

Ääneneristyksen korjausehdotus

Hei,Hieman taustaa:Asumme vuonna 1981 valmistuneessa kaksikerroksisessa rivitalossa. Olemme naapureiden kanssa huomanneet että ääneneristys on huonontunut oleellisesti, h...

Saunamökin höyrynsuluista

Hei!Remontoimme 30v vanhaa saunamökkiä, jonka pohja on suorakaide, jonka toinen puolisko on löylyhuonetta ja toinen pukuhuonetta. Löylyhuone luonnollisesti höyrynsuljetaa...

Harkkopiipun tukeminen

Olen rakentamassa pihasaunaa ja olen muurannut siihen Maxit-Mini harkkopiipun kiukaalle. Nyt olen aikeissa muurata hp-priimasta väliseinän joka päättyy piippuun. Voiko va...

Asuinhuoneen tuloilmakanava - eristetäänkö?

Eristetäänkö asuinhuoneeseen tuleva tuloilmakanava niiltö osin kun se kulkee lämpimässä tilassa esimerkiksi väliseinän sisällä?Syy kysymykseen on se, että kovalla pakkase...

Seinän kosteusvaurio

Hei,Miten rivitaloasuntojen väliseinien sokkelit pitäisi olla eristetty kosteusvaurioilta  lattiatason alapuolella. Kyseessä on maanvarainen laatta. Väliseinän yhdessä os...

Kahitiiliseinä

Aion muurata takan 80 mm vahvaa kahitiiliseinää vasten. Lisäksi olisi tarkoitus tehdä väliseinän pätkää takan kohdalle kahitiiliseinän toiselle puolelle. Voiko ko. välise...

Luteita

Hei !Asuntoon on jostakin pesiytynyt luteita. Epäilys yläkerrasta.  As oy:n toimesta  ollaan niitä myrkyttämässä.Tuholaistorjuja suosittelee kevyen väliseinän purkua myrk...

Autotallin väliseinä

Omakotitalon autotallin ja varaston välisen gyproc väliseinän poistaminen, mitä lupia tarvitaan ja muuttuuko käyttötarkoitus?...

Elementtibetoniseinän aukon korjaaminen

Huoneistojen A ja B välillä on ilmennyt kantavan betoniseinän halkeamien johdosta rakennusaikainen aukko. Puheäänet kantautuvat huoneistojen välillä selkeästi läpi. Aukko...

Kosteutta huoneistojen välisessä väliseinässä

Ostimme vuonna 1980 valmistuneen rivitalo-osakkeen tammikuussa 2002. Tällöin pintakosteusmittarilla saatiin hieman kohonneita lukemia suihkunurkkauksessa. Laatat poistett...