Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Vuotaako hormisto?

Tulisijat ja hormistot

Kysytty: 14.12.2010 klo:14:04
Moi,

Taloni on 1962 tehty puutalo. Itse olen asunut talossa vuodesta 1993. Muistaakseni n. 1995 vaihdatin öljykattilan ja samalla pannuhuoneen paikka hieman vaihtui. Tulloin myös asennutin tiilihormiin haponkestävän putken. Muistaakseni lisäputeka ei eristetty vermikuliitilla vaan ainoastaan ylpäästään vuorivillaverkkomatolla.Alapään eristämisestä ei ole muistikuvaa. Molemmin puolin taloa muodostuu piipun kohdalle melkoiset jääpuikot näin talvisaikaan. Räystään aluslaudat on tehty sormipaneelista eli laudoitettu umpeen. ( nyt otin toisen puolen räystäslaudat pois ja huomasin, että seinän vinolaudoitus on viety kattoon asti. Kattopellin alla ei ole aluskatetta. Yläpohjan eristeenä on n. 20-30 cm purua+ 125 mm isolevyä+n. 10 cm puhallusvuorivillaa. Tänään menin villojen sekaan laserlämpömittarilla. Pintojen lämpötilat olivat n. -5 astetta paitsi hormi oli n. 0 astetta, ulkona kuitenkin -9 astetta.Katolla lunta 30 cm, jonka alla siis jäätä piipun kohdalla. Itse epäilen useaa syytä. yläpohja ei tuuletu kunnolla, kun vinolaudoitus on kattoon asti sekä räystäät umpipanelia? Yläpohjassa ei ole kunnollista höyrysulkua ?(muistaakseni musta pinkopahvi) Osa lämpimistä saavukaasuista pääsee tiilihormin ja teräspiipun väliin ja se lämmittää hormin ulkopinnan ? Mitä ohjeeksi ?



Virallinen vastaus
Jää vesikatolla ei varmaankaan johdu lämpövuodosta. Jos näin olisi, jäätä olisi laajemmalla alueella. Tietenkin piippu lämmittää katolla olevaa lunta, ja se sulaa. Piipun päästä ei kondenssivettä valu katolle. Jos näin olisi, vanhan piipun hatussa olisi jääpuikkoja. Tuulettumattomu...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Tulisijat ja hormistot / Vuotaako hormisto?":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

parketti

Minkälainen parketti monimuotoiseen huoneistoon olohuoneessa esim. hormisto kierrettävä ympäri uiva vai mosaiikki ?...

Lasikuitutapetin pysyvyys hormistossa/palomuurissa

Teen sisäremppaa vanhaan omakotitaloon(rak.sotien jälkeen) ja tarkoitus päällystää lasikuitutapetilla palomuuri ja hormisto. Epäilys on herännyt,kun olen lämmittänyt uuni...

Hormisto puuseinää vasten?

  TervehdysRakennan saunatuvan entisen tilalle, ja perustus jää paikoilleen. Myös palomuuri ja hormisto ovat päällisin puolin kunnossa ja niitä on mahdollista hyödyntää...

vettä piipun tyvestä ja kostea hormi

Vuonna 1993 rakennetussa talossamme kovana pakkastalvena tuli pari kertaa savupiipun juuresta vettä, joka toisella kerralla kostutti sisäkattopaneelia. Katolla ei havaitt...

Ikkunoiden huurtuminen

Pakkasella ulkoikkunat huurtuvat. Sisäikkunat ovat lämpölasia. Ikkunoiden väliin on asennettu sälekaihdin. Vuotaako sälekaihdinasennus vai t...

härme seinässä

1983 rakennetussa talossamme on esiintynyt keväisin härmettä ulkoseinässä saunan kohdalla. vuotaako sauna mahdollisesti lämpöä vai...

Lämmitysjärjestelmään kertyy painetta, missä vika?

Minulla on kaksoiskattila (öljy/puu) ja siihen yhdistettynä kalvopaisunta-astia, 1800l varaaja ja vesikiertoinen lattialämmitys. Lämmitys tuntuu toimivan, mutta viime kuu...

Isokern-piipun tasoitus

Meille tulee Isokern-hormistot. Takalle ja leivinuunille omansa. Olen muurannut ne vierekkäin ja jättänyt niiden väliin n. 2-3-mm:raon myyjän suosituksesta. Voiko tasoitt...

savuhormin suojaetäisyyksistä

Ostin vanhan talon josta on kaikki tulisijat piipun ympäriltä purettu.piippu on suhteellisen pitkä koska siinä on ainakin viisi hormia perätysten.piippu on keittiön ja o...

Onistuuko lievästi halkeilleen tiiliuunin maalaus ?

Takka,leivinuuni ja hormisto on tehty punatiilestä .Haluaisimme valkaista sen.Onnistuuko työ antiikkilaastilla. Pintasaumauksessa on irtoamisia. Miten ne tulee korjata? Y...

Leivinuunin murtama betonilaatta

Olen ostamassa rossipohjaista rintamamiestaloa vm-56, johon on 80-luvulla rakennettu leivinuuni ilman pohjan vahvistusta. Leivinuunin viereinen hormisto on tuettu maahan,...

Hormiston vienti yläpohjan läpi

Hirsimökissäni on nyt valmis vesikatto. Kattoon on tarkoitus tehdä reikä ja viedä Leca-hormisto yläpohjan läpi. Mistä löydän tyyppikuvan hormin läpiviennistä yläpohjan lä...

Onko olemassa kevyitä ratkaisuja

Onko olemassa kesämökkiin varaavia takkoja,joissa riittää lämmitystehoa ja jotka ovat kevyitä eli jotka voisi asentaa suoraan puulattian päälle...voiko mökin lattiarakent...

Pihamajan ilmanvaihto

Rakensimme mökin pihalle majan,harkkojen päälle.Kevyt hirrestä 45*150 neli kulmainen kokoa 270*250.Lattiassa on 3 ilmastointi kanavaa.Kahdella seinällä isot ikkunat sekä...

Hajuongelmasta

Olen aiemminkin pyytänyt apua työhuoneen hajuongelmaan. Tilanne on tällä hetkellä se että viemärin tuuletusputki on puhdistettu. Viemäri kuvattiin viemärikameralla ja lis...

Lattialämmitys

Terve Jos vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän putkeen tulee vuoto, niin vuotaako vain kyseinen piiri tyhjäksi, vettä n. 6...10 litraa, vai pumppaako kiertovesipu...

paine laskee edelleen

Terve taasLaitoin teille viestiä lämmitys kattilan paineen häviämisestä ja laitoitte vastaukseksi että tarkista vuotaako varoventtiili,no nyt on varoventtiilikin vaihdett...

Yläkerran parvekkeen lattian vedeneristys

Huopaa vai peltiä. Lattiassa on nyt yksi kerros alushuopaa (väärä valinta), joka on repeillyt ja vuotaa ja on poistettava. Kalteva lattia on muottivaneria, jonka päälle t...

Lattiakaivon liitos

Pystyykö lattiakaivon liitosta tarkastamaan mitenkään, että vuotaako se, purkamatta koko kylpyhuonetta? Meillä on kylpyhuoneessa outo haju, ja me...

Puukiukaasta sähkökiukaaseen

Hei! Kysyisin saunan ilmavaihdosta kun olemme vaihtaneet kertalämmitteisen Aitokiukaan sähkökiukaaseen Talo on v. 76 rakennettu yksikerroksinen täystiilitalo. Saunan horm...

Hormisto? Takan kustannukset?

Tietämättömänä kysyn sisältyykö hormistoon piippu? Onko kustannukset kohdallaan, jos valmis kaakelitakka maksaisi tarjouksen mukaan asennuksineen 2470 euroa (asennus 560...

Puuliesi+ huuva

Näyttää siltä, että varsinaiseen puuliesikäyttöön ei enää valmisteta liesituulettimia (ennen Meptekillä). Mikä ratkaisu olisi nyt paras, jotta saisin käryt pois? Voinko p...

Paloviranomaisten / rakentajan vastuu

Hartiapankilla tehdyssä omakotitalossamme on havaittu kattopeltiremontin yhteydessä täysin määräysten vastaisesti paloeristetty varaavan takan savuhormisto, pyysimme paik...

ilmanvaihtokanavia ei pysty puhdistamaan!(?)

Kutsuin ammattihenkilön suorittamaan koneellisen ilmanvaihdon hormiston puhdistuksen. En tiedä koska talossa olisi sellainen tehty viimeksi. Talo on rakennettu 1988. Tämä...

Kylpyhuoneen laattojen värimuutos ja kosteus

Huomasimme kylpyhuoneesta noin kymmenen seinälaatan tummuneen. Mittasimme pintakosteusmittarilla kosteudet ja kyseisten laattojen kohdilla kosteudet olivat noin 20%. Saum...