Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Hormiston rapautuminen piipun yläpäästä

Tulisijat ja hormistot

Kysytty: 29.12.2006 klo:3:03
50-luvulla rakennetun talon hormisto on muurattu käsittämään viisihormisen piipun. Rakennuksen tuvassa oli vanha leivinuuni aina 80-luvun puoleenväliin saakka, joka korvattiin varaavalla takalla. Todennäköisesti jo leivinuunikäytön yhteydessä piipun yläpään välihormitiilet ovat parin hormin välistä rapautuneet pois ja osa tiilenkappaleista on pudonnut alas. Onneksi kaikki tiilenkappaleet on saatu pois tuhkapesien kautta. Piippu on ullakolla kylmässä tilassa ja rakennus ei ole ympärivuotisessa käytössä. Pääsääntöisesti kiinteistö on kesäkäytössä, mutta silloin tällöin siellä oleillaan myös kevättalvella ja syksyllä, jolloin myös tulipesissä pidetään valkeaa. Ullakolla olevaa hormistoa ei ole rapattu ulkopuolelta. Piipun päässä on nykyisin hattu ja siihen on aikoinaan muurattu levennys (70x390x1160) estämään sadevesien+ kondenssivesien valumista pitkin piipun ulkopintaa alas. Tarkoitukseni olisi kunnostaa piippua ensi kesänä. Kumpi tapa olisi parempi? Purkaa piippu yläpäästään niin pitkälle, että myös välihormitiilet osoittautuvat ehjiksi vai asentaa piippun hormeihin haponkestävät putket (Du max 140 mm;L= 3500) ilmeisesti savupeltiin saakka, jolloin remontti on todennäköisesti helpompi suorittaa, mutta on kalliimpi. Kuinka käy vedon kanssa? Pitääkö piippu rapata ullakolta ulkopuoleta? Onko olemassa valmiita, koottavia telineitä, jotka viritetään piipun ympärille harjalle, jos piipun korjaus suoritetaan tiilimuurauksena? Mikä olisi asiantuntijoiden mielipide taloudelliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi? Voistteko hahmottaa molempien ratkaisujen kustannusvaikutuksia?



Virallinen vastaus
En suosittele hormien putkitusta. Ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti vetoa huonontavasti. Kuitenkin tä...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Tulisijat ja hormistot / Hormiston rapautuminen piipun yläpäästä":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Paljonko maksaa..

..hormiston ja piipun materiaalit (ilman uunia), jos rakennuksessa ei ole ennestään lainkaan uunia tai palomuuria?...

Rapautunut muuri

Meillä 57 rakennettu rm-talo ja piipun juuresta on vuotanut ja seurauksena muuri paikoin rapautunut. Esim. yläkerrassa muuri kopisee ontosti ja yhdessä kaapissa, aivan ka...

Piipun hormiston suunta harjaa vasten

En tiedä, onko tätä käsitelty, mutta talosuunnittelu menossa ja taloon tulossa kaikkiaan 5 hormia (2 takkaa/toisessa leivinuuni, Puuhella, Puukattila ja puukiuas). Onko...

Piipun / hormiston etäisyys puuseinästä, jatkokysymys

Kiitokset vastauksesta kysymykseeni, joka koski piipun / hormiston etäisyyttä puuseinästä. Ymmärsin, ettei piippu / savuhormi saisi olla puuseinää vasten. Mutta entä jos...

Väliseinärungot

Kuinka kevyet väliseinät kiinnitetään yläpäästä? Eli yleensäkin laitetaanko ei kantavat väliseinät yläpäästä kiinni?Kannattaako levytys aloittaa katosta vai seinistä?...

Piipun yläosan rapautuminen

70-luvulla rakennettu piippu sisältää 4 ilmanvaihtohormia+öljypolttimen hormi+saunan kiukaan hormi. Piippu oli rapautunut melko paljon katon yläpuolelta, korjasimme neljä...

Hormin rapautuminen

Hei, Hormi alkoi rapautumaan kevät talven kuluessa. Rapautuminen näkyy yläkerran katon rajassa. Ullakolla hormi on ok. Hormissa on sisäpiippu, tosin vain 4,5m, kun pitäis...

hormiston saumaus

Onko hormiston saumaus suoritettava muurauksen yhteydessä, vai voiko jälkisaumata jos hormistoa ei rapata asuintilassa?...

autokatos varasto jäykistys

autokatos/varaston koko 4x7m.varasto päädyssä, etuosa avoin, toinen seinä ummessa toinen tolpilla.ulomman tolpan yläpäästä sivuttain suht voimakkaasti hytkytellessä tuntu...

yläkerran lattian narahtelu

Hei.Ostimme hiljattain 2kerroksisen talon ja yläkerran lattia narisee portaitten yläpäästä niin olisiko narinaan apua lisä tuennoilla?...

Cyproc levy ja hormi

Hei.  Remontoimme kotitaloani joka valmistunut v.1954 ja on rakennettu ns "piipun" ympärille. Kysyisinkin että saako hormiston/piipun ympä...

kevyt hormit

Rakensimme kesällä omakotitalon, rakennus on varustettu määräysten mukaisella koneellisella ilmanvaintojärjestelmällä LVI-suunnitelmien mukaisesti. Käytämme rakennusta to...

Vanhan kakluunin tulipesän kunnostus

Talomme on rakennettu vuonna 1900 ja olohuoneessa on noin 280cm korkea kaakeloitu kakluuni. Tulipesä tuntuu olevan varsin rapautunut etenkin takan luukkujen yläpuolelta....

Takan asentaminen

Harkitsemme takan asentamista -57 rakennettuun taloon. Olohuoneen yksi seinä on muuria, lattiassa muovimatto, jonka alla lauta ja eristeet, alapuolella kellarissa pannuhu...

Vanha betoni rapisee

Teen äänittelystudiota v.-66 rakennetun 1-kerroksisen paritalon autotalliin, jossa seinät ja katto ovat pääasiassa betonirappauksella päällystettyä Siporexia (katto pilar...

rapautunut savusola

Noin 18 vuotta vanhan leivinuunin tulipesästä lähteen kaksi savusolaa ylöspäin. Toisen nuohousluukusta katsottaessa huomasin, että savusolan yläpinnasta on lohkeillut ja...

Takan ja hormin yhdysputki

Kastor valmistakan ja Lecahormiston väliin tarvitsee räätälöidä seinän läpi menevä "yhdysputki". Takan oma liitosputki on 156 mm ja hormiston keraaminen liitoskappale 180...

Kyseenalainen rakenne?

Rossipohjaista mökkiäni varten tehtiin takan ja hormiston "pohjalaatta" lecaharkkomuurin päälle, tuon laatan koko on noin 1,5 m x 1,5 m. Harkkomuurin päällä on betonilaat...

Kaakaeliuunin pelti jumissa

Itä-Uudellamaalla vanha pappilan salin kaaleiuunin pelti on jumissa. Millä jumia irroitan?Savuhormisto on keskellä. Hormin ympäri kolmen ympäillä olevien huoneiden kulmas...

lämmityskattilan ja piipun valinta.

Suunnittelen autotalliini ,jossa neliöita 60 ja 20mm lämmitysputket asennettuna, lämmitysratkaisua.Olen ajatellut yhdistelmäkattilaa (puu/öljy).O...

Puuhella

Ostettiin talo jossa on puuhella ja halutaan saada se pois. Mitä siihen tilalle voisi laittaa, koska puuhellan kohdalle jää lattiaan "reikä"...

Ruuvien kiinnitys Leca-hormiin

Hei,Keittiösaareke rakennetaan Leca-hormiston viereen ja tukevimmin sen saisi kiinni ruuvaamalla hormin kylkeen. Nyt kysyisinkin, että onko se sallittua ja pitääkö siinä...

Hormien määrä

Voiko hormiston rakentaa siten, että kolmelle tulisijalle on vain kaksi hormia. Toiseen hormiin valitaan käytettävä tulisija savupellillä.Esimerkkinä saunamökki, yksi hor...

Vanhat tuuletushormit

Matalaan 70-luvun taloomme ollaan asentamassa koneellista ilmanvaihtoa (tulo/poisto), korvaamaan perinteinen painovoimainen ilmanvaihto. Tällöin tarpeettomiksi jäävät tii...

Patolevyn toimintaperiaate

Josko joku voisi kertoa ihan oikeasti patolevyn oikean toimintaperiaatteen, kun tuntuu olevan kaikenlaisia tietäjiä tälläkin palstalla. Eli onko tarkoitus johtaa kondenss...