Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Vastuunjako ja sen siirtäminen

Tontti ja kiinteistö

Kysytty: 9.3.2004 klo:0:26
Asumme vuonna 1979 rakennetussa rivitaloyhtiössä, joka koostuu 29 kaksikerroksisesta asunnosta. Huoneistossamme on sauna ja sen yhteydessä alkuperäisessä kunnossa oleva pesuhuone. Pesuhuoneessa on käytetty seinissä muovitapettia ja lattiassa muovimattoa. Tuon ajan rakennusmääräysten mukaan ei oltu käytetty mitään muuta erillistä vesieristettä. Aloimme puuhaamaan pesuhuoneremonttia. Selvitimme asiaa isännöitsijältä ja hän kertoi, että taloyhtiön yhtiökokouksessa vuonna 1988 on tehty seuraavanlainen päätös: ”Todettiin, että osakkaat ovat aikanaan suorittaessaan mm. kylpyhuoneiden korjaustoimenpiteitä tehneet ne omalla kustannuksellaan myös vesieristeiden osalta, jotka ko. vastuunjakotaulukossa on merkitty kuuluvaksi yhtiölle. Osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatteiden noudattamiseksi päätettiin siirtää sivulla 6 rakenteiden vesieristeitä koskeva kohta osakkaiden teetettäväksi ja maksettavaksi.” Päätöksessä viitataan Suomen Kiinteistöliiton julkaisemaan Vastuunjakotaulukkoon. Pesuhuoneen suihku sijaitsee nurkkauksessa, jossa toisella seinällä on muovitapetin takana betonia ja toisella (suihkun takana) gyproc-levyä. Lattialla on muovitapetin alla betonilattia. Epäilimme, että kun matot ja tapetit poistetaan niin niiden alla saattaa olla kosteusvaurioita, koska nurkkauksessa tuntuu etenkin aamuisin lievä homeenhaju. Kysyimme taloyhtiön hallitukselta, kuinka tässä tapauksessa kulkee vastuunjako asukkaan ja taloyhtiön välillä, jos lähdemme remontoimaan. Hallitus ilmoitti, että asukas vastaa työstä, laatoituksesta ja vesieristyksestä. Edelleen hallitus ilmoitti, että jos purettaessa löytyy kosteusvaurioita betonista tai gyproc-seinästä niin ne myös kuuluvat asukkaan vastuulle. Perusteluina he viittasivat yhdenvertaisuusperiaatteeseen ja em. yhtiökokouksen päätökseen. Edelleen hallitus ilmoitti, että vaikka vastuunjako on yleisesti ottaen määritelty Kiinteistöliiton vastuujakotaulukossa niin sitä voi yhtiökokouksen päätöksellä muuttaa koska hyvänsä ja kaikilta osilta. Kysyisimme nyt seuraavaa: 1. Kuuluuko näillä faktoilla todellakin betoniseinän, -lattian ja gyproc-seinän kuivaus asukkaalle? 2. Voiko vastuujakoa muuttaa hallituksen esittämällä tavalla? 3. Jos hallitus kieltäytyy betoniseinän, -lattian ja gyproc-seinän osalta korjauksista taloyhtiön kustannuksella niin mitä asukas voi tässä tilanteessa tehdä?




Virallinen vastaus
Kostuneet rakenteet ovat taloyhtiön vastuulla. En ainakaan selostamasi päätöksen perusteella saa sitä käsitystä, että päätöksessä olisi tarkoitettu kosteusvaurioiden korjaamista osakkeenomistajan kustannuksella. On jotenkin ymmärrettävää osakkeenomistajan p...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Tontti ja kiinteistö / Vastuunjako ja sen siirtäminen":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Pesukoneen liittymän siirtäminen

Kuinka vaikea/kallis operaatio on pesukoneelle tarkoitetun hanan siirtäminen toiselle seinälle kylpyhuoneessa (esim. vaikka vastakkaiseen seinään)....

Saunan eristeet

Meillä on vesikiertoinen patteri saunan takaseinällä joka on maapaineseinä, seinässä on mitattua maankosteutta ja sitä ei saa kuivaamalla kuivaksi. Ratkaisuksi tuli se et...

Betoniportaiden ja ulkoseinän välinen sauma

Talomme ulkoseinällä on betoniportaat. Portaiden ja seinän välinen liitos on rapautunut ja sadevettä pääsee seinän läpi sen takana olevaan kylmävarastoon. Sisältä on pure...

keittiön siirtäminen kerrostalohuoneistossa

Hei!Asumme 1957 rakennetussa kerrostalossa ja "kärsin" pienestä keittiöstä. Kysyisinkin neuvoa kannattaako minun edes jatkaa suunnittelemaani keittiöhaaveilua . Onnistuuk...

Kylpyhuoneen laatat irtoaa?

Miten menee vastuunjako 1977 rakennetussa kerrostalossa kun kylpyhuoneen laatat tippuu kahdelta seinältä? Kyseessä ei ole kosteusvahinko ja kylpyhuone on laatoitettu rake...

Vedenalaisen kiven halkaisu

2. asunnon venepoukamassa on noin 200-300 litran kokoinen kivi. Rantaan ei pääse työkoneilla ja kiven siirtäminen proomukaivurilla maksaa erittäin paljon (pitkä proomun a...

seinien oikaisu vanhassa talossa

Suunnitteilla keittiön siirtäminen eri huoneeseen. Seinät purettu hirttä myöten paljaaksi sisäpuolelta ja rossipohjainen lattia avattu ja lisäeristetty. Joka seinä muutam...

Mökin siirto

MoiOnnistuuko saunamökin siirtäminen kokonaisena? Se on n.25m2 ja 4" hirrestä tehty. Siinä on harkkosokkeli ja tuulettuva alapohja. Siirtomatka olisi n.15m. Pesutilojen l...

Todennäköinen 2-etyyliheksanoli asunto-osakkeessa

Omistan -77 vuonna rakennetun rivitaloasunnon, vastuunjako taulukossa ei muutoksia eli on "normaali", kosteusvaurioita ollut pesuhuoneessa ja keittiöss&aum...

Maavaraisen pohjan osittainen uusiminen ja eristäminen

50-luvun rtm talon kellariin on tarkoitus rakentaa kylpyhuone. Haluaisin eristää alapohjan huolella tarvittavilta osin. Käsittääkseni eristys kannattaa tehdä ensisij. ala...

as.oy vastuunjako

as.oy vastuunjako taulukossa on lämminvesivaraaja laitettu yhtiön vastuulle, mutta lämminvesivaraajan sähkölaitteet osakkaalle. Mitä sähkölaitteilla tarkoitetaan? kuuluuk...

Vastuunjako?

Asumme kahden osakkeen paritalossa, jossa molempien asunnot ovat asuinpinta-alaltaan yhtä suuret ja yhtiövastikkeet yhtä suuret, mutta pohjaratkaisut hieman erilaiset. To...

Viemärin tuuletus

Olen rakentamassa saunarakennusta. Nyt joudun tekemään putkiasennukset itse, kun putkimies sanoi ettei hän sinne tule vaan on tärkeempääkin tekemistä. Uutta miestä en jär...

tarvittavat vesieristeet ja kustannusten jako?

Kylpyhuoneesta sekä saunasta hajosi lattialämmityksen kaapeli, se korjattiin kertaalleen, mutta hajosi uudestaan ja korjaajan mukaan se ei tule enää kestämään, eli se täy...

Ei vinolaudoitusta ulkopuolella

Talossa on suoraan vaakapaneelin alla paperi ja sitten purut, sisäpuolelta löytyy vinolaudoitus. Pitäisi tuo verhoilu poistaa ja laittaa 50mm lasivillavillaa (isover fac...

Liesituuletinhormin siirtäminen?

Keittiöremontti on edessä 80-luvun alkupuolella valmistuneeseen taloon. Lieden ja liesituulettimen paikkaa pitäisi siirtää 10-20 cm, jotta keittiöstä saataisiin toimivamp...

Eristys väliseinänkohsalla.

Olen tekemässä taloon remonttia. Puruseinät. Ulkona on mineriitti ja jätemaksu maksaa 1000 euroa, joten jäljelle jää sisäeristäminen. Kun revin vanhat pinkopahvit ja pap...

Vastuu väärin tehdystä remontista

Hallitus vaatii meitä korjaamaan edellisen asukkaan luvatta tekemää märän tilan remonttia. Tilassa ei ole tapahtunut vahinkoa, mutta hallitus näkee riskejä tilassa, jotk...

Salaojituksen uusiminen vain kolmelle seinälle?

Talomme sijaitsee hyvin loivalla rinnetontilla, jossa on lisääntynyt vesikuormitus kattomateriaalin vaihtamisen peltiin myötä. Katolta hyvin loivaan ylärinteeseen tippuvi...

Luvattoman kylpyhuoneremontin vastuu

Harkitsen 70-luvulla rakennetun rivitalon ostoa. Kylpyhuoneessa on todennäköisesti kosteutta. Isännöitsijän mukaan aiempi asukas, ei uusin, on il...

Taloyhtiön ja osakkaan vastuunjako kylpyhuoneremontissa

Rivitalossa on aloitettu osakkaan toimesta kylpyhuoneremontti, johon saatu lupa isännöitsijältä. Purkutarkastuksessa todettu, että puretun kosteu...

Voiko alakerran asunnosta tulevia ääniä vaimentaa yläkerran asunnossa

Hei,ongelmanani on alakerran asunnosta kuuluvat äänet. Suurin osa äänistä on aika lailla kolisevia, luulisin syynä olevan kovien esineiden esim. astioiden laitto pöydälle...

Tyhjän uima-altaan päälle lattia

74 valmistuneessa ok-talossamme on rakennusvaiheessa kesken jäänyt uima-allas (3mx5m ja 1,8m syvä), eli siis betonista valettu kuoppa viemäreineen. Allasta ei olla koskaa...

Kylpyhuoneremontin vastuunjako taloyhtiössä

Hei! Asun 21 kpl rivitaloasunnon yhtiössä ja kunnostettavia kylpyhuoneita on alkanut ilmestyä. Olemme päättäneet korjata tänä vuonna viisi kappaletta kylpyhuoneita ja...

kangastapetti pois, maali tilalle?

hei, kuinka helposti lähtee ns "säkkikangastapetti" seinästä ja mitä pitää tehdä että seinästä tulee sellainen, että sen voi maalata. emme siis halua jättää alipaperia p...