Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Kiinteistössä tekemättä jääneet tarkastukset

Tontti ja kiinteistö

Kysytty: 18.2.2004 klo:9:55
Miten minun tulee menetellä ostin 2 vuotta sitten omakotitalon yksityiseltä ja vastikaan selvesi, että Talon lopputarkastukset on yhä tekemättä ja näin myös sähköasennusten koestuksetkin tekemättä. Talo valmistunut 93 ja näin siinä entinen omistaja asunut jo liki 9 vuotta. Kaupppaa tehdessä myyjä ei kertonut tällaisesta asiasta ollenkaan. Onko myyjä menetellyt väärin ja miten minun täytyy nyt sitten menetellä eteenpäin. Paikallisesta rakennustarkastus toimistosta ei myöskään löytynyt lopputarkastus/sähkötarkastukseen viittaavia documenttejä. Tarkastukset voidaan kyllä tehdä jälkeenpäin, mutta näistä tulee minulle ylimääräisiä kustannuksia.




Virallinen vastaus
Ostajan on syytä olettaa, että tuon ikäisen talon kaikki tarkastukset on tehty. Kiinteistönvälittäjän olisi asia pitänyt tarkastaa. Ota yhteyttä en...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Tontti ja kiinteistö / Kiinteistössä tekemättä jääneet tarkastukset":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Asunnon lopputarkastus

Olen ostanut urakoitsijalta paritalon. Kohta puolin talo alkaa olla valmis. Papereihin on merkitty että urakoitsija suorittaa kaikki tarkastukset ja on rakennusvalvojana...

kuka valvoo?

Tarkoituksenani on rakentaa omakotitalo kuntaan, jonka rakennusvalvonta on luvalla sanoen villiä. Kunnan rakennustarkastaja on jo pari vuosikymmentä käyttänyt täällä suht...

Työnjohtajan todellinen vastuu

Meillä on ongelmia vastaavan työnjohtajan kanssa joka ei ole suostunut tuomaan nähtäväksi valvontakirjaa eikä ole käynyt paikalla useaan kuukauteen. Luottamus hänen toimi...

Rakennusvalvoja

Kun oman kunnan rakennusvalvoja kesälomalla, kuka tekee tarkastukset? Voinko käyttää toisen kunnan valvojaa?...

Tasa-arvoisuus Asunto-osakeyhtiössä

HeiOn muodostettu aluksi vanhasta kiinteistöstä asunto-osakeyhtiö, johon kuuluu kolme huoneistoa kiinteistössä.Myöhemmin samalle tontille rakennettiin osakeyhtiöön liitet...

myytävän kiinteistön ikä

Ostin kiinteistön, joka oli myyntiesitteen mukaan otettu käyttöön vuonna 1994. Kaupanteon jälkeen kävi ilmi, että kiinteistössä oli asuttu jo vuodesta 1987, jolloin kiint...

Vesikiertoisen lattialämmityklsen muutos

Olemme hankkimassa 2007 valmistunutta 165 / 189 m2 omakotitaloa, jossa on sähkölämmitteinen vesikiertoinen lattialämmitys. Kiinteistön sähkönkulutus mietityttää, koska se...

Homevaurio - kuka korvaa

Avioeron yhteydessä myimme pitkän harkinnan jälkeen omakotitalomme pian kaksi vuotta sitten. (rakennettu v-78, itse ehdimme asua ko kiinteistössä vajaa kuusi vuotta). Nyt...

Kuusilattian nurkkien kittaus

Miten kannattaisi kuusilautaparketin panon jälkeen joihinkin nurkkiin jääneet kolot täyttää? Onko olemassa jotakin tähän sopivaa kittiä tai muuta menetelmää, jos lattial...

Rakennuslupa/Toimenpidelupa

Aijon rakentaa pihalle varastorakennuksen ja teen siihen tarvittavat lupakuvat. Keskustelin rakennustarkastajien kanssa asiasta ja ilmeni, että voisin rakentaa sen toimen...

Lattiakaivon vastuut

Kenelle ensisijaisesti kuuluu omakotitalon lattiakaivon asennuksen vastuut? Uudessa omakotitalossa syntyi vesivuoto. Syynä oli lattiakaivoon asennettu korokerengas, jota...

pesuhuoneen höyrysulku

Kysymys on jäänyt tekemättä....

Yläpohjan lisäeristäminen

Kysymyksestä on jäänyt selventävä teksti tekemättä....

Oikeus korvauksiin?

Ostimme rakennuttajalta uuden omakotitalon ja tontin, eli valmiin kokonaisuuden. Teimme kauppakirjat tontista ja talopaketista sekä maanrakennustöistä kaikista erikseen....

rossipohjan kantavuus

Kysymys on jäänyt tekemättä....

Vastuusta jälleen

Hei. Ongelmia. Joudummeko maksamaan kaikki lisäkustannukset itse? Talon pohjien ja perustusten teossa ilmeni paljon ongelmia. Mm ristimitat heittivä useita senttejä jne...

Vanhan puutalon perustukset

Hei! Harkitsen asunnon ostamista 20-luvulla rakennetussa puutalossa, joka on hirsirakenteinen. Kiinteistössä on n.5 asuntoa. Mitä asioita kannattaa tarkistuttaa kosteusmi...

Mikä on

Ostimme yli vuosi sitten omakotitalon jossa ilmeni kosteusvaurio kylpyhuonetiloissa. Remontoimme kylpyhuoneen, saunan ja kodinhoitohuoneen ja vaadimme nyt myyjältä korvau...

hirsien vaihdon korjaus arvio

mistä löytyy hirsivahdon ammattilainen joka tekisi minulle kustannus arvion rengossa omistamassani kiinteistössa ,jotta saisin myyjän vastuuseen piiloviasta eli tupajumin...

Öljyn kulutuksen laskeminen

Olisiko mitään kaavaa olemassa, tai voisiko joku heittää jonkin näköisen arvion öljyn kulutuksesta vuodessa.Kiinteistö on 60-luvulta ja siinä on uusittu ikkunat joskus 90...

ullakon käyttötarkoitus

1980-luvulla rakennetussa kiinteistössä on kylmä säilytysullakko, jonka huonekorkeus 30 asteen kattokaltevuuden ansiosta on parhaimmillaan liki 3m. Eristämällä ja asentam...

Saunan sähkön erillismittaus

Olen tekemässä kerrostaloon saunaa. Lupa hallitukselta on saatu ja rakennuslupa on vetämässä. Hallitus kuitenkin haluaa, että järjestän saunan sähkölle erillismittauksen....

Veden laajeneminen

Meillä on kiinteistössä kytkin jolla saa sähköisesti suljettua päävesijohdon. Jos olemme esim. vuorokauden poissa, ja avaamme kytkimen, voi huomata että järjestelmä ottaa...

Painuuko rakennus?

Hei !Olen jo aiemmin ollut yhteydessä sinne, kun yritin talokauppaa perua, mutta myyjä ei antanut periksi. Kiinteistössä on nyt vuokralaiset. Kysehän oli siitä, että pain...

SAUNAN PANELOINTI

VOIKO SAUNAN UUDEN PANELOINNIN TEHDÄ SUORAAN VANHAN PANELOINNIN PÄÄLLE (KOSTEUSSSULKU VANHAN PÅÅLE), PURKAMATTA VANHAA PANELOINTIA JA TEKEMÄTTÄ UUTTA KOOLAUSTA ?...