Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

viemärihormin tarkastusluukku asunnossa

Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 24.4.2017 klo:9:31
Olen 70-luvulla rakennetun kerrostalon asukas. Putkiremontti vuoden 2018 aikana. V. 2016 talon putkivuodon korjaamiseksi avattiin keittiöstäni pääsy viemärihormiin ja aukkoon laitettiin "ilmatiivis" luukku. Vuoden ajan pääsi huoneilmaan epätervettä ilmaa ja hajuja huoneistoon. Kun flunssani oli kestänyt jo puoli vuotta, neuvoi Hengitysliitto tutkimaan huoneilmaa. "Ilmatiiviin" luukun sijasta seinässä oli aukon peitteenä kahdella kiilalla tuettu levy, joka ikkunaremontin aiheuttaman liian voimakkaan poistoilman myötä oli ruvennut irtoilemaan vähäisistä saumauksistaan. Onko minun suostuttava siihen, että putkiremontin jälkeen seinän aukkoa ei rapata kiinni vaan laitetaan taas luukku? Kuinka voin tulla itse valvomaan ennen kaappien laittoa, että luukku on todella asianmukainen ja tiivis? 




Virallinen vastaus
Asunto-osakeyhtiölaissa säädetään kunnossapitotyön valvonnasta. Lain mukaan yhtiöllä on oikeus valvoa, että osakkeenomistajan kunnossapitotyö suoritetaan hyv&au...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset / viemärihormin tarkastusluukku asunnossa":
profiilikuva
Jemina Timonen
Jemina Timonen
Helsinki, Suomi
Lakimies
Jäsenen antama (25.4.2017 klo:11:20) kommentti

Kiitos vastauksesta. En siis voi kieltäytyä ottamasta luukkua? Yhtiö ei valvonut edellistä työtä ollenkaan, mistä aiheutui vuoden mittainen asumishaitta. Luukun tarkastamista välteltiin ja ehdotettiin muita toimenpiteitä haitan elimininoimiseksi. Siksi haluan luopua luukun pidosta ja saada seinä rapattua umpeen. 




Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Viemärin tarkastusluukku

Onko viemärin tarkastusluukku pakollinen ja samoin viemärin ilmastointihormi?...

Tarkusluukku alapohjaan

Onko merkitystä mihin tarkastusluukku tulee tuulettuvassa alapohjassa. Joissakin taloissa se on kuulema laitettu tuulikaappiin; onko sille joku syy, ettei sitä laiteta so...

kellarin luukku

Hei!Aikomuksena on purkaa rintamamiestalon kellarin "sisäänkäynti-komero" olohuoneen nurkasta ja tehdä tilalle lattia ja lattiaan tarkastusluukku kellariin. Emme käytä ke...

Tarkastusluukun tekeminen sokkeliin

Tarkoitus olisi tehdä vuonna 1946 rakennetun talon sokkelin läpi tarkastusluukku rossipohjaan, koska sellaista ei ole. Alapohja on myös todella matala n. 3...

Hankala kylpyhuone remontti vai huono isännöitsijä?

Teimme asuntokaupat 29.2.2012. Isännöitsijän todistuksen mukaan huoneistossa ei ollut vikoja. Kylpyhuoneessa oli laatoitus ja pesukoneliitäntä. Muuton pääsimme aloittamaa...

Huippuimurin talvikäyttö

Pitääkö vapaa-ajan asunnolla olla talvellakin huippuimurit toiminnassa, vaikka asunnossa ei oltaisi? Asunnossa on peruslämpö päällä....

Ilmavuodot

Onko tavanomaista jättää lattian ja seinän väliin kuvassa esitetty aukko eli koko asunnon laajuudelta listojen takana tälläiset aukot....

Rivitalon hajo

Hei, ostimme reilu vuosi sitten -85 rakennetun rivitalon ja tämän jälkeen asunnossa on ilmennyt outoa hajua. Taloyhtiö tutki keittiön seinän...

Kummallista ääntä lämmönvesivaraajasta

Taloyhtiössämme on jokaisessa asunnossa lämminvesivaraaja tuulikapissa. Yhdessä asunnossa on jo kauan aikaa lämminvesivaraajasta kuulunut outoa &...

Astianpesukoneen liittäminen

Taloyhtiöni vaatii minua palkkaamaan ammatti asentajan astianpesukoneen asentamiseen. Kuulin jostain että taloyhtiön pitäisi maksaa koneen asennus mik...

Putzer keskuspölynimurin vaihto Allaway keskuspölynimuriin

Asunnossa on nyt Putzer keskuspölynimuri vuodelta 2001 olisiko Oiva malli ja koko ajan vikoja käynnistymisessä. varsikäynnistys hajosi jo 2008. Onnistuuko koko järjestelm...

Koneellisen ilmanvaihdon parantaminen

Asumme 1985 rakennetussa rivitaloasunnossa, jonka pinta-ala on 73 neliötä. Lämmitys on hoidettu sähköllä. Asunnossa on aina ollut melko heikko ilmanvaihto ja siksi makuh...

Mikä on ilmanvaihdon merkitys radonin lisäpoistona?

Taloa rakennettaessa radoninpoistoa on huomioitu kellarin betonilattian alle asennetulla putkella, joka on johdettu katolle, mutta onko koneellisella ilmanvaihdolla lisäk...

vesimittarin liike

Moi. Mistä mahtaa johtua kun seinän takan olevassa asunnossa aukaistaan esim. hana mittari pysyy paikallaan, mutta kun hana suljetaan meidän mittari liikahataa hiukan ete...

Pattereihin uudet termostaatit

Taloyhtiömme on vuonna 1973 rakennettu luhtikäytävätalo, asuntoja on 28 kpl. Asunnoissa on vesikiertoinen patterilämmitys ja lämmönlähteenä on kaukolämpö. Pattereissa ei...

kostean hajun tunnetta

eli asunnossa on sisällä jatkuvasti vähän sellainen kostea haju. voisi vaikka verrata esim yön jälkeiseen tilaan makuu huoneessa. siellähän usien on sellainen kostea ilma...

tupakansavu leviää asuntoon

HeiMissä vika kun tupakansavu leviää toisesta, mitä luultavammin alakerran asunnosta omaan asuntooni. Itse en polta. Asunnossa on tulo - ja poistoilmaventtiilit. Tuloilma...

Vesivahinko rivi-taloyhtiössä

Mikäli rivitalo asunnossa tapahtuu vesivahinko, kumpi on korvausvelvollinen asukas vai rivitaloyhtiö?...

Vesi-WC puulattiaan

Onko jotain estettä WC-pöntön asentamisessa puulattiaan vapaa-ajan asunnossa?...

Lattian äänieristys

Asun kaupungin vuokra-asunnossa. Ongelmana yläkerran asunnosta kuuluvat äänet; lapsen konttaus, musiikki, puhe, jopa jotku tietokoneen äänet sekä kaikki pienimmätkin ropi...

ei_otsikkoa

Olemme asuneet uudiskohteessa jossa on ollut 7 kk:n ajan ääniongelma. Pahin ongelma on saatu poistettua. Asunnossa on kuitenkin vielä ääni joka häiritsee yöunia ja tarvit...

Hallintaoikeuden viivästyminen ja korjausvastuu vesivahingon takia

Tein 18.12.2019 asunnossa vierailtuani ostotarjouksen jonka myyjä hyväksyi. Pyysin kirjallisesti, että wc:n tuntuva hajuhaitta selvitetään ennen...

Asbestikartoitus rivitalo osakeessa

Tarviaako asbesti kartoituksen tehdä jos jossain muussa asunnossa on tehty asbestikartoitus samoihin tiloihin ja joissa on samat pintamateriaalit rivitaloasunton val...

Eri huoneiston väliset seinät

Asun pienkerrostalossa vuokralla keskimmäisessä asunnossa.Huoneistojen väliset seinät ovat luultavasti eristämättömiä koska puhe kuuluu selkeästi läpi,mitä laki sanoo ja...

Käsijohteen kiinnittäminen seinään

Mikä on oikea ja määräysten mukainen kiinnitys tapa portaikon kaiteille=käsijohteille kaksikerroksisessa rivitalo asunnossa.Ei varmaankaan riitä että kaide kiinnitetään p...