Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Myyjän antamat virheelliset tiedot ja vastuu tulevan remontin kustannuksista

Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 11.4.2013 klo:8:26
Hei,

ostimme elokuussa 2012 huoneiston vuonna 1920-41 rakennetusta rivitaloyhtiöstä.Ennen kaupantekoa meille annettiin vuonna 2007 taloyhtiössö tehty alapohjan kuntotutkimusraportti,josta kävi ilmi, että osassa yhtiötä oli tutkittu asuntojen alapohjan kuntoa ja todettu mm.lahovaurioita.Meidän asunnon alapohjaa ko.tutkimus ei jostakin syystä ollut koskenut.Myyjä kuitenkin kertoi meille,että hän on itse käynyt asuntomme alapohjaa katsomassa eikä siellä ole ollut mitään merkkejä minkäänlaisista vaurioista.Luotimme tähän emmekä tämän vuoksi pyytäneet erillistä alapohjan tarkastusta ennen kaupantekoa.

Syksyn ja alkutalven aikana asuntoomme alkoi tulla pistävää maakellarimaista hajua ja meille tuli monenlaisia oireita (mm.jatkuva flunssa,pitkittynyt yskä ja keuhkoputkentulehdus sekä silmäoireet).Lisäksi asuntoomme ilmestyi hyönteisiä,jotka terveystarkastajan tutkimuksissa todettiin lahoavaa puuta syöviksi kuoriaisiksi.Otimme yhteyttä isännöitsijään,joka pyysi paikalle sisäilmatutkimuksen.Tarkempia sisäilmamittauksia ei kuitenkaan tehty,koska voitiin silmämääräisesti todeta,että kattoikkunan vuotaminen on aiheuttanut homevaurioita ainakin ikkunan läheisyyteen,asunnossa on puutteellinen ilmanvaihto ja alapohjassa on laajoja laho-ja homevaurioita sekä orgaanista materiaalia,joka tutkimuksen tehneen henkilön mukaan on kehotettu poistamaan useita vuosia sitten.Tämä orgaaninen aines yhdessä puutteellisen ilmanvaihdon kanssa on osaltaan vaikuttanut lahovaurioiden syntyyn.Koska asunnossamme ei ole korvausilmaventtiileitä, tulee homeitiöitä ym. sisältävä korvausilma rakenteiden läpi alapohjasta asuntoon.

Taloyhtiö toki vastaa rakenteellisten vaurioiden korjauksesta,mutta kaikki kustannukset tulevat kuitenkin lopulta meidän osakkaiden maksettavaksi.Olemme olleet yhteydessä muutamaan lakimieheen mahdollisuudestamme saada myyjältä korvauksia meille remontista aiheutuvista kustannuksista.Mielipiteet ovat kuitenkin olleet melko erilaisia: yksi ehdottaa kaupanpurkua, toinen hinnan alennusta ja kolmannen mielestä meillä ei ole lainkaan mahdollisuutta saada myyjältä korvauksia.Mitenhän tämä asia nyt sitten on ja miten tässä kannattaisi menetellä? Tosiasiahan kuitenkin on,että mikäli olisimme tienneet taloyhtiön ja asuntomme todellisen kunnon, emme olisi ko.kauppaa tehneet.Nyt meillä on asunto taloyhtiössä, jolla piti olla hyvä taloudellinen tilanne,mutta joka nyt joutuukin ottamaan koko ajan lisää lainaa vaurioiden korjauskustannusten rahoittamiseksi.Lisäksi meillä on asunto,jota olemme itse tuhansilla euroilla remontoineet ja jota ei nyt tulevan remontin aikana todennäköisesti voi asumiseen käyttää.



Virallinen vastaus
Käsitykseni kertomasi perusteella asiasta on se, että teillä on oikeus vaatia kaupahinnan alennusta myyjältä asunnon virheen vuoksi, vaikka taloyhtiölle onkin korjaus- ja kustannusvastuu alapohjan osalta. Perusteluina on myyjän teille kaupan kohteesta antamat virheelliset tiedot.

Teidän tulisi reklamoida myyjää heti, ellette vielä ol...


Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>
Arvostele vastaus kysymykseen "Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset / Myyjän antamat virheelliset tiedot ja vastuu tulevan remontin kustannuksista":
Jäsenen antama (9.5.2013 klo:13:06) kommentti

Asunto-osakekaupoissa ainaakin periaatteessa pitäisi olla 2 vuoden takuu juuri näitä tämmöisiäkin tapauksia varten. Mutta varmuuden varalle syytä erittäin vakavasti harkita ammattilaisen hankkimista kenties useammankin juuri näitä hankalia tapauksia varten etupäässä vielä tietenkin.


Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Kuka vastaa kylpyhuoneen lattian kaadoista?

Ostimme kolmisen kuukautta sitten rivitaloasunnon vm.-78. Kylpyhuoneeseen on tehty remontti edellisen asukkaan toimesta 90-luvun alussa. Ennen kaupantekoa saimme raportin...

väärin ilmoitettu öljynkulutus kiinteistökaupassa

Ostimme 50-luvulla rakennetun rintamamiestalon, jossa on öljykattila vuodelta -67 ja öljypoltin vuodelta 1990. Kaupanteon yhteydessä sekä myyjä että välittäjä ilmoittivat...

Kylmä asunto

Hei!Ostimme kesällä 2011 rivitalo-osakkeen. Pakkasten tultua lokakuussa huomasimme, että asunnossa vetää (lattianrajassa ja ikkunan karmeista). Tiivistimme ikkunat uudell...

myyjän vastuu?

myin rivitalo asunnon n. vuosi sitten. nyt sain kuulla jotta kylpyhuoneesta lähtenyt vesivahinko joka johtuu huonosta vesi eristyksetä. asuin itse asunnossa n.5v enkä its...

vesikö loppunut?

porakaivon vesipumpun sähkömoottori pyörii, mutta vettä ei tule.Painesäiliöön tuli vain hyvin vähän ruskeaa vettä.Voiko olla, että vesi on loppunut.Kaivo on 75m syvä.Osti...

Iso remonttiko edessä !

Ostimpas (sinisilmäisenä ensiasunnon ostajana) tuossa vajaa 5 v. sitten asunto-osakkeen. Asuntoon oli tehty -99 kylppäriremontti, siten että amme oli viety pois, mutta am...

Myyjän vastuut

Ostin noin kymmenen vuotta sitten vuonna 1952 rakennetun rintamamiestalon. Elämäntilanteen muuttuessa olen alkanut suunnittelemaan talon myyntiä. Asuntokauppalaissa todet...

Salaojien toimivuus -Kenellä vastuu?

Asun v. 52 rakennetussa rintamamiestalossa jota osatessani tiesin remontin koittavan. Myyjä väitti salaojien toimivan, mikä kirjattiin myös kuntotarkastukseen. Kesästä a...

Uuden peltikaton aluskatteen puuttuminen

HeiOstin kesämökin meren rannalta. Sovimme myyjän kanssa kauppakirjassa, että ennen loppuhinnan maksamista myyjä tekee mökkiin kattoremontin, jossa vanha mineriittikatto...

myyjän vastuu

siirtyykö kiinteistön myyjän 5 vuoden vastuu perillisille , jos myyjä on menehtynyt aiemmin??...

Keittiön työtason saumavuodoista ja korvausvelvollisuud

Muutin viikko sitten ostamaani kerrostaloyksiöön, jonka kuntokartoitusta en tyhmyyttäni ymmärtänyt pistää ostotarjoukseni ehdoksi. Tiskatessani ensimmäistä kertaa huomasi...

Vettä lattian tyroksin ja muovin välissä?

Omakotitalo on rakennettu -85 - -86. Myyty -02. Uudet omistajat tekevät pesuhuoneremonttia. Kosteusmittaukset tehtiin ennen myyntiä, olivat OK. Laattoja irroitettaessa hu...

Kesämökin osto

Olen ostamassa v.90 rakennettua lautamökkiä.Nyt askarruttaa pitäisikö mökki kuntokartoittaa?Jos kartoitusta ei tehdä ,mikä on myyjän vastuu?...

kuka maksaa?

Vuonna 2001 ostamassani kerrostalohuoneistossa on tehty remontti edellisen omistajan toimesta(isännöitsijä on hyväksynyt ko.remontin)v.1993.Pientä wc tilaa oli laajennet...

remontin vastuu, täsmennystä kysymykseen 6.9.2007

Kylpyhuoneremontin vastuusta kysyisin tarkentavan kysymyksen 6.9. esitettyyn kysymykseen. Tuolloin totesitte että: "Mikäli osakas on omalla toiminnallaan aiheuttanut v...

kopolaatat

Ostimme ok-talon lähes viisi vuotta sitten. Silloin tehtiin taloon kuntotarkastus ja tämän yhteydessä huomattiin että kylpyhuoneen yhdellä seinällä oli muutama ns. kopola...

Myyjän vastuu

Olemme yksityisinä hartiapankkina rakentamassa paritalon, jonka toisen asunnon myymme ja toiseen muutamme itse. Mikä on meidän vastuu toisen asunnon myynnissä, normaali k...

Edellisen omistajan kylpyhuoneremontti

Olen lukenut paljon muiden kysymyksiä, mutta en ole onnistunut löytämään vastauksia kaikkiin mieltä painaviin kysymyksiin. Lähtötiedot: Olemme ostaneet kerrostalo-osak...

Kauppakirjan sanamuoto

Olemme ostamassa omakotitaloa, jossa kuntotarkastuksessa todettiin kosteusvaurio pesu/saunatiloissa. Kostuneet rakenteet purettiin ja kuivatettiin myyjän toimesta. Myynti...

Avoparin tonttikauppa

Pitäisikö tonttikaupassa ottaa jotain huomioon silloin, kun tulevan kiinteistön omistussuhde on esimerkiksi 25/75. Kyseessä on avopari, joista toisen omistaman asunnon my...

Vesivahinko kerrostalossa

Olemme ostaneet kerrostaloasunnon helmikuussa 2009, jossa todettiin remontin yhteydessä makuuhuonen seinässä kosteusvaurio. Vaurio on aiheutunut kylpyhuoneesta joka on se...

Alapohjan kannatinpuiden välisten lautojen lahovaurio ja myyjän vastuu.

Hei! Olemme ostamassa -57 rakennettua puutaloa johon on 90-luvulla tehty laajennusosa. Esittelytilaisuudessa välittäjä kertoi meille, että vanhan puolen alapohjassa on y...

KIRVESMIEHEN VASTUU?

JOS PALKKAAN KIRVESMIEHEN TEKEMÄÄN SISUSTUSREMONTTIA, NIIN MIKÄ ON HÄNEN VASTUU VIRHETILANTEESSA JA KUKA MAKSAA HUONOSTI TEHDYN REMONTIN TAI VÄÄRIN ASENNETUT KEITTIÖKALUS...

Rakentamismääräykset

Mikä on hirsitalopaketin toimittajan vastuu rakentamismääräyksien noudattamisessa. Ikkunoiden lasituksesta on määräys että jos ikkunoiden alareuna on alle 700 mm lattiast...

Väärin tehty lattia

Ostimme keväällä talon, jonka akryylibetonilattia kylpyhuoneessa on väärin tehty. Tämän riskirakenteen johdosta joudumme uusimaan kylpyhuoneen seinien laatoituksen ja la...