Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Muutos isännöitsijätodistukseen

Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 18.4.2013 klo:8:50

Taloyhtiömme on pieni, viiden asunnon paritalo/erillistalo yhtiö Espoon Mankkaalla. rakennusvuosi on -72 ja materiaali siporex. taloissa on alta tuulettuva alapohja, jonne ei ole virallista ”huoltoyhteyttä”.

Osakas E on asunut jo useita vuosia ulkomailla ja pitänyt asuntoa vuokralla. Nyt hän on ilmeisesti myyntiaikeissa ja päätti teettää asuntoon kylpyhuone / pintaremontin. samassa yhteydessä hän halusi uusia putket päälinjasta lähtien, kuten eräässä toisessakin asunnossa oli aiemmin tehty.

tähän toimenpiteeseen vaadittiin huoltoluukkua, että alapohjan putkityöt päästiin tekemään. Toisessa asunnossa huoltoyhteys on kaivettu ulkopuolelta sokkelin ali. Tässä tapauksessa talvi kuitenkin esti ulkotyöt ja osakas halusi luukun sisätiloihin.

osakas toimitti alustavan suunnitelman huoltoluukusta, jota hallituksen pj ja isännöitsijä kommentoivat sen verran, että tätä toimintamallia ei suositella vaan yhteys pitäisi tehdä ulkokautta.

osakas jatkoi sinnikkäästi omaa linjaansa toimitti remonttifirman kautta kolmannen osapuolen laatimat laskelmat luukun rakenteeseen aiheuttamista voimista jne.

isännöitsijä kävi laskelmat läpi ja totesi ne virheellisiksi. myös osakas itse myönsi, että laskelmat eivät pidä paikkaansa.

taloyhtiön hallitus kokoontui laskelmien tiimoilta ja kielsi huoltoluukun tekemisen sisätilojen kautta.

osakas lupasi teettää uudet laskelmat ja hyväksyttää ne rakennusvalvontavirastossa. näitä ei ole taloyhtiölle toimitettu

osakas kuitenkin toteutti luukun vastoin hallituksen päätöstä. ja on kirjallisesti (sposti) ilmoittanut ottavansa vastuun.

miten taloyhtiön hallituksen kannattaa nyt toimia, että se ei ole vastuussa mikäli luukku jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia. rakenteiden heikentyminen voi myös vaikuttaa myös naapurissa (D&E ovat paritalo)

tämä vastuuvapaus pitää ainakin saada vedenpitävästi isännöitsijätodistukseen, onko muita huomioitavia asioita?




Virallinen vastaus
Yhtiön rakennuksen ja muiden tilojen kunnossapitovastuu jaetaan osakkeenomistajien ja yhtiön kesken asunto-osakeyhtiölain säännösten mukaisesti, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Yhtiö vastaa myös sellaisesta osakkeenomistajan tekemästä tai teettämästä asennuksesta, joka rinnastuu yhtiön toteuttamaan tai vastuulleen hyväksymään toimenpiteeseen ja jonka toteuttamista yhtiö on voinut valvoa siten kuin tässä laissa säädetään.

Kunnossapitotyön suorittavan yhtiön tai osakkeenomistajan on huolehdittava siitä, että työssä noudatetaan hyvää rakennustapaa. Osakkeenomistajan on hoidettava osakehuoneistoansa huolellisesti ja toteutettava kunnossapitotyönsä siten, että yhtiön vastuulla olevat kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osat eivät rikkoudu. Yhtiöllä on oikeus valvoa, että osakkeenomistajan kunnossapitotyö suoritetaan rakennusta ja kiinteistöä vahingoittamatta, hyvän rakennustavan mukaisesti sekä noudattaen yhtiön tai toisen osakkeenomistajan asettamia ehtoja.

Osakkeenomistajalla on oikeus tehdä kustannuksellaan muutoksia osakehuoneistossa. Tällaisen muut...


Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>
Arvostele vastaus kysymykseen "Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset / Muutos isännöitsijätodistukseen":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

pyydän

heiminulla on pieni juttu joka haluaisin saa vahan tietoä että, haluaisin vuoakraa joku liiketilaa ja se on nyt myymällä, siitä että muutos kustannukset ravinolaksi,milla...

Keittiön lattian uusiminen parketista laattaan

Aikomuksena on vaihtaa vesivahinkoinen parkettilattia laattaan ja tarvitsisin hiukan tietoa, miten on mahdollista toteuttaa tämä muutos. Onko lattialämmitykselle muuta va...

rakennuslupa

Kun rakennuslupaan olen saanut jatkoajan minusta johtumattomista syistä ja se on menossa umpeen 09.06.2018 tämän viikon maanantaina. Joudun kuitenkin hakem...

wc.n viemäri

Taloon jossa on tasakatto muutetaan katto harjakatoksi.Talon wc.n viemärin tuuletus putki menee katolle,onko haittaa jos muutos työn jälkeen putki jää välikatolle ja pääh...

Sahanpuru kivivillaan jos ei ole ilmarakoa?

Elikkä olen aloittamassa eristeiden vaihtoa kun alkaa 70-luvun purut olemaan tiensä päässä, niin mitäs kun tuossa seinässä ei ole ilmarakoa lainkaan, eli käsittääkseni pe...

Keittiön muuttaminen kylpyhuoneeksi

Asuntokaupoilla vastaan tuli vuonna 1947 rakennettu omakotitalo (rintamamiestalo). Asunnon yläkerrassa on pieni keittiö. Minulla ei ole paljoa kokemusta rakenta...

Mikä lämmitysjärjestelmä rivitaloon?

Nykyinen puurakenteinen, 1-tasoinen, 9 huoneiston rivitalomme on rakennettu v. 2008. Lämmitysjärjestelmänä on kaikissa huoneistoissa sähkölämmitys, joko lattia- ta patter...

C-1

Vanhan puutalon ullakkokerrokseen(ollut asuinkäytössä n.20 v. sitten)haettu rakennuslupaa johon merkattu-vastaa uudisrakentamista.Pitääkö käyttää C-1 näin laajassa korjau...

Kylpyhuoneen seinälaattojen väri muuttunut

Eli muutama kylpyhuoneen alimmista seinälaatoista, suihkun kohdalta nurkasta, on eriväriset kuin muut laatat. Vasta nyt huomattiin vaikka remontista on monta vuotta, en t...

energian kulutus

Minulla on meneillään mökin käyttötarkoituksen muutos projekti. Rakensin 3 v sitten vanhan mökin jatkeeksi uuden 2 kerroksisen asunnon. Nyt näiden välillä (sisällä) on ul...

Kylmät lattiat

Rivitalohuoheisto on rakennettu 1991 maavaraiselle betonilaatalle ilmeisesti normaalein eristein (?). Betonin päällä aluskate ja parketti. Muun remontin yhteydessä halutt...

Sopimus rakennusluvasta

Olen tehnyt urakoitsijan kanssa sopimukset saunan ja kylpyhuoneen rakennuslupien hakemisesta. Kyseessä on märkätilojen muutos. Nyt Urakoitsija haluaa vielä erikseen periä...

autokatos - palomuuri

Yhtiömme autokatos on 70-luvulla rakennetun talon yhteydessä (muutos toteutettu -90). Katoksen jatkeena on myös 3 asunnon ulkovarastot, jotka ovat myös yhteydessä taloon....

vesipisteen muutos keittiössä

Keittiöremontissa vaihtuu vesipiste. Taloyhtiön lupa tarvitaan, mutta tarvitseeko muutos toimenpide yms. viranomaisluvan? Kuinka suuresta/pienestä työstä on kyse? Samalla...

Aluskatteen jälkiasennus

Mahtaako mennä ihan väärän aihealueen sisälle, noh anyway?Rivitalossa josta omistan osakkeen on kattona ns.varttikate, ilman aluskatetta.Olen todennut sen vuotavan yhdest...

Routaeristeet ja antura

Hei,voiko talon sivustan routaeriste lähteä anturasta? Anturan päällä on harkkoja, joissa alimmassa rakennepiirustusten mukaan pitäisi olla laastikallistus ja bitumikermi...

Kaakeleiden poisto lattiasta ja muutos betonilattiaksi

Hei,nykyisissä remonttiin tulevissa wc-tiloissa on laattalattiat, jotka haluaisimme uusia.Klinkkereiden tilalle haluaisimme betoni/betonisekoite lattian.Tilojen koko on n...

Kaupungin maksut?

Mistä kaupunki veloittaa, kun on kyse kaavoitetulla alueella sijaitsevasta määräalan tekemisestä tontiksi ja rakennusluvan hakemisesta? Olemme nyt saaneet tonttijaon muut...

Leivinuunin murtama betonilaatta

Olen ostamassa rossipohjaista rintamamiestaloa vm-56, johon on 80-luvulla rakennettu leivinuuni ilman pohjan vahvistusta. Leivinuunin viereinen hormisto on tuettu maahan,...

Erittely

Kysyin katto remontista ja sain jotain tietoa,mutta vastauksessa oli että saisin kustannusarvion tehtyä itse? Miten semmoinen käytännössä onnistuu kun olisi tasakaton muu...

Yläpohjan lämmöneristeen vaihto

Kyseessä on vanhan hirsitalon (peruskorj.-83)vintin harjakattorakenteen muutos. YP2 (vanha):peltikate, harvalaudoitus, tuuletusrako, harvalaudoitus, min.villa 200 mm, höy...

jatkokysymys lattian nousuasiaan

Eilisessä vastauksessanne lattian purkuun liittyen minulle jäi vielä epäselväksi se mitä tarkoititte sanoessanne, että kyseessä on merkittävä muutos suunnitelmiin. Voisi...

Vuolukivileivinuunin purku/vaihto

Pystyykö pienessä tupakeittiössä olevan liian suuren vuolukivileivinuunin purkamaan niin, että sen voi jossain muualla koota uudelleen, sillä tarkoitus olisi laittaa tila...

Valkolakattu kuusipaneli

Kuinka kyseinen valkolakattu katto käyttäytyy. Asumme 2 vuotta vanhassa paritalossa ja kattomme on muutunut tässä ajassa tosi paljon. Kuinka paljon ja missä ajassa tummum...

Tasakatosta harjakatoksi

Talooni olisi tarkoitus muuttaa autokatoksen tasakatto harjakatoksi. Talossa itsessään on jo harjakatto, mutta huonokuntoisen autokatoksen katon muutos olisi mielessä. Ta...