Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Meteliä naapurista - televisio

Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 25.2.2015 klo:8:14
Yläkerran huonokuuloinen naapuri pitää televisiotaan pauhaamassa olohuoneensa patterin päällä. Patterin kautta siirtyvä meteli huoneistossamme on sietämätöntä. Patterin päälinjastossa voi myös olla aukko, josta ääni kantautuu. Talossa on ollut muitakin halkeamakohtia. Asiasta on ilmoitettu isännöitsijälle tarkasti tapahtumat aikoineen kuvaillen. Isännöitsijä on todennäköisesti laittanut asukkaalle huomautuksia metelistä. Edellisen isänöitsijän mukaan hallituksen jäsenet ovat pyytäneet olla asiaan reagoimatta, koska meteli on tavanomaista. Kukaan ei ole paikan päällä käynyt asiaa toteamassa huoneistossamme, eikä tekninen isännöitsijä voi tulla, koska hallitus sen estää. Kuitenkin, en kuule naapurin television pauhun takia omaa televisiotani. Kotiteatterin ostaminen ei auttanut. Meteliä on päivittäin ja jatkuu tuntikausia. Asia on ollut esillä huoltoyhtiössä ja isännöitsijällä yli vuoden ja on mielestäni jo kiusaamista. Meteli jatkuu huomautuksista huolimatta. Mitä teen - otanko yhteyttä poliisiin?



Virallinen vastaus

Kysyjän esittämä tilanne on vaikea. Kerrostalossa on aina elämän ääniä, ja missä menee rajan sen suhteen, että siitä tulee häiritsevää ja joskus jopa terveyshaitta. Kysyjän tapauksessa

kaikki merkit viittaavat siihen, että ongelma on todellinen.

 

Naapuruussuhdelain 17 §:n mukaan rakennusta ei saa käyttää niin, että naapurille ja huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuuton rasitusta melusta tai muista vastaavista vaikutuksilta. Terveydensuojelulaista löytyy samankaltaisia säännöksiä.

Taloyhtiö voisi vielä mielestäni puuttua asiaan jämäkämmin. Paikalle voidaan kutsua myös terveysviranomainen, joka tekee tarvittavia selvityksiä asian suhteen.  Viranomaisella on periaatteessa mahdollisuus puuttua asiaa. Tämän tyyppisiä asioita ei kuitenkaan kovin helposti lähdetä selvittämään. Uskon että jos taloyhtiö selvittää tilannetta viranomaiselle ja kutsuu tarkastajan paikalle niin siitä on apua. Kysyjän tapauksessa on tietysti pyrittävä osoittamaan melun aiheuttama stressi tai muu mahdollinen terveyshaitta.

Ainakin periaatteessa rikoslain 24. luku 1§ voisi tulla kysymykseen. Siinä säännellään kotirauhan rikkomisesta. Se, joka oikeudettomasti rikkoo toisen kotirauhaa esimerkiksi metelöimällä, on tuomittava kotirauhan rikkomisesta sanktioihin.

Tämän kaltaisiin asioihin kuitenkin rikosoikeudelliset keinot ja poliisin paikalle kutsuminen sopivat huonosti.

Ylivoimaisesti paras keino on asukkaan kanssa neuvotteluyhteyteen pääseminen. Jotenkin asiaa pitää pystyä vain määrätietoisesti neuvotteluteitse sopimaan. Varsinkin jos ongelma aiheutuu siitä, että televisio pauhaa kovalla äänellä tai jos televisio on tosiaan patterin päällä, neuvottelut ovat paras keino. Huomautusten pudottelu oviluukusta ei tuo asiaan ratkaisua.

 

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä, ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa."

Juha Saarimäki
OTK, Lakimies
JuriNet Helsinki

 

 

 

 

 

 

  



Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>
Arvostele vastaus kysymykseen "Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset / Meteliä naapurista - televisio":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Taulutelevisio seinään

Olen hankkinut uuden 32" taulutelevision jonka paino on hieman yli 17 kg. Tarkoitus olisi asettaa televisio seinälle telineellä, joka kiinnittyy seinään vain pieneltä alu...

Äänekäs vesikiertoinen patteriverkosto (45-luvulta, kuparinen)

Moi!Olisin tiedustellut, onko mitään keinoa auttaa/ vaimentaa patteriverkoston pitämää meteliä, ei pauke vaan lähinnä ulina, joka alkaa aina lämptilavaihteluista, ulkona...

Televisio saunassa

Miten olisi viisainta asentaa saunaan televisio. (tauluTV)Miten eristyksen tulisi toteuttaa?Miten TV:n vaatiman ilmanvaihdon tulee toteuttaa?Pitääkö TV:n kohdalla tehdä s...

Pöydät/tasot

Olen muuttamasssa omaan asuntoon ja ajattelin tehdä itse eri kokoisia pöytiä/tasoja olohuoneeseeni. Mallit on jo suunniteltu, mutta minkälaista puuta minun pitäisi hankki...

Ilmalämpöpumpun resonointi

Ilmalämpöpumppumme ulkoyksikkö asennettiin naapurista johtuvasta syystä lopulta tasakattoisen talomme katolle. Talon rakenteet resonoivat melko voimakkaasti laitteen käyd...

Keskuspölynimuri

Hei, heräsin aamulla kovaan ääneen ja paikallistin sen tekniseen tilaan, jossa mm. varaaja ja keskuspölynimuri.  Keskuspölynimuri oli lähtenyt itsestään päälle ja piti to...

ääneneristys

kerrostaloasunnoss huoneistojen välinen tiiliseinä ja vanhanajan ns kananpaskalaasti molemmin puolin. Miten toisessa asunnossa parhaiten torjutaan meteliä mahdollisimman...

Lisä-äänenvaimennin ilmanvaihtoputkistoon

Ilmanvaihtojärjestelmämme pitää mielestäni liikaa meteliä varsinkin yöaikaan. Jos lisään huoneisiin tulevan ilman putkistoon yhden äänenvaimentimen, niin muuttuuko virtau...

Piipun pellitys

Piipun pelti katolla pitää meteliä ja tämä kuuluu liian selvästi yläkerrassa sijaitseviin makuuhuoneisiin. Tuulella pellin paukkumisen estin proppaamalla pellin kyljistää...

viemäri tukossa

asun 2003 rakennetussa omakotitalossa ja wc viemäri menee välillä tukkoon mutta kun tarpeeksi päästää vettä niin viemäri aukeaa ja samalla talon toisessa päässä olevasta...

äänekäs konesaumakatto

Rakenne ylhäältä lukien:konesaumapelti,22*100 ruodeväli 100,tuuletusrima22*50,aluskate,kattokannattajat.Kattokaltevuus 11astetta.Asentaja laittoi pellin alle aaltopahvia...

Vesiputkistojen äänet

Asun v.-89 rakennetun puurakenteisen rivitalon pääty(kulma)huoneistossa. Vesiputkisto kulkee asuntoni poikki rakennuksen ulkonurkassa olevaan keittiöön ja ulko-oven viere...

Syöksytorvesta tuleva melu asunnon sisälle

Asun uudessa 2-kerroksisessa rivitalossa.Sateella katolta tuleva syöksytorvi/ränni pitää häiritsevää "rummuttavaa" meteliä asunnon sisälle veden osuessa rännin alastulon...

ilmanotto

Ilmastointisuunnittelija oli piirtänyt ilmanvaihtokoneelle tulevan ilman ottopaikaksi sivuseinän välittömästi ilmanvaihtokoneen vierestä päätyseinän läpi. Ilmanoton korke...

Liesituulettimen läppäventtiilin reagointi tuulenpuuskiin

 Liesituulettimen poisto (125) on viety suoraan katolle ja heti liesituulettimen jälkeen kanavassa on läppäventtiili.  Melko vähäisetkin tuulenpuuskat saavat läppäventtii...

Vanhan patterin maalin poisto

Millä kannattaa poistaa vanhan 50-luvun kerrostalon vesikiertoisen patterin epätasainen maalikerros ? Päällimmäinen käsittely lienee lateksimaali, jota myös seinässä. Voi...

Kipsilevyseinä ja 25kg television kiinnitys

Kipsilevyseinä ja teräsrunkoon tehty. Alue on n. 2600x2400, johon tarkoitus tehdä koolaus 48mm x 48mm. Kannattaako koolipuut kiinnittää suoraan l...

Lisälasi ikkunaan

Sain naapurista vanhoja ikkunoita, kun siellä uusittiin rintamamiestalon ikkunat. Meilläkin on kaksinkertaiset vanhat ikkunat. Nyt ajattelin laittaa kolmannen lasin näist...

Eristävä väliseinä ullakolle

Olemme lisäeristäneet oman puolemme paritalon yläpohjasta. Naapurista kulkeutuu kuitenkin kosteaa ilmaa meidänkin puolelle, koska siellä eristys on edelleen huono. Eli em...

Vintin väliseinä

Remppaamme vuoden -25 puutaloa ja yläkerta täytyy rakentaa uudelleen. Miten eristämme seinän, jonka toiselle puolelle naapurin on joskus aikomus rakentaa asuttavaa tilaa....

Eristämisestä

Remontoimme vanhaa puutaloa (rivitalotyyppinen) ja haluaisimme tietää, mikä olisi paras ratkaisu väliseinien eristämiseen, jotta naapurista kuuluvat äänet saataisiin mini...

Rivitaloasuntojen välisen kiviseinän lisäeristys

Asun v.-66 rakennetussa rivitalossa,makuuhuoneemme ovat naapurin olohuoneen ja toinen keittiön kohdalla.Naapurista kuuluu puhe ja musiikki,kuten oman asunnon toisesta huo...

Askel- ja ilmaäänitutkimus

Askel- ja ilmaäänitutkimuksen mukaan rivitaloasuntoni rakenteet täyttävät määräykset. Kuitenkin naapurista kuuluu WC:n & suihkun äänet ja puhe, katolta radonimurin hurina...

VIELÄ LIKAKAIVOSTA

ONKO MEIDÄN VAAN KÄRSITTÄVÄ NAAPURIN LIKAKAIVON TUOKSUSTA.TÄNÄÄN ON LÄMMIN SÄÄ JA TUULEE MEILLE PÄIN NAAPURISTA JA "TUOKSU" PIHALLA ON ÄLLÖTTÄVÄ.KENEN PUOLEEN KUNNASSA VO...

autokatoksen palosuojaus

Autokatoksemme on lähempänä kuin 8m naapurista. Paloluokan tulee olla uusien määräysten mukaan B30. Millaisella levyrakenteella sen saavutamme seinässä ja katossa? Voiko...