Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Katon kosteusvaurio

Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 16.6.2008 klo:21:26
Katto kävi vuotamaan vettä sisään makuuhuoneeseeni keväällä -07. Ilmoitin isännöitsijälle vuodosta. Se korjattiin väliaikaisesti.Kattoni alkoi vuotaa uudelleen ja se taas korjattiin. Sen jälkeen vettä ei ole vuotanut sisälle. Samana kesänä piti tulla taloyhtiön ulkokaton kattoremontti, mutta se siirtyi tälle kesälle. Talvella otettiin katosta kosteuden pinta näyte, jonka arvo oli RH 85%, joka oli kattotyöstä vastaavan urakoitsijan ja isännöitsijän mielestä ok. Asialle ei heidän mielestää silloin voinut tehdä muuta.Tänä kesänä kivibitumikaton laiton (nykyisen huopakaton päälle) jälkeen, katostani luvattiin mennä makuuhuoneen sisä kautta villoihin käsiksi. Mutta nyt asiasta on luovuttu ja sanottu että katto vain tasoitetaan ja maalataan eikä villoille ja eristeille tehdä mitään. Betonista on otettu kosteus mittaus 20.5.08 ja mittaus tulos oli 23.5.08 RH 75%. Reikää on porattu vain 3-4cm syvyyteen ja näyte otettiin vain yhdestä kohtaa. Urakoitsijan mielestä tulos on ok, eikä vaadi muita tutkimuksia. Miten toimin asiassa eteen päin. Mikä minulla, osakkeen omistajana olisi ollut ja on jatkossa oikea tapa toimia tässä tilanteessa. Ja kannattaako minun luottaa tuohon tulokseen koska en ollut paikalla kun mittaus tulos katsottiin. Ja onko mittaus suoritettu oikein kun vain 1 reikä oli porattu kattoon ja reijän syvyys oli vain 3-4 cm. Entä eristeiden kunto? Mitä kirjallista minulla pitäisi olla tai mitä voin vaatia isännöitsijältä. Kannattaisiko minun vielä teettää kosteus ja home mittaus terveys tarkastajalla jotta voin olla varma tuloksista. Kysyn jo toista kertaa asiaa ja voisinko saada siihen vihdoin vastauksen???



Virallinen vastaus
Asunto-osakeyhtiölain 78 §:n mukaan yhtiö on velvollinen korjaamaan rakenteista johtuvat sisäpuoliset viat. Rakenteisiin kuuluviksi katsotaan myös rakennuksen eristeet, joiden korjausvastuu kuuluu siis yhtiölle. Yhtiöllä on oikeus itse suorituttaa korjaus, ja sillä on ensisijainen oikeus valita korjauksen laajuus sekä sen suorittaja. Korjausvastuun jakautumisesta yhtiön ja osakkeenomistajien kesken voidaan lain mukaan määrätä yhtiöjärjestyksessä toisin, mutta tällaiset määräykset ovat käytännössä melko harvinaisia. Mahdollisten kosteusvaurioiden varalta olisi kaikkien kannalta parasta varmistautua siitä, että korjaus suoritetaan kerralla riittävän hyvin. Jos korjaus ei onnistu tai se on riittämätön, osakas voi vaatia korjauksen suorittamista uudelleen. Jos korjaustyössä voidaan osoittaa tapahtuneen viivyttelyä tai korjaustapa on valittu huolimattomasti, yhtiölle saattaa syntyä vahingonkorvausvelvollisuus. Tähän vaaditaan kuitenkin osakkeenomistajan esittämää näyttöä siitä, että yhtiö on syyllistynyt menettelyllään tuottamukseen eli että se on rikkonut velvollisuuttaan toimia asiassa huolellisesti. Osapuolten näkemykset kosteusmittausten ja vesivahinkoihin liittyvien korjausten suorittamistavasta ja riittävästä laajuudesta voivat usein poiketa toisistaan. Tapauksessanne yhtiö on korjannut katon ja katsonut, ettei eristevillojen uusiminen ole tarpeen. Yhtiöllä on ollut oikeus suorittaa korjaus tavalla, joka voisi riittää vian korjaamiseen. Näin ollen lienee parasta ensin ottaa yhteyttä isännöitsijään ja pyytää lisämittausten tekemistä jotta korjaustoimenpiteiden riittävyys saadaan asianmukaisesti varmistettua tilanteessa, jossa katosta on kahdesti vuotanut vettä huoneistoon. Jos yhtiö ei lisämittauksiin suostu, kannattaa harkita mittausten teettämistä itse. Vastauksessa on otettu kantaa vain kysymyksen oikeudellisiin näkökohtiin. Erilaiset kosteusmittaustavat ja niiden tulosten luotettavuus jäävät siksi tässä käsittelemättä. Vastaaja: Nordius/ Matti Kess Varatuomari Asianajotoimisto Bützow Oy Helsinki

Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>
Arvostele vastaus kysymykseen "Taloyhtiön rakennusoikeudelliset kysymykset / Katon kosteusvaurio":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Maali ei pysy katossa

Olemme remontoimassa kerrostaloasuntoamme ja keittiön katon maalattuamme maali katossa alkoi miltei välittömästi hilseillä ja kupruilla. Pinta näyttää siltä, että siitä v...

Pikku-wc katon vesivaurio

Mistä löydän ohjeet miten edetä jos pikkuwc katon vesivauriota edellinen asukas ei ole korjannut kunnolla ja sen seurauksena on wc katon muovin villat tummuneet, emme ole...

Katon rakenteellinen virhe

Olemme ostaneet vanhan 1970-luvulla rakennetun pulpetti kattoisen talon. Remonttia aloittaessa löytyi keittiö kaapien takaa vanha kosteusvaurio jota ei oltu korjattu, ja...

kosteusvauriosta

Tilanne on se, että ostimme asunnon ja nyt olemme huomanneet että kylppärin ja keittiön katosta on maali halkeillut. Kylppärin katossa on myös "reikiä". Onko tämä yleensä...

kotivakuutuksesta

Mitäs luulet seuraavasta korvausasiasta. 1,5-kerroksisessa, 17-vuotta vanhassa talossamme on varttikatto, josta puuttuu aluskate täysin. Katon alla ei ole mitään ryömintä...

Katon kosteusvaurio!

Hei, olen ostamassa vuonna 1991 rakennettua hirsirunkoista, huopakattomökkiä. Mökissä on ainakin yksi näkyvä vika. Katossa, hormin vieressä on selvä kosteusvaurio, homett...

Kuka maksaa kosteusvaurion?

Ostin juuri rivitalosta asunnon. Kauppahetkellä tiesin,että yhdessä huoneistossa tehdään kosteusvaurio remontti, josta piti myyjän mielestä selvitä 100-200 eurolla. Remon...

Kosteusvaurion korjaaminen

1986 rakennetun rivitalon pesuhuoneen suihkun viereisestä seinästä löytyi kosteusvaurio. Taloyhtiön edustaja vaatii, että kosteusvaurio paikkakorjataan.Hän vetoaa RYL 200...

Sokkelin irtoaminen?

Eilisessä vastauksessa oli jokin maininta, että sisäpuolella olisi kosteusvaurio ja sokkeli irtoaisi? Miten talon ulkoseinässä voi sisäpuolella olla kosteusvaurio, mikä s...

Kosteusvaurioremontin purkupöly

Asunnossani on pitkäaikainen kosteusvaurio kylpyhuoneessa. Muutin remontin ajaksi pois lasteni kanssa. Irtaimistoni on vielä asunnossa ja remontin aikana ne luvattiin suo...

Vesivaurio pikku-wc välikatossa

Hei!aioimme alunperin vaihtaa pikku-wc kalusteet, mutta loppujen lopuksi päätimme poistaa vanhat laatoitukset seinistä ja lattiasta. Nyt päätimme myös poistaa kattopaneel...

Mitä betonilaatan päälle

HeiAlapohjassa todettu mittauksissa kosteusvaurio.Nykyisin laatan päällä bitumisuikaleet,laudat,50x50 koolaus ja villa eristeenä sit lastulevy ja muovimatto.Mistä matsust...

kosteusvaurio

olen myymässä taloa jonka olen ostanut n.3 vuotta sitten.kumpi on vastuussa minä vai minulle myynyt henkilö, jos talosta löytyy kosteusvaurio eimerkiksi kylpyhuoneesta....

Pakkohuutokaupan vastuu

. Ostimme pakkohuutokaupattavan omakotitalon ,jossa ilmeni kosteusvaurio melko pian kaupanteon jälkeen,kenellä tällaisessa tilanteessa on vastuu mahdollisista korjau...

Lattian laatat

Lattiakaivon ympärillä on kosteusmittauksen yhteydessä todettu kosteusvaurio. Onko taloyhtiö velvollinen korjauttamaan kyseisen vaurion ja korvaamaan mahdollisesti korjau...

Välikaton kosteusvaurio 70-luvun talossa, johon tehty harjakatto

Kyseessä -76 rakennettu omakotitalo, alunperin tasakattoinen, tehty v. -93 muutos harjakatoksi. Itse olen omistanut talon vuodesta -97. Tasakatto rakenteena jätetty, kant...

Remontin tehneen yrityksen vastuu vesieristyksistä

Taloyhtiömme kaikissa löyly- ja pesuhuoneissa todettiin v. 2001 kosteusvaurio. Taloyhtiö teetti ja maksoi v. 2001 remontin, jossa tilat kuivattiin, vesieristeet ja kaakel...

Kauppakirjan sanamuoto

Olemme ostamassa omakotitaloa, jossa kuntotarkastuksessa todettiin kosteusvaurio pesu/saunatiloissa. Kostuneet rakenteet purettiin ja kuivatettiin myyjän toimesta. Myynti...

Korvauksen suuruus

Miten määritellään korvauksen suuruus,jos taloyhtiö perää entiseltä omistajalta korvausta väärin tehdyn kylpyhuoneremontin aiheuttamasta kosteusvauriosta. Kosteusvaurio o...

Mahdolliset kosteusvauriot

Hei,Alan tekemään saunaremonttia tänä vuonna johtuen tummuneista paneeleista. Jos löydän kylpyhuoneen ja saunan välisestä seinästä kosteusvaurion, mitä olen mielestäni oi...

Suihkukaapin aiheuttama kosteusvaurio

Taloyhtiössämme on havaittu kosteusvaurio, joka on asiantuntijan testien mukaan aiheutunut suihkukaapin pettäneistä silikoneista joiden läpi vesi...

Myyjän vastuuko ja miten edetä...?

-71 rakennettu talo. Ollaan asuttu talossa 2 vuotta. Yläpohjassa seuraavanlainen ongelma: Loivakattoinen peltikatto uusittu -95. Asennettu aluskate on kondensoimaton eli...

Haltex-katon maalaus

Yli kolmekymmentä vuotta vanhassa talossamme on yhdessä huoneessa ns. Haltex-sisäkatto. Jo vuosia sitten tapahtui kosteusvaurio katon yläpuolella ja p...

Vanhan kosteusvaurion korjaaminen - tuleeko runkopuut vaihtaa?

Talostamme löytyi vanha kosteusvaurio. Kosteutta ei enää ole, mutta vaurioita on aiheutunut joskus aiemmin. Keittiön kaappien takana olevat lastulevyt ovat mustuneet kost...

Taloyhtiön vastuu sadevesien aiheuttamasta kosteusvauriosta.

Taloyhtiön (rv 1977)  yhdessä asunnossa on todettu kosteutta ja homekasvustoa maanvaraisen laatan alapohjassa. Kosteusvaurio on todennäköisesti s...