Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Sisäilman laatu, osa 2

Talopaketit ja rungot

Kysytty: 2.2.2003 klo:15:06
Ennen varsinaista kysymystä lainaan uudesta talo & koti - lehdestä Panu Kailan, tuon vanhan jäärän maalailua höyrynsuluttomuuden merkityksestä sisäilman laatuun : "Juuri seinäpinnan kyky imeä ja taas palauttaa kosteutta on huoneilman terveellisyyden tärkeimpiä tekijöitä. VTT:n suuressa kansainvälisessä tutkimuksessa todettiin, että maalaamattomalla puuseinällä on merkittävä tasoittava vaikutus huoneilman kosteuden vaihteluun. Makuuhuoneen ilma ei yön aikana tullut läheskään yhtä raskaan kosteaksi eikä päivällä kuivunut yhtä rajusti kuin tiiviiksi maalattua puupintaa käytettäessä. Molemmissa oli normaali määräysten mukainen ilmanvaihto. Näin sai selityksensä kokemus siitä, että vanhassa talossa on hyvä hengittää. Puun lisäksi muutkin kasvikuiduista valmistetut materiaalit toimivat samoin kosteuden tasaajina, siis kuitulevyt, pahvit, sahanpuru, pellava, puukuituvilla. Mutta tärkeää on, ettei kosteuden vapaata siirtymistä estetä millään pintakalvolla." Viitaten aikaisempaan vastaukseen palstalla samasta aiheesta, tehtäväkseni jääkin enää ratkaista, heitänkö kruunaa ja klaavaa vai rakennanko talon, jossa pohjoisen seinä on lämpöharkkoa, etelän siporexia, itään puuseinä höyrynsulkumuovilla ja länteen puuta puukuituvillalla. Kellariin varmuuden vuoksi pehmustettu koppi desibeliovella. Onko niin, että aikaisemman vastauksen pohjana on tieto siitä, että suurin osa taloista tehdään "pulloiksi", eikä kukaan ole siihen vielä kuollut, eikä toisaalta ole halua asettua markkinoita vastaan tuomalla esiin seikkoja, jotka saattaisivat aiheuttaa turhaa surinaa sen miljoonan kärpäsen joukossa, joka ei voi olla väärässä? Ja toisaalta, onko edellinen lainausteksti vain vanhan rakennuskulttuurin puolesta taistelevan ukon turhaa höpinää tuulimyllyjen katveessa?



Virallinen vastaus
On tietenkin hienoa, että Suomessakin joku on niin ehdoton, että kaikki vanha on hyvää ja kaikki uusi on huonoa sekä se mitä olen tutkinut ja hyväksi todennut, on ainoa oikea tapa rakentaa. Voimme lakkauttaa korkeakoulujen tutkimukset tyystin tai tehdä vain sellaisia tutkimuksia, jotka tukevat vanhojen rakenteiden erinomaisuutta. Pitää tässä mietiskelyssä huomata myös se, että silloin kun rakennettiin näitä oikein tehtyjä taloja, sisätiloissa käytettiin vettä vain 5 l/ asukas vuorokaudessa. Nyt sitä käytetään 90 - 150 l/ asukas päivässä. Silloin talojen ilmastointi tapahtui täysin hallitsemattomasti ja pääosin tulisijojen kautta poistot. Se on aivan tosi, että maalaamaton puu toimii esitetyllä tavalla, mutta miten se pidetään puht...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Talopaketit ja rungot / Sisäilman laatu, osa 2":

HUOM! Voit kysyä jatkokysymyksen liittyen aikaisempaan kysymykseesi

Kysy Jatkokysymys

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Alapohjan ikivanha mutta uusi rakenne

Ruotsalainen rak.mestari Bengt Adolfin oli halunnut tehdä sisäilmaltaan terveen talon. Hänen talossaan olivat alapohjan eristeet maassa ja alapohjaan ohjautui talosta sis...

paineellinen ilmanvaihto

meillä on -82 valmistunut omakotitalo jonka ostimme syksyllä. Tässä on paineellinen ilmanvaihto, mutta ei ole riittävä ja kuntotarkastaja sanoi että tähän täytyy tehdä ko...

Sokkelin käsittely

Mikä on sokkelin käsittelylle minimivaatimus ja mikä on mielestänne paras käsittely kustannus-laatu -suhteessa? Talo on perustettu kalliolle ja sokkeli on kokonaan maanpä...

Puutavaran laatu

Aikomuksenamme on verhoilla talomme leveällä ulkoverhouspaneelilla (vaakaverhoilu). Osa toimitetusta puutavarasta on kuitenkin ollut käyttökelvotonta, minkä sahurikin on...

tiilijulkisivun maalaus

MOi!Meillä on 70-luvun talo.Siinä on julkisivu tiilestä.Se on muurattu jostain huonoista tiilistä ja osa jopa erinlaisista.Muuraus laatu on aika surke...

Kapillaarikatkosepeli

Saattaa olla tyhmä kysymys, mutta kysytään silti...Täytin sokkelin sisäpuolen 8-16 sepelillä kokonaan, saatujen työohjeiden mukaan. Vaikka tilattiin samalta toimittajalta...

Parketti ja kosteus

Hei !Kun yleisesti RYL:ä pidetään ns. hyvän rakentamistavan kriteerinä, niin sillä esim. parkettien asennusaikana ja sen jälkeen sisäilman kosteus tulisi olla 40-60 %. Su...

Kiinteiden ikkunoiden alaosassa kosteutta

Vuosi sitten valmistuneessa lämpöharkoitsta tehdyssä ok-talossamme on Eskopuun valmistamia sekä 3-lasisia avattavia että kiinteitä ikkunoita. Nyt pakkasella -10C, (sisäil...

Sisäilman oton sijoitus uudisrakennuksessa

Uudessa talossamme sisäilman otto on sijoitettu eteläpäähän, jossa se imee naapurin savut sisään lämmityskaudella ja lämmintä ilmaa kesäkaudella. Onko tehty virhe ko. ilm...

akryylibetoni

Millainen pinta pitää tehdä akryylibetonille valulattiaan uudiskohteessa.Betoni laatu on k-30 16mm NP lattiasuhteistus....

Normaali ilamnkosteus

Mikä on sisäilman normaali kosteus. Heinä-elokuun liikkunut 65-85% välillä....

kostea ilma

mistä johtuu että eilen kun sato vettä niin talon sisäilman kosteus nousi 55% ja on sitä vieläkin? talo on rintamamies talo 40luvulta...

Homeasiantuntijoita / -mittaajia ?

Osaatteko kertoa:Mistä löytyisi ammattitaitoisia, asiansaosaavia ja luotettavia sisäilman homeitiömittaajia, pohjoisen alueelta?Olisi tarkoitus selvittää, onko talomme hu...

hanojen kromaus rikkoutuu

Hei! Olemme asuneet siporex talossamme pari vuotta ja jo vuoden käytön jälkeen huomasimme hanoissa outoja merkkejä. Kromaus oli alkanut "syöpyä" pois. Eli kromaus lähtee...

Tunkkainen haju

Talo on rakennettu- 80. Olen moittinut sisäilman laatua jo vuosia. Viime kesänä avasimme perustukset ja laitoimme patolevyn, uudet salaojat ja sadevesiputkiston (sadevesi...

Lämpökäsitelty mänty

Suositellaanko saunan laudepuuksi? Hinta-laatu suhde esm. lämpöhaapaan verrattuna?...

pvc viemäriputket pannuhuoneessa

muoviputket pitää kuulemma eristää pannuhuoneessa. Mitkä ovat sallitut tavat? Käykö kipsilevy (paksuus, laatu?)...

ilmastoinnin putket

Onko tietoa kumpi on materiaalina parempi ilmanvaihdossa ja kumpi on hinta laatu suhteelta parempi kun vertailtavana on muovi ja pelti putkisto...

sahatavaran AB kimmomoduuli?

Mistä saan sahatavaran laatu AB kimmomuduulin arvon? Valokaterakenteen suunnittelussa tarviis laskee kattopalkkien koko....

Tummunut katto

1974 rakennetun omakotitalon sisäkatot ovat tummuneet ja sen aikaisen panelien laatu vaihtelee, joten haluamme valkaista esimerkiksi MDF-panelilla..onko oikea ratkaisu..o...

SPU vai FINNFOAM

Terve Kumpi eristeistä olisi parempi hinta/laatu suhteeltaan rintamiestalon alapohjaan ?Ja kuinka paljon sitä pitäisi laittaa ?...

lämmin kellarikerros

vähentääkö kellarikerros paalutuksen tarvetta? voiko kellarikerroksen rakentaa tasamaalle vai vaikuttaako maan laatu?...

IV-kone painovoimaisen ilmanvaihdon tilalle

-73 rakennetussa talossa on painovoimainen ilmanvaihto ja talon tiivistämisen yhteydessä olen miettinyt koneellista ilmanvaihtoa, mikä on IV-koneen sähkönkulutuksen ja lä...

Painovoimainen ilmanvaihto kesämökillä

Eräällä ystävälläni on Honkarakenteen valmistama pyöröhirsinen kesämökki vuodelta 1975, jonka oleskelutiloissa ei ole minkäänlaista ilmanvaihtoa -> sisällä jatkuva ummeht...

Kuivabetoni

Millaista kuivabetonia on markkinoilla suursäkeissä? Olen kysellyt rautakaupoista ja saanut ristiriitaista tietoa. Valmisbetonina saa nopeasti sitoutuvaa laatua, joka käs...