Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Parketti pilalla

Sisäpintarakenteet

Kysytty: 11.1.2005 klo:0:12
Asumme -50-luvulla rakennetussa omistusasunnossa. Vesipatterin vuoto (tiivisteen pettäminen) pilasi parkettia n. neliön alalta. Isännöitsijän mukaan lattia korvataan vain, jos se on alkuperäinen lattiamateriaali (muovimatto). Parketti on kuitenkin asennettu ennen asunnon ostoa. Kenelle kuuluu korvausvastuu? Huoltomiehen mukaan talon kaikkien pattereiden tiivisteet olisi uusittava pian - tai olisi pitänyt jo uusia. Vuoto johtui siis huoltoyhtiön laiminlyönnistä, ei asukkaiden toiminnasta. Asia on ollut isännöitsijän hoidettava kaksi kuukautta, eikä se ole edennyt ollenkaan. Ja kuivuuko lattia itsestään (patterin voimalla) vai vaatiiko se ammatti-ihmisen tarkistuksen?




Virallinen vastaus
Isännöitsijä on käsittääkseni oikeassa tuossa parketin kuivauksessa. Kuitenkin pitää myös muistaa, että yhtiön olisi pitänyt kuivata ilmeisesti myös se muovimatto. Siihenkin olisi tullut jotain kustannuksia. Tuo voi tosin olla niin pieni kustannus, että ei kannata tapella. Jos vuoto on kuitenkin johtunut taloyhtiön laiminlyönnistä, sovelletaan vahingonkorvausoikeuden normeja, ja taloyhtiö suorittaa kuivauksen. Kuivauksesta pitää muutenkin neuvotella, sillä osakkeenomistajan vastuu ei kuitenkaan siirry automaattisesti uudelle osakkaalle huoneiston tai muun osakashallinnassa olevan tilan hallintaan oikeuttavien osakkeiden luovutuksen yhteydessä, sillä uudella osakkeenomistajalla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa entisen osakkeenomistajan teettämien muutostöiden suorittamistapaan eikä urakoitsijan valintaan. Osapuolten välillä vastuunjako edellisen osakkeenomistajan teettämien muutosten osalta määräytyy siten lähtökohtaisesti AOYL 78 §:n olettamasääntöjen mukaisesti. Ota ammattilainen tarkastamaan vaurio. Tuo ei välttämättä itsellään kuivu.

Arvostele vastaus kysymykseen "Sisäpintarakenteet / Parketti pilalla":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Parketti, kohonneita reunoja, rakoilua ja kellumista.

Onkohan normaalia parketin elämistä ja palautuuko mahdollisesti vai onko parketti pilalla? Onko hionta & lakkaus korjaus ratkaisu vai joutuuko uusia kokonaa...

Jäätynyt maali

Onko kerran jäätynyt maali pilalla????...

parketin poisto

Onko järkeä poistaa parketti laminaatin alta pois,ja voiko parketti alkaa haisemaan tunkkaiselta???...

Parketti väärin asennettu

Remonttimies asensi 1-sauvaista parkettia ostamaani tyhjillään olleeseen osakehuoneistoon. Parketin pääty saumat ja osa pituussuuntaisista saumoi...

Mosaiikki parketin irtoaminen

Meillä on 23 vuotta vanha parketti olohuoneessa, eteisessä ja takkahuoneessa, joissa lattiat on hiottu ja lakattu viime talvena samanaikaisesti, kun yhteen mh ja keittiö...

Pintavettä porakaivossa

Lumi suli ja tuli tulva. Sulamisvesi nousi niin korkealle, että se pääsi porakaivoon ja nyt on vesi ruskeaa ja voimakkaasti turpeelle haisevaa ja tietenkin käyttökelvoton...

Ovi pesuhuoneeseen

Onko olemassa erikseen kosteiden tilojen väliovia? Laitoimme tavallisen välioven suihkutilaan ja sehän on tietysti kuukauden käytön jälkeen jo pilalla...Mistä saamme sinn...

Tapetointi erikeeperillä

Korjailen lasten tekemiä tapetin repeämisiä ja poistin palan tapettia seinästä. Löysin samaa tapettia, mutta vanha tapettiliisteri oli jo pilalla. Tarvittava liisterimäär...

Marmori

Hei, ummikkona menin ja pesin kylpyhuoneen marmori seinät happopohjaisella pesuaineella, kun en ollut tietoinen että näin ei saa tehdä, ja niinhän siinä kävi että pinta k...

Massiivikoivulattian pintakäsittely

Meillä on 16 vuotta vanha lakattu massiivikoivulattia ja se oli säilynyt yllättävän hyvänä. Pari vuotta sitten ostimme koiran ja arvaaatte varmaan, miten lakkapinnalle on...

Parketti narisee

Yläkerran lattia on parketilla kauttaaltaan. Aulan nurkassa on ovi makuuhuoneeseen ja sen kohdalla parketti narahtaa iloisesti astuttaessa. Ääni tuntuu kuuluvan seinän vi...

Kylmät lattiat

Rivitalohuoheisto on rakennettu 1991 maavaraiselle betonilaatalle ilmeisesti normaalein eristein (?). Betonin päällä aluskate ja parketti. Muun remontin yhteydessä halutt...

lattian laatoitus

moi,  poikani paritalon sisäänkäynnin eteistilassa kerrosten välissä on parketti lattia.  Tarkoitus olis laatoittaa lattia, niin pitääkö poistaa parketti alta, joka on hi...

Ongelmia remontoidun asunnon parketin kanssa...vai voiko kyseessä olla laminaatti?

Ostimme remontoidun kerrostaloasunnon, johon oli juuri asennettu uusi pähkinäparketti. Muutettuamme, ja asuntoon tutustuttuamme löysimme kohtia, joista parketti narisee j...

Rivitaloasunnon parketin poistaminen

Olisin tiedustellut, kannattaako rivitaloasunnosta poistaa parketti kun tarkoituksena olisi korvata vanha parketti laminaatilla? Vaikuttaako parketin poistaminen ja korva...

Mosaiikkiparketti rapisee

1990 rakennetussa omakotitalossamme on alkuperäinen mosaiikkiparketti joka ei meitä miellytä alkuunkaan ja haluamme laminaattia tilalle. Parketti on kuitenkin liimattu be...

Uusi parketti

Asunnon lattioissa on nyt tällainen tilanne: Lautalattian päällä on joissainkohti tasoitetta, sitten jokin (askeläänieristys?) matto, jonka päällä on muovimatto, ja sit...

laminaattia vai parkettia

Taloon tulee lattialämmitys sähkökaapeleilla. Lapset ovat pieniä. Kuinka herkkää parketti on kolhuille ja onko sen ylläpito vaativampaa kuin laminaatin? Todella vaikea pä...

parketin irtoaminen

Ostimme -80 valmistuneen rivitaloosakkeen jossa on mosaikkiparketti.Parketti oli kulumista lukuun ottamatta hyvä kuntoinen. Suoritimme parketin hionnan ja lakkauksen amma...

Parketti keittiökalusteiden alle

Keittiöremontti menoillaan, eilen tuli laitettu parketti keittöön (uiva lautaparketti), tänään on kaappien vuoro. Nyt kuitenkin mietityttää se että ohjeisssa sanottiien e...

Laminaatti lattia

Eli voiko laminaatin asentaa vanhan parketti lattian päälle?...

parketti lattia

voiko parketti rakoilla kylmästä tai lämpösestä kun lattia oli valmis ei ollut rakoja...

Kosteusvahinko jääkaapista

Ostin viikko sitten asunnon vanhasta kerrostalosta, ja purkaessani keittiötä löytyi jääkaapin alta kosteusvahinko. Vahinko on ilmeisesti rajoittunut parkettiin, eikä alla...

Uuden parketin asennus betonilaattaan liimatun mosaiikkiparketin päälle

Moro!Olen aikeissa asentaa uuden parketin mosaiikkiparketin päälle, joka on liimattu betonilaattaan kiinni. Miksi parketti parketin päälle? Vanha parketti olisi mahdollis...

Lattian oikaisu parketin asennuksen jälkeen

Vaihdoimme 60-luvun lopussa rakennettuun omakotitaloon uuden parketin. Vanha parketti oli tosi huonossa kunnossa ja asennettu muovimaton päälle. Poistimme parketin ja muo...