Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Muurauslaastin valinta

Sisäpintarakenteet

Kysytty: 3.11.2008 klo:11:19

Hei

Minulla on työn alla 1900 luvun alussa rakennettu kerrostalokaksio Kalliossa. Poistin lattian(kaikki 7 kerrosta ja lautalattian) jolloin jäi juoksut jäljelle siis. Suoristin juoksut, mutta ongelmaksi jäi seinäpinnan alaosat. Koska lattia levytyksen jälkeenkin jää viisi senttiä edellisen lattiatason alapuolelle, pitää muurata murentunut seinän alaosa kuntoon. Tarvitsisin apua oikean laastin valintaan tähän tarkoitukseen, sillä kiinnityspinta on rakennuksen vuosikertaan nähden yleistä jotain kalkkipohjaista tavaraa johon on vaikea saada mitään kiinni. Ylempää seinästä olen paikkaillut isoja murentunuita rappauksia käsikipsillä joka tuntuu olevan ainoa tavara joka tarttuu, mutta alaosat johon lattialistat tulee kiinni, saisi olla jotain hieman kestävämpää. Millä siis kannattaa yrittää muurata ja onko jotain tartunta-aineita tai muita tekniikoita jolla saisi laastin kiinni?!?!?




Virallinen vastaus
Tuon ajan rappaus on tehty todennäköisesti pelkällä kalkkilaastilla. Siihen on vaikea tehdä paikkaus. pohja pitää puhdistaa hyvin. Hyvin kostutetulle pinnalle rapataan tartuntarappaus KS 10/90 laastilla. Se jälkeen tuohon voi tehdä rappauksen KS65/35 laastilla. On hyvä käydä asia vielä lakan betonin neuvonnan kanssa tarkemmin läpi.

Arvostele vastaus kysymykseen "Sisäpintarakenteet / Muurauslaastin valinta":
Jäsenen antama (3.11.2008 klo:12:03) kommentti

Eli ei siis muurausta vaan rappausta/täyttöä...


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Betoni muurauksessa

Hei,Mikä on muurauslaastin ja betonin välinen ero? Voiko betonilla muurata (Leca-harkkoja pienimuotoisesti)?...

Sokkelin pinta

Talomme sokkeli on leca-harkoista, jonka slammasin muurauslaastin ja sementin sekoituksella 1993 rakennusvaiheessa. Nyt pinta on irtoillut varsinkin harkkosaumoista ja on...

Olisiko poistoilmalämpöpumppu meille oikea valinta?

Olemme rakentamassa uutta ok-taloa,huoneistoala olisi 108+45.Taloon tulee varaava takka ja mahd. vesikiertoinen lattialämmitys.Onko pilp hyvä valinta vai olisiko joku mu...

Mikä lämmitysmuoto yläkertaan

Omistan ok-talon, jossa on yk-varaus. Rakennamme nyt yläkerran valmiiksi. Talossa on kaukolämpö ja alakerrassa vesikiertoinen lattialämmitys. Mikä seuraavista vaihtoehdoi...

Maalämpopumpun vaikutus e-lukuun

Moro,Vaikuttaako todellinen maalämpöpumpun valinta (lämpökerroin) suoraan e-lukulaskennan lopputulokseen, vai käytetäänkö laskennassa lämpökertoimena maalämmön kohdalla a...

Yläpohjan lisäeristys

Taskaton muutostyön ohella tarkoitus lisätä eristettä vanhan 20cm lasivillan päälle 20cm ekopuhallusvillaa.Onko Eko-puhallusvilla oikea valinta vaan löytyykö parempi ratk...

ikkunoiden vaihto

mistä löytää puoluetonta tietoa minkä ikkunan valmistajan ikkunat olisi oikea valinta omakotitaloon jota alamme saneeraea.omakotitalo on rakennettu 1983 ja talossa on pai...

Muurauslaatin käyttö uunin alla tasoitteena

Purin vanhan tiilileivinuunin pois ja tilalle tulee uusi vuolukiviuuni. Muurari kävi tarkistamassa tilanteen uunin purkamisen jälkeen ja kertoi, että vanhaa betonivalua p...

Leivinuudin feikkiseinä

80-luvun alussa rakennetussa talossamme on tiilinen leivinuuni. Leivinuunin etuseinä jatkuu toiselle sivulle feikkiseinänä, eli tiiliseinän takana ei ole mitään. Seinä on...

Lämmitystavan valinta

Olemme aloittamassa yksikerroksisen puurakenteisen matalaenergiatalon rakentamista (huoneistoala 123 neliötä ja talon yhteyteen puolilämmin autotalli+varasto). Olen seura...

Vanhan rossipohjan mahdollinen tuenta

N. 60 v. talo, rossipohja, hirsiseinät, rapattu tiiliverhous, lähinnä puru/kutteri eristys. Ilmatila lattian alla tuulettuu hyvin, ei ongelmia. Seinien sisäpintoja uudist...

Autotallin peltiseinien maalaus

Autotallimme seinät on tehty 80-luvun lopulla Rannilan profiilipellistä, joka on maalattu jo tehtaalla. Autotallin rakentanut entinen omistaja ei muista millä maalilla ta...

Lattian rakenne

Ostimme 100 vuotta vanhan hirsitalon (rossipohja) ja putkia laitettaessa pääsimme tutkimaan kunnolla lattian rakenteen. (Edellinen omistaja oli uusinut lattiat kokonaan.)...

rakentaa vai eikö rakentaa?

Olemme miettineet oman talon rakentamista ja pankissa on käyty juttelemassa lainat selviksi. Mikä olisi tämän jälkeen aisioiden järjestys; tontin hankin, talopaketin val...

OK-talo aihkihirrestä

Onko aihkihirsi järkevä valinta OK-taloon ? Lähinnä mietityttää kehikon tiiveys / lämpimyys puun halkeilun tai vääntyilyn seurauksena.Talo tulee todella tuuliselle paikal...

Vallox 75

Omistamassamme rivitalohuoneistossa ilmanvaihto hoituu Vallox 75 -laitteella. Luin ohjeista, että laite soveltuu käytettäväksi pienissä, n.40-60 neliön asunnoissa. Asunno...

rintamamiestalon maalaaminen

Tarkoituksena on maalata -59 rak. rintamamiestalomme keväällä. Mikähän maali olisi paras valinta, kun seinässä on nyt lateksinmaali (n. 4 kerrosta), lautaverhouksen alla...

Puukattila <-> Vesikiertoinen lattialämmitys

Puukattilaa(pellettimahd.) mietimme tulevaan Kivitaloon n.150m2 yk + 100m2 kellari, olisiko tuo järkevä valinta/yhdistelmä ja saako puukattila/varaajayhdistelmällä tasais...

Rappaus

Kyseessä on vuonna -54 rakennettu rapattu rm-talo.Rapaus on melko karkea.Suunnitelmissa olisi maalata talo kesällä.Ennen maalausta rappausta pitäisi hiukan korjailla.Sein...

Keraaminen liesi

Kuinka vaikea on keraamisen lieden puhdistus, jotkin käyttäjät valittivat ettei pintaan palanutta saa millään poistettua. Onko keraaminen siis hyvä valinta?...

ulkomaali

Olen käyttänyt aikaisemmin Jussin öljymaali -nimistä alkydiöljymaalia ulkomaalaamiseen. Tuon maalin ongelmana on kuitenkin haalistuminen. Lateksissa tätä ongelmaa ei ilme...

Rautasulfaatin jälkeinen pintakäsittely

Vuoraan laudalla osaksi vanhan hirsirakenteisen, osaksi uusitun tavallisen puurakenteisen mökin. Haluan vuorauslaudan (UYL) väriksi mahdollisimman nopeasti harmaan ja tun...

Höyrynsulkumuovi selluvillan kanssa yläpohjaan?

Hirsitaloa olisi tarkoitus rakennuttaa. Olen huomannut, että toisilla hirsitalotoimittajilla yläpohjaan tulee höyrynsulkumuovi ja sen lisäksi n 500mm selluvillaa. Toisill...

energiakustannus

Mökkipaketin valinta edessä.Peruslämpö vesijohtojenkin vuoksi välttämätön.Mikä on energiankulutusero ? Yksitasoratkaisussa tai nukkumaparvessa taiko korkeaparvessa.Mökki...

arimax 520 plus.

olen ajatellut valita tämän kattilan lämmön lähteeksi talooni. kysymys on että lämmittäisin 50 neliön ulkorakennusta ja pää rakennuksessa on vähän vajaa 170 neliötä, riit...