Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

korvaako taloyhtiö?

Sisäpintarakenteet

Kysytty: 13.6.2007 klo:6:46
Taloyhtiössämme (rak-87) on paukahtanut kaukolämpöputki rikki. Yhtiökokouksessa päätettiin uusia kaikki putket, niin maan alla kulkevat kuin talon sisällä olevat. Korjaus tehtäisiin siten että kahden talon päätyyn rakennetaan ulkopuolinen konsoli josta putki menee ja sisäänvienti olisi 1,5m:n korkeudelta asukkaan wc:hen jossa taas on konsoli putkille. Konsoli rikotaan laajalta alueelta jotta putkimies pääsee tekemään töitä. Isännöitsijä ilmoitti että konsoli vaan korjataan eli tehdään ehjä konsoli. Meillä on konsolin päälle laitettu laatat ja toisella asukkaalla tapetti.Kerroin isännöitsijälle, että wc on laitettava kokonaisuudessaan uudelleen, tai sitten ainakin konsoli on laatoitettava samantapaisella laatalla, joka ei kyllä ole hyvä idea. Toisella asukkaalla on allas pultattu seinäkaakeliin niin lujasti, että kaakelit menee rikki. Allaskin tulee irrottaa jotta on työskentelytilaa. Isännöitsijän mukaan taloyhtiö ei korvaa vaan saatetaan alkuperäiseen kuntoon, näin sanoo kuulema asunto-osakeyhtiölaki. Isännöitsijän mielestä en voi estää korjausta tehtävän vaikka oma wc:ni menee rikki. Onko asia todella näin? Tämähän on minusta riippumaton vika. Joudunko hyväksymään maalatun konsolin vaikka muuten on kaakelia? En edes tiedä kehen ottaisin yhteyttä, lakimieheen vai onko joku muu instanssi olemassa joka tietää?



Virallinen vastaus
Kun olet itse tehnyt jälkeenpäin parannuksia pintoihin, ja taloyhtiö tulee tekemään korjauksia, joudut itse purkamaan tekemäsi yli...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Sisäpintarakenteet / korvaako taloyhtiö?":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Laminaatin alla olevan muovimaton poistaminen

Hei!Haluan poistaa keittiön laminaatin alla olevan vanhan muovimaton hajuhaitan takia. Matto on betonivalun päällä välipohjassa. Aikoinaan laitettu tasoite (?) irtoilee p...

Kuka korvaa?

Asumme 1973 valmistuunessa rivitalossa. Asuntoja on yhteensä 6 kpl. asunto-osakeyhtiössämme. Kysymys kuuluu, että nyt 5 asunnossa on ilmennyt kosteustarkastuksen yhteydes...

Mikä on ideana siinä, että taloyhtiö tarkastaa

kylpyhuoneen vesieristykset? Siirtyykö silloin vastaa vesieristeestä taloyhtiölle? Eli jos myöhemmin vesieriste pettää, niin taloyhtiö korvaa, vai mikä tässä on taustalla...

Remontti uusiksi, kenen vastuu?

Taloyhtiömme (15 asuntoa) teetätti kylphuone remontin kolmeen asuntoon, jotka nyt puolen vuoden käytön jälkeen on todettu susiksi, lattiakaivo on asennettu väärin ja purk...

Kenelle vastuu asumisen haitasta?

Korvaako joku taho, kun taloyhtiön toimien vuoksi omassa asunnossa ei voi asua? Kyseessä on taloyhtiön tilaamat tutkimukset remontin yhteydessä huoneistossa, joiden aikan...

lattian osittain uudelleen laatoitus

meillä tehtiin puoli vuotta sitten kylpyhuoneremppa peltielementtikylppäriin: pellin päältä vanhat laatat pois, sitten pellin päälle gyproc-levy gyprocruuveilla + vesieri...

alkuperäinen kaivo vuotanut, kuka korvaa uuden betonilaatan?

Ostimme viime talvena rivitalon osakkeen vanhemmiltani. Nyt syksyllä aloimme tehdä kylpyhuone ja sauna remonttia. (Saunaan ja kylpyhuoneeseen on joskus 10-15v sitten teht...

Rakennuslupa ja vakuutus

Yrityksemme tarjoaa terveyspalveluja. Rakensimme yrityksemme tiloihin (kerrostaloon) asiakkaita varten saunan, johon saimme luvan isännöitsijältä. Emme tienneet, että sau...

Kaakelilujan vesieristyskyky

Korvaako kaakeliluja kylpyhuoneen seinissä vesieristeen, vai tarvitaanko joka seinään vesieriste, vaikka kaakelilujaa käytettäisi?...

Korvaako vakuutus

Olisimme kiinnostuneita tietämään korvaako vakuutusyhtiö alapohjaan tullutta ikävauriota talo on -63 rakennettu ja nyt olemme huomanneet että tuulettava alapohja valsk...

avainkotelo

Korvaako vakuutus, jos kotelon saa joku auki ja mee sisälle, varastaen kaiken ? Eli kuinka vakuutusyhtiöt katsovat tuon kotelon ?...

Liesituulettimen liittäminen hormiin

Remppaamme vanhaa taloa, ja olemme saaneet ristiriitaista tietoa, saako liesituulettimen liittää hormiin taipuisalla, venytettävällä metallipintaisella putkella, vai pitä...

hometta alapohjassa?

olemme asuneet 3vuotta 2001 valmistuneessa ok talossa. jossa on tuulettava alapohja ryömintätila n80 cm tuulensuojalevy alimpana. tuuletusluukut 10 kpl ovat olleet kiinni...

Avainkotelon pariston pakkaskestävyys

Takaako GE avainkoteloidensa paristojenpakkaskestövyyden Suomessa? Kokemus on osoittanut, että Saksaan tarkoitetut langattomat ovikellot, joiden paristojen luvataan kestä...

betoni vai teräspaalut

Tontillamme teettämämme tukimuksen mukaan pitäisi perustukset paalutta 5-7m pitkillä paaluilla. Jostakin ihmeen syystä naapureilla on antura+kevytsoraharkkoperustukset ra...

vesivahinko ja korvaus

Viime yönä oli rintamamiestaloni keittiössä hajonnut hanan stop-venttiil, josta saadaan pesukoneiden vedet päälle/pois. Keittiö siis täynnä vettä. Asennuksen alkuperäises...

nuori porakaivopumppu kosteusvaurio

Grundfos uppopumppu korjatin. Huolto ilmoiti, että vettä oli päässyt moottoriin ja moottori oli palanut. .Korvaako laaja kotivakuutus (Pohjola) ?...

kaakelointi muovimaton tilalle?

Edellinen omistaja oli teettänyt kylpyhuoneen remontin vaihtamalla muovimaton tilalle kaakeloinnin. Työn oli tehnyt ns ei ammattilainen ilman kuittia, myös ilmoitus taloy...

Tarvitaanko keittiöön vesieristystä?

Keittiön allas ja tiskikone ovat ulkoseinää vasten. Pitääkö lattiarajaan (ja hieman seinäänkin) laittaa vesieriste? Kalusteiden mukana tuli kosteushälytin. Korvaako se mu...

Painovoimainen ilmanvaihto mökissä/vapaa-ajan asunnossa

Rakennus on puolitoistakerroksinen eikä siinä oli aukkoja korvausilmaa varten. Poisto on vain alakerran tulisijan hormin kautta. POortaikko on avoin yläkertaan. Näin talv...

Pintaan asennettavien vesiputkien asennus.

Päivää.Saako asukas itse laittaa kupariset vesijohtoputket pinta-asennettuna itse jos käyttää puserrusliittimiä? Kaikki liitokset olisivat näkösällä, joten vahingon sattu...

Kattovuoto hirsimökissä

Huomasin mökin parvella savupiipun läpiviennin kohdalla sisäkatossa kosteutta ja hometta. Eli katto on vuotanut. Kyseessä 90-luvun alussa rakennettu hirsimökki ja mökissä...

vesivahinko .korvaako vastuuvahinko vakuutus

toimini..pesuhuoneremontti.kaivon korokerenkaan asennuksessa tapahtunut virhe.asennus tapahtunut 7 vuotta sitten.pesuhuone toisessa kerroksessa.nyt vesi tuli katon lä...

Vesjohdon koeponnistuspöytäkirja

Vaatiiko rakennustarkastus vesijohdon koeponnistuspöytäkirjan v. 2015 rakennetussa talossa ja jos sattuu vaikkapa vesivahinko niin korvaako vakuutusyhtiö&n...

Putkiremontti

Hei, asun omakotitalossa ja edessä olisi käyttövesiputkien ja mahdollisesti viemäreiden uusiminen.Saanko tehdä itse,korvaako vakuutus yhtiö...