Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Rivitalossa on aloitettu osakkaan toimesta kylpyhuoneremontti, johon saatu lupa isännöitsijältä. Purkutarkastuksessa todettu, että puretun kosteu...
Taloyhtiö / rivitalo / 2 taloa / 13 huoneistoa
Osakkaan / yhtiön vastuujako. Päälinjan kylmävesiputken oksan tulppaus petti yhdessä asunnossa: aiheutti kosteusvahingon....
as.oy vastuunjako taulukossa on lämminvesivaraaja laitettu yhtiön vastuulle, mutta lämminvesivaraajan sähkölaitteet osakkaalle. Mitä sähkölaitteilla tarkoitetaan? kuuluuk...
Rinteessä sijaitsevan rivitalon patiolle (patio on rivitaloasunnon piha ja toisaalta pihan alapuolella sijaitsee yhtiön tekniset tilat ja autotallit) on kasvanut koivu n....
Hallitus vaatii meitä korjaamaan edellisen asukkaan luvatta tekemää märän tilan remonttia. Tilassa ei ole tapahtunut vahinkoa, mutta hallitus näkee riskejä tilassa, jotk...
Ostimme osake huoneiston rivitalosta vajaa 2 vuotta sitten. Tehtiin kosteuskartoitus ennen kaupan tekoa.Raportin mukaan kaikki oli kunnossa.Kartoituksessa tutkittiin ja m...
50 vuotta vanhassa kerrostalossa (Revellin taloja Tapiolassa) tehtiin täydellinen putkiremontti 2 vuotta sitten ja uusittiin myös kylpyhuoneet ym. Samassa yhteydessä osak...
Olemme aloittamassa huoneistossamme kylpyhuone, sauna, kodinhoitohuone ja WC remonttia. Olemme toimittaneet yhtiölle remonttisuunnitelman ja saaneet siihen yhtiön (hallit...
Kyseessä on 2004 valmistunut rivitaloyhtiö, jonka useissa kylpyhuoneissa on todettu ja osittain jo korjattukin ns. kopo – ongelmaa. Kylpyhuoneiden lattian tasoite korkka...
Hei!Kerrostalossamme aloitetaan putkiremontti. Viemärit pinnoitetaan ja vesijohdot kalusteineen uusitaan. Osakas voi omalla kustannuksellaan laatoittaa kylppärin. Vain ve...
Asumme 4 asunnon rivitaloyhtiössä talo on rakennettu 1979. Naapurimme halusi tehdä visuaalisista syistä pesuhuoneen laatoitukset uusiksi. Vesieristys bitumihuopa on ra...
HeiOlemme teetättämässä 3 osakkaan taloyhtiöömme putkisaneerausta.Nyt askarruttaa kahden WC-tilan ja kodinhoitohuoneen vesieristystasovaatimukset;- Pitääkö lattiakaivolli...
Rivitaloasunnon kuivasta tilasta (olohuone) on löytynyt hometta. Hometta on tutkittu mutta sen alkuperäinen syy ei ole selvinnyt. Talo on rakennettu 1969 ja siinä on sipo...
Asun 1978 rakennetussa rivitalossa, ja huoneistomme alakerran WC on alkuperäiskuntoinen. Olemme ajatelleet tehdä WC:een kevyen remontin (muovimatto pois, laatoitus lattia...
Miten menee vastuunjako 1977 rakennetussa kerrostalossa kun kylpyhuoneen laatat tippuu kahdelta seinältä? Kyseessä ei ole kosteusvahinko ja kylpyhuone on laatoitettu rake...
Hei!
Asun 21 kpl rivitaloasunnon yhtiössä ja kunnostettavia kylpyhuoneita on alkanut ilmestyä. Olemme päättäneet korjata tänä vuonna viisi kappaletta kylpyhuoneita ja...
Yhtiömme yhdessä asunnossa on ilmennyt omituista yskää asukkailla, yskä on jatkunut jo jonkin aikaa. Asukkaat haluaisivat teettää ao henkilön makuuhuoneessa kosteusmittau...
Hei!Asun 2 erillistalon yhtiössä. Yhtiön kokouksessa päätetty että taka-pihoille voi tehdä omia istutuksiä. Yhtiön tontti hallintajakoa ei ole tehty.Nyt naapurit asettanu...
Hei,Kahdeksan asunnon erillistaloyhtiön, yhden huoneiston saunan pesuhuoneessa on noin 10 vuotta sitten jälkiasennettu, pieni neljäputkinen pyyheliinakuivain. Se on liite...
Taloyhtiössämme, valmistumisvuosi 2003, on todettu kylpyhuoneessa vesieristeen irronneen lattiasta, laattojen irronneen vesieristeestä , ja lattia todettu märäksi. Hallit...
Pitääkö asunto-osakeyhtiössä olevalle tyhjälle tontille hakea rakennuslupaa yhtiön vai rakentajan nimissä?...
Niin että voisitteko kertoa jonkun yhtiön linkin joka valmistaa semmoisia valaisinratkaisuja missä valoja voi ohjata käsin sekä kaukosäätimellä??...
No voisitteko sitten vastata kun olette saaneet videon toimimaan...? Ja voisitteko antaa suoran linkin jonkun yhtiön sivulle?...
MIKÄ ON YHTIÖN OIKEUS PUUTTUA LAMINAATTIPARKETIN ASENNUKSEEN ESIM. JOS ASUKAS HALUAA ASENTAA SEN MUOVIMATON PÄÄLLE. ...
Kuuluuko ikkunan ulkopuitteen tiivisteiden vaihto taloyhtiön vai osakkaan vastuulle ?. Sisäpuolen puitteen tiivisteiden vaihtohan ainakain kuulunee osakka...