Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Voiko osakehuoneiston ostajalle koitua harmia puuttuneista toimenpideluvista?

Rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 28.9.2015 klo:10:24
Haluamaltamme alueelta on myynnissä osakehuoneisto, joka fyysisesti on yksi pienen asunto-osakeyhtiön neljästä erillistalosta. Nykyinen omistaja on tehnyt ison remontin, jonka yhteydessä mm. yhteen, aiemmin kokonaan ikkunattomaan ulkoseinään on puhkaistu kaksi ikkunaa ja niiden kohdalla sisäpuolella olevat märkätilat on rakennettu kokonaan uusiksi. Omistaja vakuuttaa, että asunto-osakeyhtiön antama lupa on kirjattu hallituksen pöytäkirjaan, eikä tätä ole aihetta epäilläkään, koska yhtiöjärjestyksessä vastuut on kerrostalotyyppisestä poiketen jaettu erittäin pitkälti osakkaille itselleen - osakkaat vastaavat omista erillistaloistaan käytännössä kuin omakotitalon omistajat. Samalla omistaja kuitenkin tunnustaa, että hän ei ole hakenut rakennus- eikä toimenpidelupaa sen paremmin märkätilatöille kuin uusille ikkunoillekaan. Jos nyt ostamme ko. erillistalon hallintaan oikeuttavat osakkeet, voiko meille koitua jatkossa ongelmia siitä, että omistamassamme asunnossa on selvästi luvatta tehtyjä osia? Mihin toimenpiteisiin meidän tulisi ryhtyä ennen kuin ostamme ko. osakkeet.?



Virallinen vastaus

Julkisivujen muuttaminen kuvatulla tavalla edellytää aina joko toimenpide- tai rakennuslupaa. 

Toimenpide- tai rakennuslupaa ei asunto-osakeyhtiöss&aum...


Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Rakennusoikeudelliset kysymykset / Voiko osakehuoneiston ostajalle koitua harmia puuttuneista toimenpideluvista?":
Jäsenen antama (28.9.2015 klo:11:05) kommentti

Kiitos vastauksesta! Myyjälle saattaa tulla kiusaus reagoida niin, että ei lähde hakemaan lupia edes jälkikäteen vaan suostuisi tinkimään kauppahintaa alemmaksi sillä perusteella, että luvat eivät ole kunnossa. Jos tartumme tarjoukseen ja ostamme asunnon halvemmalla tietoisina lupien puuttumisesta, mitä riskejä silloin otamme? Mitä meille voi myöhemmin tapahtua?



Jäsenen antama (28.9.2015 klo:19:17) kommentti

Samat seuraamukset sitä tuloksena ovat, mitä vastaaja esitti. Ikkunoiden puhkaiseminen ulkoseiniin on kantaviin rakenteisiin puuttumista, mikä vaatii rakennusluvan. Pelkkä taloyhtiön lupa ei mielestäni riitä. Jos lupaa tähän ei ole hankittu sama asia on edessä jos joskus haluat asunnon myydä. Kuten ylläkin on mainittu, luvan hakijan on oltava taloyhtiö.




Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Puutteelliseksi paljastunut saunan vesieritys

Ostimme kesällä 2020 kämpän pienehköstä rivitaloyhtiöstä, valm. 1979. Is-tod, myyntiesitteen, kiinteistönvälittäj&a...

Hirsiseinän tapetointi

Ajattelin koolata, levyttää (kipsilevy) ja tapetoida vanhan hirsiseinän ja mietin, voiko rakenteesta koitua ongelmia jos sisäpinnasta tulee liian tiiv...

Vallox 75

Omistamassamme rivitalohuoneistossa ilmanvaihto hoituu Vallox 75 -laitteella. Luin ohjeista, että laite soveltuu käytettäväksi pienissä, n.40-60 neliön asunnoissa. Asunno...

Maapohja käyttö

Voiko vanhan talon rossipohjan alta kosteuden takia pois otettua maa-ainesta käyttää piha-alueelle esim. nurmikkopohjan ja kuoppien tasaukseen vai onko maa-aines vietävä...