Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Pihatien siirtäminen toisen maalta, ja ojan kaivaminen

Rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 13.5.2014 klo:20:09
Pihatielle on myyjältä vuonna 1981 saatu lupa rakentaa se osaksi vanhan peltotien päälle, rajatontti oli myyjän maata Tie on sopimustie kahdelle maanomistajalle jolla on oikeus mennä sitä kautta tiloille. Käytetään ehkä kerran vuodessa, muuta liikennettä ei meidän pihatiellä ole. Talo on tehty perinteitä knnioittaen, ja mielestäni näihin kuulu vähän pitempi pihatie. Meidän tie alkaa yhteiseltä tieltä ja päättyy meidän autotallin oveen. Rasitetie kahdelle maanomistajalle menee meidän rajan vieressä n. 60m pitkä ja 4m leveä ja meidän tie menee  siis osaksi sen päällä. Tullut uusi naapuri  joka rakennusluvan perusteluissa kertoo että kulku tulee yhteiseltä tieltä, ei siis sopimustieltä.  Liittymän aikoo kuitenkin tehdä keskelle pihaa 16 m autotallin seinästä.

Asumme alueella missä pitää olla n. 3000 neliön tontti.



Kysymys 1. Saanko maisemallisista- , liikenneturvallisuus-, yleisen piharauhan ym. syiden vuoksi siirtää tien kulkemaan reilusti omalla puolella?

Kysymys 2. Olen tehnyt omalla kustannuksella pihatien 1981 joka päättyy pihallemme, maa ainekset lisättiin myös osaksi  rasitetien päälle,( joka oli ns peltotie). Saako maa ainekset siirtä omalle uudelle tielle ja palauttaa rasitetie peltotieksi?

Kysymys 3 Mikäli ei, niin joutuuko uusi rakentaja joka aikoo käyttää sitä , korvaamaan sitä mitenkään? Hän perustelee liittymän tekemistä mun pihatieheen 5000€ kuluilla. Olisin ollut suostuvainen että tekisi liittymän 25 m autotallin seinästä, hänelle se ei käy.

Kysymys 4  Saako haja-asutusalueella kaivaa omalle rajalle ojan, joka siis rajottuu sopimustiehen. Tuleko ojan pohjan keskikohta keskelle rajaa? Minne ilmoituksia?



Virallinen vastaus
Kysymyksesi on niin laaja, että emme valitettavasti pysty vastaamaan siihen tässä maksuttomassa lakineuvonnassa. Vastaaminen kaikkiin kysymyksiisi edellyttäisi melko paljon asioiden selvittämistä ja taustojen tutkimista.

Kysymyksesi ovat kuitenkin perusteltuja ja hyviä, joten suosittelenkin sinua kääntymään toimistojemme tai jonkun muun juristin puoleen, joka on kiinteistöasioihin perehtynyt, jotta saat kysymyksiisi asialliset ja oikeat vastaukset.
 

Arvostele vastaus kysymykseen "Rakennusoikeudelliset kysymykset / Pihatien siirtäminen toisen maalta, ja ojan kaivaminen":

Kysymykseen vastasi:

MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

Markus on erikoistunut asuntokauppaan-, rakentamiseen-,
ja kiinteistönvälitykseen- sekä asunto-osakeyhtiö- ja
kiinteistöoikeuteen liittyviin riita-asioihin.
Talvio on arvostettu ja kokenut kouluttaja. Markus on luennoinut
vuosia myös Rakentaja.fi ja Omataloyhtiö.fi seminaareissa ja
messuilla.

Jurinet Oy on perustettu vuonna 2011 Tampereella
15 asianajotoimiston yhteenliittymäksi. Vuodesta 2015 lähtien
Jurinet on ollut valtakunnallinen itsenäinen toimisto.
Ota tästä yhteyttä Markukseen.


Ota yhteyttä

Jurinet Markus Talvio-218x700

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Vanha talousrakennus lähellä tontin rajaa, rajaojan kaivaminen?

Omistamme vanhan "pientilan" jonka talousrakennus ja perunakellari on rakennettu n.1,5m päähän tontin rajasta. Rakennukset rakennettu 40-60-luvui...

vanha rakennus lähellä rajaa, rajaojan kaivaminen?

Omistamme vanhan "pientilan" jonka talousrakennus ja perunakellari on rakennettu n.1,5m päähän tontin rajasta. Rakennukset rakennettu 40-60-luvui...

Naapurien sadevedet ohjataan meidän kiinteistön läpi

Aloitimme rakentamaan v.2015 ja naapurissa sijaitsee rivitalo. Tontillamme ei ollut asutusta pariin vuosikymmeneen, jossa sijaitsi vanha mummonmökki. Rivitaloki...

Viemärin korjaus

Omakotitalostamme (rak.1987) kulkee maanalainen viemäriputki (n.20m) pihan poikki sakokaivoon. Ongelmana on jäätyminen. Piha aurataan talvella joten lumieristettä ei ole...

Pintavesisuoni nousee pihatielle

Kiitoksia vastauksesta. Kokeilin pari vuotta 20-30cm syvää avo-ojaa pihatieliittymäämme asti, jossa on rumpuputki tien ali. Plussakelillä ratkai...

Pesukoneen liittymän siirtäminen

Kuinka vaikea/kallis operaatio on pesukoneelle tarkoitetun hanan siirtäminen toiselle seinälle kylpyhuoneessa (esim. vaikka vastakkaiseen seinään)....

Tien ja ojan hoitovelvollisuus

Kenelle kuuluu tonttimme rajaa (rajalla kulkee peltomme ja metsämme raja) pitkin kulkevan ojan ja tien hoitovelvollisuus? Meillä ei ole ko. tiehen tieoikeutta emmekä me k...

asemapiirros

naapuri valittaa rajallamme olevasta ojasta raja kulkee ojan pohjaa kuinka tarkasti oja täytyy piirää asemapiirrokseen kun siinä on mutkia kun naapuri ei hyväksy maanmi...

keittiön siirtäminen kerrostalohuoneistossa

Hei!Asumme 1957 rakennetussa kerrostalossa ja "kärsin" pienestä keittiöstä. Kysyisinkin neuvoa kannattaako minun edes jatkaa suunnittelemaani keittiöhaaveilua . Onnistuuk...

lakattujen keittiökaappien maalaus

Meillä on vanhat, punapyökkiset keittiökaapit, joiden lakkapinta jo osin lohkeilee. Haluaisimme maalta ovet vaaleiksi. Onko vaarana ns. puun eläminen niin, että puun väri...

märkätilan kosteuseristys (taas)

kyseessä on n. 80 cm x 2.5m tila jossa toisessa päässä "wc tila", ja toiseen päähän tulee suohkukaappi. Tarkoituksena oli vetää kaakelilujaa seiniin, ja maalta se, lattia...

rossipohja

Tervehdys ostin  vanhan hirsitalonjossa rossipohja ja haluaisin mahdollisestitoteutus1 lattiavesikierolämmitys vai2 nykyinen patteri vesikierto3 lisä eristys materiaalit4...

ulkosaunan lattialämmitys

Ostimme maalta talon, johon kuuluu hirsirakenteinen ulkosauna, ensikesänä olemme ajatelleet remontoida saunan ja pukuhuoneen ja ajattelimme sähkölämmitteistä lattialämmit...

Tapetoidun seinän maalaus

Betoniseinällä on noin 6-kerrosta tapettia. Seinä on muuten suht siisti, paitsi väri ei miellytä. Maalilla saisin asian korjattua. Kysymys kuuluukin, voinko maalta seinän...

salaojan syvyys

Olen perannut vanhan avo-ojan ja syvyyttä on nyt n. metri. Ojan pohjalla on äärimmäisen vähän vettä. Nyt mietityttääkin, että jos laitan ojaan salaojaputken ja murskeen,...

Saunan muurin maalaus

Voiko rantasaunan kiukaan takana olevan tummuneen muurin maalta ja millä? Millähän sitä kannattaisi paikkailla kun on sieltä täältä lohkeillut? Silläkö lämmönkestävällä v...

Naapuri johtaa vedet minun tontille

Saako naapuri johtaa vesiä minun tontin läpi kulkevaan ojaan?Naapuri puhkaisi kylätien penkereen kaivinkoneella ja ohjaa kylätien ojan kautta kaikki v...

TIERASITE

Kiinteistöllämme kulkee pihatie, jolla naapurikiinteistöllä on siihen rasiteoikeus. Olemme kunnostaneet pihatien ja asfaltoineet sen. Voimmeko vaatia naapuriamme, joka...

avo-ojasta salaoja - kuka maksaa?

Meidän ja naapurin välinen avo-oja on kokonaan naapurin puolella - hän oli rakennusaikana niin halunnut. Meidän tontin kallistukset sekä sadevesiputket menevät ko. ojaan,...

rajaoja

miten lähelle napurin tonttia voi rakentaa ojan?...

Pihatien pohja

Ajattelin uusia pihatien pinnan, koska nykyinen päällyste ei ime sadevettä. Multakerroksen päällä on muutama sentti singeliä. Miten teen pohjatyöt, jotta rakenne ei olisi...

avo-ojan muutto salaojaksi

Ostin talon jonka tontti on n. 1000m2. Tontin läpi kulkee oja joka on n. 25m pitkä. Valitettavasti ojan toiselle puolelle jää meidän maata vielä n.2,5m jota ei voi käyttä...

Oja tukittu lumella ja jäällä

Hei,Asumme alueella, jossa ei ole hulevesikaivoja. Talomme edessä, julkisivun puolella on ajotien vieressä avo-oja. Tähän ojaan ohjautuvat tiemme asuinalueen sadevedet.Uu...